Luulisi, että kesäpäivä kauniin saaren rannalla olisi mitä leppoisinta aikaa, mutta niinpä vain Ingmar Bergman onnistuu laittamaan paitsi kourallisen elokuvahahmoja uiskentelemaan, mutta myös jättikourallisen mielensisäisiä piruja uimaan näiden pieniin päihin. Tuloksena syntyy ajatelmia ja heijastuksia… Kuin kuvastimessa.
Tarinan päähenkilö on nuori nainen nimeltä Karin. Hän on vapautunut juuri hoitolaitoksesta ja viettää aikaa yhdessä kirjailijaisänsä, epätoivoisen miehensä ja sekä hukkateillä seilaavan veljensä kanssa. Vahvojen hahmojen näytöksessä juuri Minus-veli jää etäisimmäksi, mutta jättää myös kasan kysymyksiä ilmoille. Joka tapauksessa tunnelmien kiristyessä ilmassa leijuu meren suolaisen tuoksun lisäksi (jopa insestiepäilyksiä,) katkeraa pohdintaa ja aidon toisesta välittämisen kimurantteja määritelmiä. Ennen kaikkea inhimillisiä ihmisten välille levittäytyneitä seittejä.
Kuin kuvastimessa on selkeästi elokuva, joka on jälkikäteen aatoksissa suurempi kuin ensikatselulta. Ts. elokuva alkaa elää uudelleen omaa elämäänsä verhojen jo laskeuduttua. Tulee tarve nähdä se uudelleen. Bergmanille tyypillisesti filkka sisältää pari jumalattoman suurta kohtausta, jotka rikkovat pariin hahmoon ja yhteen maisemaan sijoittuvan kerronnan minimalistisuuden täysin. Ensikatselulta kaikki ympärillä alkaa jo tuntua vain vaisulta rakennusaineelta, dialogi valjulta ja sitten yksi kohtaus muuttaakin perspektiiviä niin, että koko hommaa täytyy puntaroida uudemman kerran. Puntaroida on avainsana.
Uskonasioita(kin) ruotiva elokuva huipentuu hurjasti tärisevään ns. ovikohtaukseen, jonka voima kurkottaa yhtenä rumana, isona hämähäkkinä katsojan mieleen saakka. Näyttelijätyö toimii, ja etenkin von Sydowin varmuudessa, sekä kirjailijaisän olemuksessa tämän vihdoin tajuttua tiettyjen asioiden arvon, on oma puhutteleva lisänsä. Rikkonaisesta naisesta kertovasta, irrallisilta vaikuttaneista palasista tuleekin yllättävä eheä kokonaisuus, aalto, joka pyyhkäisee yli katselijansa ja jättää raukeanhyvän olon. Hyvä leffa, monen katselun leffa, alkuongelmistaan huolimatta.
