Näyttelijä Lawrence Talbot (Benicio Del Toro) palaa kotiseudulleen kuultuaan veljensä Benin (Simon Merrells) katoamisesta. Valitettavasti Ben on löytynyt kuolleena ja rappeutuvassa kartanossa on hänen morsiamensa Gwenin (Emily Blunt) lisäksi vain vanha sikhipalvelija Singh (Art Malik) ja isäukko Sir John (Sir Anthony Hopkins). Tutkiessaan veljensä kuoleman omituisia olosuhteita Lawrence käy tapaamassa mustalaisia, joskin leiri joutuu hirvittävän pedon hyökkäyksen kohteeksi. Lawrence jää eloon verilöylystä, mutta haavoittuu pahasti. Arvovaltainen mustalaisnainen Maleva (Geraldine Chaplin) taas aavistaa tragediaa ja niin on myös tapahtuva, sillä Lawrence Talbot on kirottu petomaisuudella joka tulee esiin täysikuun aikaan. Verilöylyä tutkii Viiltäjä-Jackin juttua tutkinut Abberline (Hugo Weaving).
Anthony Kevin Walkerin käsikirjoittama ja Joe Johnstonin ohjaama kertomus susi-ihmisestä luottaa jokaisesta kuvasta huokuvaan rappion ja tuhon tunnelmaan. Kuu hallitsee taivasta siinä missä roikkuvat pilvetkin, paikalliset ovat taikauskoisia juntteja joskin eivät täysin avuttomia tai typeriä ja muutamat menneisyyteen sijoittuvat kohtaukset ovat värikylläisiä ja eloisia. Tapahtumien keskipisteenä toimiva viktoriaaninen kartano on hämähäkkien temmellyskenttä ja muratit peittävät seinäpintoja. Sama ankeus pätee Lontooseen mikä on sumuisten kujien sokkelo. Kurjuuden ja kelvottomuuden huipentumana on luonnollisesti mielisairaala missä ”hoidosta” vastaava tohtori Hoenneger (Antony Sher) saa tuta menetelmiensä sadistisuuden.
Benicio Del Toro nimiolentona toimittaa hiljaisen, mutta koko ajan epätoivoisemmaksi kehittyvän suorituksen. Lawrence Talbot käy lävitse pelkoa, epätoivoa ja lopulta raivoa epäinhimillisen hirviön tunkiessa esiin. Emily Blunt jää hieman ohueksi tragediassa, mutta onneksi mitään siirappia ei tarinaan ole kaadettu vallitsevaa ankeutta makeuttamaan. Näiden välille kehittyvä ymmärrys ja rakkaus ei kuitenkaan ole mitään romanttista, vaan lopullista. Hugo Weaving toimittaa lyhyen tutkijaroolinsa niljaisella tyylillä ja ylimielisyydellä mikä onkin riitasointu resuisiin juntteihin. Sir Anthony Hopkinsin kuuluisin rooli Hannibal Lecterinä tunkee läpi jopa sympaattisen karheassa suurriistaa metsästäneessä leskimiehessä jonka elämä on yksinäistä, mutta hän ei kuitenkaan ole menettänyt kaikkea toimeliaisuuttaan. Sir Hopkins toimittaa laadukkaan suorituksen isäpappana ja Geraldine Chaplinin lyhyt, mutta ytimekäs sivurooli on karismassa Hopkinsin tasalla.
Rick Baker on kuitenkin näyttelijöiden veroinen tähti. Susi-ihminen on todellakin susi ja ihminen ja karmaisevan aggressiivinen yhdistelmä kumpaakin ja muodonmuutokset ovat tuskallisia ja vakuuttavia kehon uudelleenmuotoutumisia. Verta, irtopaloja ja muuta roipetta on luonnollisesti mukana ja villi peto on villi peto.
Tunnelman ollessa asianmukaisen toivoton ja nimiolennon todellakin raivokas peto on mukaan lipsahtanut heikkouksiakin. Varsinainen juoni tulee ilmi liian nopealla tahdilla, mutta onneksi ison paljastuksen ja lopullisen ratkaisukohtauksen välillä on pitkä aika joka antaa tilaa uudelle verenlennätykselle. Vähäinen huumori mikä tarinaan on livahtanut on erittäin mustaa ja monesti myös veristä.
Tunnelma on ehdottoman pessimistinen, miljöö upean rappeutunut ja nimiolento piristävän raivokas, joskin juoni on ohut. Suositeltavin tapa katsoa onkin juoni unohtaen ja imeytyen tunnelmaan mitä ei voi sanoa huonoksi tai heikoksi. Kauhukuvaelma viktoriaanisen ajan epämiellyttävästä rappiosta.
