Onko maailma koskaan synnyttänytkään parempaa paikkaa kuin 60-luvun Lontoo. Jengi heiluu värikkäät kledjut yllä, marisätkät huulten välissä ja illan ratoksi harrastetaan suojaamatonta seksiä tuntemattomien ihmisten kanssa. Tällaisesta ympäristöstä nauttii myös muotikuvaaja (Hemmings), joka kohtelee häntä palvovia mallitypyjä kuin roskaa ja pitää itseään osana auteurien aatelistoa. Kun päivän työt on sitten vihdoin tehty niin on suorastaan pakko tehdä pieni, virkistävä valokuvausretki puistoon. Ja kuten mies uumoileekin niin valaistus on justiinsa hyvä, ja kamera tallentaa virheettömiä kuvia linnuista, tennisottelusta sekä rakastuneesta pariskunnasta, joka kuitenkin spottaa kuvaajan. Siinä sitä sitten ollaan, kun yhtäkkiä akka (Redgrave) tulla tupsahtaa vaatimaan filmiä itselleen mesoten ensin yksilön rauhasta ja purra jysäyttää sitten käsivarteen. Auteurimme pääsee kuitenkin liukenemaan paikan päältä ja päättää kehittää kuvat saadakseen selville, että mikä naista niissä niin kiehtoi. No, kuvat suurenevat, ja suurenevat, ja suurenevat… mitä! Ne kertovat murhasta! Mutta eihän sitä silloin puistossa huomannut tapahtuvaksi…
Sain tietää Michelangelo Antonionin Blow Upista ensi kertaa joskus ylä-asteen elokuvakurssilla, jolloin sitä ei kuitenkaan katsottua ihan alusta asti. Se kuitenkin onnistui jättämään jälkeensä hieman pyörryttävän tunteen. Jälkeenpäin sitä tuli kysyneeksi itseltään useaan otteeseen: ”Mitenkäs se nyt menikään?” Ja nyt kun katsoin Blow Upin ensimmäistä kertaa kokonaisuudessaan monien vuosien jälkeen niin kaippa aivotyöskentelyni oli edistynyt tai sitten olin vaan kasvanut ihmisenä tai jotain. Joka tapauksessa, monet asiat avautuivat tällä kertaa uudessa valossa, mm. henkilöiden motiivit ja yleisesti ottaen koko elokuvan sanoma selkenivät huomattavasti tai ainakin jättivät enemmän johtolankoja jälkeensä. En kuitenkaan halunnut kirjoittaa näin tärkeästä elokuvasta tästä revikkaa ollessani ns. heikoilla jäillä, joten katsoin sen lähes heti uudestaan. Ja nyt voin yleisesti ottaen sanoa Blow Upista seuraavaa.
Kaiken kaikkiaan tämä on vaikein elokuva, jonka meikäläinen on koskaan nähnyt. Sen sanoma ei aukene heti eikä sen kaikissa pienissä, juonellisissa yksityiskohdissa ja kummajaisissa tunnu välttämättä olevan heti mitään merkitystä saati järkeä, mutta lopulta elokuvan kaikki tarkkaan harkitut siveltimen vedot paljastavat, että kyseessä on taideteos. Blow Up on myös vaikea elokuva tykittää, sillä en millään viitsi alkaa tässä analysoimaan sitä kovin syväluotaavasti, sillä olisi oikeastaan parempi, että sen näkisi ilman, että tietäisi sen rakenteesta kovinkaan paljoa.
Voin vain sanoa Antonionin luoneen abstraktin taideteoksen, jonka yksinkertainen tapa luoda mysteerisyyden verho totuuden ympärille on lähes pelottavan nerokasta. Ihan kaikki symboliset viittaukset eivät vieläkään auenneet allekirjoittaneelle, mutta niiden harkittu ja järjestelmällinen käyttö osoittavat Antonionilla olleen niille oma toistaiseksi tuntematon tarkoituksensa. Ja elokuvan luoma tunnelma saa kuitenkin katsojan ajattelemaan, että pienimmätkin yksityiskohdat vihjaisisivat jostain suuremmasta, ja näin ohjaaja on sen varmastikin tarkoittanut. Ja kun vuoteen 1966 asti koko elokuvahistorian tyyliin oli olennaisesti kuulunut musiikki, josta rakennettiin kohtausten tunnelman perusta, niin Antonionin elokuva on vallankumouksellinen myös tässä suhteessa; sen rajoja rikkovalla kuvauksella ja äärimmäisen niukalla äänimaailmalla luotu tunnelma toimii realistiselta kannalta katsottuna mestarillisesti kuvatessaan päähenkilöiden mielialoja ja motiiveja.
Blow Up ei ole elokuva, jonka mysteeri ratkeaisi täysin yhdellä tai kahdella katselukerralla, en totta puhuen usko että kaikkea siitä voidaan koskaan ymmärtää, mutta juuri tämä arvoituksellisuus tekee siitä niin mielenkiintoisen ja jatkuvasti uutta henkivän katselukokemuksen. Toisaalta ymmärrän kyllä paremmin kuin hyvin, että elokuva ei sovi kaikille, mutta en voi sitä sen vuoksi tuomita. Siispä pyydän, varaa aikaa tälle elokuvalle, ja mikä tärkeintä, varaa aikaa myös elokuvan jälkeen, sillä en haluaisi sinun tätä ennenaikaisesti tuomitsevan.
nimimerkki: Sappy
