Michelangelo Antonionin kulttielokuva 1960-luvun svengaavasta Lontoosta. Muotivalokuvaajan filmille tarttuu jotain, mikä vaikuttaa murhalta.
Arviot
Arvoituksellisuus tekee leffasta mielenkiintoisen ja jatkuvasti uutta henkivän katselukokemuksen.
Onko maailma koskaan synnyttänytkään parempaa paikkaa kuin 60-luvun Lontoo. Jengi heiluu värikkäät kledjut yllä, marisätkät huulten välissä ja illan ratoksi harrastetaan suojaamatonta seksiä tuntemattomien ihmisten kanssa. Tällaisesta ympäristöstä nauttii myös muotikuvaaja (Hemmings), joka kohtelee häntä palvovia mallitypyjä kuin roskaa ja pitää itseään osana auteurien aatelistoa. Kun päivän työt on sitten vihdoin tehty niin on suorastaan […]
Sappy
Arvosteltu: 07.08.2005
Kommenttien selaus
Blow-Up on ihan hyvin onnistunut rikosmysteeri ja siinä on myös hieman taidemaisuutta mukana tarinassa. Juoni seuraa David Hemmingsin esittämää ammattivalokuvaajaa Thomasia, joka ottaa puistossa salaa kuvia siellä kuhertelevasta parista. Pian sen jälkeen hän saa peräänsä kyseisestä kaksikosta Vanessa Redgaven esittämän Janen, joka vaatii kyseisten kuvien saamista itselleen. Tutkittuaan kuvia tarkemmin kuvat paljastavat puistossa olleen käynnissä murhan yrityksen ja hän joutuu itsekkin vaaraan. David Hemmings tekee kelpo pääroolin ylimielisenä ja hieman erikoisena valokuvaajana ja muut näyttelijät jäävät tämän varjoon. Elokuvan juoni etenee kuitenkin aika vaihtelevasti ja vasta lopussa alkaa tapahtumaan enemmän. Kohtauksista voisi mainita kahden nuoren naisen saapumisen Thomasin luokse kuvattavaksi ja siitä seuraavan paneskelukohtauksen, jossa on myös paljasta pintaa tarjolla. Ei tämä kuitenkaan keskivertoa erikoisemmaksi elokuvaksi nouse ja tietty taidemaisuus laskee tämän viihdyttävyyttä. Toki tällä on kuitenkin uudestaan katsomisen arvoa tietyn monimutkaisuuden puolesta.
Kommenttien selaus