Kovaan ääneen totuuksia toitottavat dokkarit onnistuvat olemaan monesti ärsyttäviä ja vain oman suppean kantansa näkeviä kohuviritelmiä. Tämä pätee silloin tällöin myös maailman kuuluisimman Jenkki-menon protestoijan eli Michael Mooren tuotantoon. Mooren Suomessakin asti esitetyn sarjan jaksot ja mediakommentit ovat välillä suorastaan nostaneet tuskanhien otsalle kaikessa provokatiivisuudessaan – siis vaikka kritiikin suunta olisi lähes oikea, itse laukaus osuu osaksi omaan nilkkaan. Niinpä Oscar-voiton napanneeseen Bowling for Columbine –dokkariin tuli suhtautua erittäin varauksella.
Vaan hyvinhän Moore onnistuu. Bowling for Columbine ampuu monta haulia uhrinsa eli Jenkkilän käsittämättömän asehulluuden lihaan, eikä edes sorru jankkaamaan paikoillaan kuten Moore pahimmillaan tekee. Dokkari on rytmitetty oivasti: tunteita (=surua) pintaan nostattavaa kuva-/ääninauhapätkää seuraa huumorin puolelle lipuvaa otosta vastapuolen (eli aseistamisen puolustajien) hulluimmista ja kieroutuneimmista kommenteista. Onhan se ehkä hieman halvahkoa tuoda asiansa esille maastoasuun pukeutuneen viiksijässikän ontosti kaikuvia ja päänpuistatusta herättäviä sanoja toistelemalla, mutta se vain toimii. Ilmassa on oudosti kouraiseva fiilis, kun pankkineiti hankkii asetta asiakkaalleen tai uutisjäppinen huolehtii hiusgeelistään kesken lapsen hengen vaatineen turman. Chris Rockin lavashow’sta ja rokkari Marilyn Mansonin haastiksesta repäistyt näkemykset tukevat ja keventävät dokkaria loistavasti. Ja Manson tosiaan heittelee ehkäpä porukan fiksuimpia näkemyksiä. These are crazy times…
Pitkään näyttää siltä, että Moore kysyy vain liudan kysymyksiä, ja jättää vastaukset roikkumaan ilmoille, kuulijan korvien läheisyyteen, mutta lopulta paha ruumiillistuu muita rumalla sormellaan osoittelevaan byrokratiakoneistoon ja Suuren Maailmanpoliisin perusasenteisiin. George W. Bush ja syyskuun 2001 pommi-iskutkin saavat pienet osumat Mooren protestisodassa. Hallituksen työmarkkinatilastoja putsaavat krakaherrat ja pahiksen osaan joutuva Ben-Hur-tähti C. Heston sen sijaan ovat suorastaan maalitauluina. Rikkiammuttuina sellaisina.
Bowling for Columbine herättää ajatuksia. Se on jo paljon näinä pelkkää tyhjää lööppikamaa sisältävien 4D-dokumenttien aikana. Kun vielä rytmitys, musiikillinen anti ja tietty pisteliään ironinen tarkastelulähtökohta ovat kohdallaan, teos on selvästi onnistunut. Karkuun Mooren kysymyspommitusta tarpovan NRA-asejohtaja Charlton Hestonin selkämys piirtyy helposti eräänlaiseksi voitonmerkiksi Moorelle. Tosin Yrjö W. Pussi tekee kaikessa ällösankarillisuudessaan sitä vielä enemmän:
”One way to express our unity is for Congress to set the military budget and the defense of the United States as the number one priority, and fully fund my request…”