Vuoden 1979 aikana kuvattu Tapio Suomisen ohjaus kohahdutti aikoinaan realistisella otteellaan. Elokuvan alussa nähtävä oikea synnytys saa vielä tänä päivänäkin ylimääräistä huomiota osakseen, koska harvoin elokuvassa näytetään näin naturalistisia kohtauksia. Synnyinrääkäisy on kuitenkin hyvä lähtökohta elokuvalle. Se kuvaa sitä ponnistusten määrää, mitä uuden elämän alkuun saattamiseksi tarvitaan. Synnytys kuvaa myös sitä, kuinka haluttu lapsi on elämänsä alkutaipaleella. Kaikki on uutta, ihanaa ja mahdollisuuksien portit ovat auki. Lapsen kasvaessa ote kuitenkin kirpoaa ja välittämisen tilalle hiipii salakavalasti välinpitämättömyys. Tien varrella on myös muita houkutuksia kuten viinaa, joka aiheuttaa sekoilua ja muita lieveilmiöitä. Tässä teemoja joista tässä elokuvassa on kyse.
Täältä tullaan elämä! on ehkä vieläkin paras läpileikkaus suomalaisista nuorista. Tietenkin kuvauksellisesti elokuva on vanhehtunut. Tässähän käytetään paljon punk-/suomirock-skeneä, joka oli tuolloin valtavirtaa nuorison keskuudessa. Mitä itse henkilöhahmojen ajatuksiin ja tekoihin tulee, niin väitän, että ne ovat edelleen osittain ajankohtaisia. Mihinkään ei ole kadonnut se ryhmässä kaupungilla notkuminen, jolloin yksilön varmuus on timanttia, mutta joka rapisee kuin jäätynyt ruusunkukka, jos joutuu vastaamaan mielipiteistään yksin, ilman joukkonsa tukea. Silti jokaisessa ryhmän jäsenessä on oma persoonallisuutensa ja inhimillinen puolensa. Tätä myös Tapio Suominen haluaa elokuvassaan korostaa.
Päänäyttelijät ovat amatöörejä. Kaikki onnistuvat silti hienosti. Varsinkin Holmström ja Niemelä saavuttavat aidon tuntuiset roolit. Lapsellista nuoruuteen kuuluvaa uhoa ja toisaalta suurta avuttomuutta elämän edessä. Näiden asioiden välillä Holmströmin ja Niemelän roolihahmot painivat. Kati Outisen hahmo on hauras ja näkymätön kuin harmaa hiirulainen. Nuori tyttö joka ei halua olla huomion keskipisteenä ja jolla on liikaa vastuuta ikäänsä nähden. Pertti V. Reponen onnistuu myös loistavasti ilman näyttelijäkoulutusta. Hän esittää vähäeleisesti opettajaa, joka näyttää olevan ainoa ihminen, jolla on aitoa kiinnostusta nuorten elämää kohtaan. Näyttelijäjoukossa vilahtavat myös suomipunkin kummisedät Maukka Perusjätkä ja Pelle Miljoona.
Elokuva on aiheeltaan vakava, mutta se on koostettu viihdyttäväksi paketiksi, jota katsellessa suupielet voi välillä jopa kääntyä ylöspäin. Nuorten puhetyyliä ja uhoa repliikeissä on hauska kuunnella. Esimerkiksi Jussin ja Peten pöhnäpäissään varastetuilla rahoilla suorittama taksimatka on varsin huvittavaa seurattavaa. Elokuva on muutenkin tunnelmaltaan hyvin balanssissa. Se naurattaa, itkettää ja saarnaa sopivasti. Se ei kuitenkaan ylitä sitä kriittistä rajaa, jolloin elokuva alkaa hurskastella ja osoitella. Loppukohtaus saattaa olla hieman ylidramaattinen, mutta katsojan kannalta se on mieleenjäävä ja ilman tälläista loppua elokuvasta olisi saattanut jäädä liian laiha fiilis. Lisäksi loppu korostaa sitä, että tuolla kaduilla on lukuisia Jussin tapaisia pojankoltiaisia, jotka odottavat, että joku antaa edes pienen signaalin siitä, että hänestä välitetään.
Musiikki ja nuorisokulttuuri ovat tärkeä osa tätä elokuvaa. Maukan riimittelemä Herneenpalot- kipale nostattaa mukavasti fiilistä, kun Jussi kävelee kolkoilla Helsingin kaduilla. Jussin käyttämä hihaton farkkutakki oli monen mielestä sen verran makee juttu, että omistakin oltiin heti repimässä hihoja irti. Tarkkailuluokalle pääsemisestäkin tuli hetkeksi coolia ja mm. TV2 lanseerasi nuorten ohjelmistoon sarjan nimeltä Tarkkis.
Elokuvassa nähdään, kun nuoriso notkuu epämääräisen, mutta siistin näköisessä rock-paikassa. Kyse on kuvausvuonna 1979 puretusta nuorten kokoontumispaikasta Kill Citystä, jossa bändit soittivat ja porukka viihtyi. Paikkaa olivat keskeisesti luomassa bändit Widows, Briard, Rock Boys ja Ducktails. Ensin mainittu Widowsin keikka keskeytyi muuten nolosti, kun Suominen toi Pelle Miljoonan paikalle ja kuvaukset oli aloitettava välittömästä. Niin se auktoriteetti ja rahanvalta silloinkin määräsivät kaapinpaikan, vaikka oltiinkin tekemässä elokuvaa nuorten sorsimisesta ja pahasta olosta.
nimimerkki: mauge
