var en heders man
När han gick ur arken
plantera’ han på marken
mycket vin, ja mycket vin, ja
detta gjorde han.
Jo ruotsalainen juomalaulu, joka meillä tunnetaan vanhana lastenlauluna, poimii raamatusta tärkeän seikan mitä tulee Nooan mielenterveyteen. Risteiltyään arkissa aikansa ja päästyään vihdoin perustamaan uutta sivilisaatiota, hänestä kuoriutui katkera hobo, joka päivät pitkät nautti valdemaria alasti teltassaan. Raamattu ei nosta Nooan todellista kysymystä esiin. Miten minä eroan noista ihmisistä, jotka ansaitsevat kuolla? Miten tämä on oikeudenmukaista? Mitä on oikeudenmukaisuus? Nooan tehtävä on epäinhimillinen. Hän käy taistelun itseään vastaan noudattaessaan Jumalan ohjeita ja antaessaan muiden kuolla. Noaan tarina ei ole tarina kivoista eläimistä, laivamatkasta, vedenpaisumuksesta tai Nooan ja Jumalan liitosta. Se on tarina ihmisyydestä, nöyryydestä, itsekkyydestä ja valinnoista.
Ihailen Aronofskyn tyyliä rakentaa elämää suurempia tarinoita, joissa tummat ja valoisat pirteet luovat omalaatuisen kontrastin. Hänen elokuvansa soljuvat jättimäisinä metaforina elämästä tarinoina, joita kerrottaan nuotion ääressä kylmällä preerialla miljardien tähtien valaistessa taivaan. Black swan oli mystinen, Wrestler koskettava, Fountain spirituaalinen, Unelmien sielunmessu tumma ja Pi Aronofskyn taiteellisin pätkä. Noah on tätä kaikkea ja enemmän. Mystinen tarinankerronta, koskettavat lähikuvat, jonkin suuremman hengellinen läsnäolo, riipaisevat ja tummat otokset ihmisen julmuudesta ja kivienkelit, jotka ulkona konteksistaan saavat allekirjoittaneenkin ajattelemaan Lotria, mutta raameissa joihin ne on asetettu ne ovat älykästä ja silmiä hivelevää taidetta. Visuaalisesti elokuvan ensimmäinen puolisko on Aronofskyn tuotannon hienointa antia ja toinen puolisko Fountainin tasoista filosofista draamaa. Noah on 2000-luvun suurin piilotaide megaspektaakkeli.
2000-luvulla raamattu on tabu. Ihmiset ovat jakautuneet kahtia suhtautumisessaan raamattuun. Toisella laidalla ne, jotka pitävät sitä 100 prosenttisena totuutena ja toisella laidalla ne, jotka ajattelevat sen olevan typerä satukirja, joka kuvaa ihmisen alkeellisuutta ja tyhmyyttä. Totuus, jonka Aronofsky on taiteilijana sisäistänyt saumattomasti, ei tietenkään ole kumpikaan annetuista vaihtoehdoista. Eihän elokuvallekaan tule antaa 1 tai 10 tähteä. Aronofsky tekee Noaan tarinasta nykyihmistä koskettavan tarinan. Postmodernin näkemyksen raamatullisesta tulvamyytistä, säilyttäen tärkeimmät alkuperäisen tarinan sisällölliset ajatukset. Noahin tarina voisin aivan hyvin tapahtua tulevaisuudessa kuin menneisyydessäkin. Aronofsky teki siitä ajattoman.
Mikä oikeus meillä on ottaa enemmän kuin tarvitsemme? Millä tavalla justifioimme lihan massatuotannon? Geenimanipuloidut broilerit? Länsimäisen hyvinvoinnin kolmannen maailman valtioiden kustannuksella? Sodat? Vihan? Koston? Eikö ihminen olekkin ainoa elävä olento maanpäällä, joka ottaa enemmän kuin se tarvitsee? Noah käsittelee kysymyksiä, jotka olemme nykypäivänä hukuttanut. Se lähettää viestin, joka viuhuu yleisön molempien ääripäiden ohi. Mainstream ateistit eivät tykkää raamatusta ja uskovaiset tykkäävät raamatusta. Tässä on syy miksi se viuhuu ohi. Aronofsky on luonut epäraamatullisen raamatullisen elokuvan objektiivisesta näkökulmasta, joka asettaa ihmisen paikkaan johon se kuuluu. Emme ole jumalia, emmekä robotteja. Lopussa tulee tärkein opetus. Olemme vapaita.
Nimimerkillä: Olisin ateisti, jos heillä olisi ymmärrystä ja olisin uskovainen, jos heillä olisi ymmärrystä.
