007 on puku, joka tarvitsee silloin tällöin uuden miehen sisälleen. Kun näin tapahtuu, uusi mies joutuu tietysti koville. Onko kaveri parempi kuin edeltäjänsä? Ei kai vaan huonompi? Daniel Craigin tapauksessa äläkäntapaista on nostattanut pärstäkerroin; Tämä mies on kuulemma liian rujo (”tai jotain”) Bondiksi.
Kirjaimellisesti mustavalkoisena käynnistyvä Casino Royale pyörii trendikkäästi rahapelien maailmassa (mitä ei tyhmempi kai leffan nimestä tajuaisi). Mutta, mutta. Baccarat-pöytään ei istuta, vaan nyt pelataan suut muikeina Texas hold’emia. Sitä ennen tietysti on paljon fyysisempää toimintaa. Alkutuimaan jahdataan pommimiestä Ugandassa, kiukustutetaan M (entistä naisellisemmaksi ehostettu Dench) ja ohutta johtolankaa seuraten päästään pommiterroristeja rahoittavan suurkihon (Mikkelsen) jäljille. Tämä sitten lopulta olisi tarkoitus napata kaksintaistelussa pelipöydän päällä.
Yllättävää kyllä, Casino Royale onnistuu olemaan jännittävä ja huvittavakin elokuva (tosin katsomossa oli ilmeisesti vain allekirjoittaneella hauskaa, kun Craigin Bond ei esim. ollut leffan alkuosan takaa-ajossa yhtä sulavaliikkeinen kuin jahdattu pommijätkä, vaan liukasteli ja törmäili kuin Ade Edmondson Älypäissä). Vaikka olettaisi, ettei Bond kuole tai epäonnistu koskaan, Craigin muotoinen holtiton ja itseään alituiseen telova agenttisälli antaa ymmärtää, että asia ei ehkä olekaan niin. Se, mikä aiemmissa Bondeissa on ollut yhtenä vikana, on heidän eräänlainen jumaluutensa. Aiempien Jamesien tuntemukset naisista ja kylmäverisistä tapoista ovat olleet paljon suppeampia (tai: suppeammin esitettyjä) kuin tämän uuden. Eilisen Bondeja on ollut miltei mahdotonta vahingoittaa millään tavoin. Ja vain harva nainen on pystynyt vastustamaan heitä. Tässä elokuvassa Bond saa hurjasti munilleen ja Eva Greenin näyttelemä (viehättävä) kirjanpitäjä Vesper Lynd kunnian olla ensimmäinen Bond-tyttö, joka ei anna ihan heti, eikä vielä viidenkään minuutin päästä.
Muitakin Bond-kliseitä, kuten Q:n jänskiä vekottimia, Jameksen esittelyrutiinia ja vakiodrinkkiä ovat uudet tuulet riepotelleet. Niin, John Cleese ei ole mukana. Ja kun meno äityy oikein rankaksi, Jameskaan ei jaksa olla niin tarkka sen kanssa, miten hänen juomansa on laitettu. Toisaalta, sieltä täältä putkahtelee esiin vanhan Bond-tyylin yliampuvia ideoita (vrt. myrkytyskohtaus ja sen huipentuma Jimbon autossa), joiden uskomattomuus syö tehoa muulta elokuvalta – oli kysymys sitten 007-filkasta tai ei.
Casino Royale ei ole huono Bond-leffa, eikä Daniel Craig huono Bond. Juoni kulkee, toimintaa piisaa jne. Craigin ulkoinen habitus sopii kuin sopiikin Bondille, mutta ei sille vanhalle velmuagentille, jolle mikään ei ollut mahdotonta. Uusi Bond on selvemmin työnarkomaani ja sopivissa määrin hölmö, minkä vuoksi häntä ei voi olla sympatiseeraamatta. Enemmän ja vähemmän Sean Conneryn ajoilta asti tutut autot, aseet ja tuotemainokset (Sony Ericsson…), nk. puvun mukana tulevat asiat, tekevät hänestä 007:n, mutta tämän sälän alla tuntuu nyt ensimmäisen kerran Bondien historiassa olevan… Jotain. Kyllä, tämä on uusi, romanttisempi Bond.
