Los Angeles on melkoisen värikäs miljöö ja salaattikippo kansojen salaattikipossa. Se tarkoittaa sitä että ryhmät eivät sekoitu keskenään, vaikka törmäilevät toisiinsa päivittäin. Sellaisessa kipossa on persialainen kauppias Farhad (Shaun Toub), Tom Hansen (Ryan Philippe) ja John Ryan (Matt Dillon) ovat univormupukuisia poliiseja ja Rick Cabot (Brendan Fraser) on piirisyyttäjä. Siinä sivussa Peter Waters (Larenz Tate) ja Anthony (Chris ’Ludacris’ Bridges) ovat pikkurikollisia ja etsivä Graham Waters (Don Cheadle) on kulkenut eri tietä. Cameron Thayer (Terrence Howard) on ohjaaja joka pääsee seuraamaan elokuvan kokonaisteemaa, ennakkoluuloja hyvin läheltä ja siitä hyvästä tulistuu. Nämä hahmot ja monet muutkin alkavat siis törmäillä toisiinsa em. mainitun keskusteeman mukaisesti.
Paul Haggis ohjaa ja käsikirjoittaa siis ennakkoluulojen määrittämää elokuvaa ja aiheeseen ei varsinaisesti tule mitään uutta. Jopa salattikipossa ihmiset ovat epämääräisten vatsanpohjasta tunnettujen ideoiden orjia. Onneksi Paul Haggis tajuaa pitää aiheensa inhimillisenä ja kuvaa jokaisen ryhmänsä samalla rehellisyydellä ja moni-ilmeisyydellä. Vaikka monet hahmot ovat karkeita stereotyyppejä niin onneksi näissä stereotyypeissä on kaksi puolta ja näiden kahden vastakohtaisuuden olemassaolo tekee koko elokuvan moraalisen miljöön epämääräisen harmaaksi ja varmasti tarkoituksella.
Don Cheadle on elokuvan staattinen keskushahmo joka vaeltaa oman matkansa läpi ja on yksi suunta mihin sama lähtökohta vie. Rehellinen ja pikimusta poliisi saa vastakohdan Larenz Taten tulkitsemasta veljestä jonka määrittäminen gangsta-nilkiksi on melkoisen osuva ja Ludacris tämän suulaana kaverina menee puhtaaksi parodiaksi muka-tiedostavana gangsta-nilkkinä. Ryan Philippe on silo-otsainen poliisi joka ei pidä työtoverinsa avoimesta rasistimulq-asenteesta ja em. asennetta kantaa Matt Dillon upeasti. Kuitenkin elokuvan kaikista sankarillisin kohtaus on juurikin em. mulq:n saavutus ja asenneviastaan huolimatta hän ei epäröi tehdä työtään oikein. Kaikista helpoiten syyllistettävä ryhmä osoittautuu tässä elokuvassa suurimmaksi tekojen sankariksi ja päinvastoin. Terrence Howard polttaa päreensä niin kovasti että pistää kovettuneen gangstan pelästymään ja vähemmän suvaitsevaisen LAPD:n hermot kireälle.
Sir Winston Churchill totesi että tärkeän asian kohdalla hienovaraisuus ja nokkeluus ei kannata – se pitää nuijia esiin. Paul Haggis ottaa loppuun asti järsityn aiheen ja yrittää käsitellä sitä hienovaraisesti ja ovelasti. Ne kohdat joissa elokuva saa puhdasta voimaa ovat niitä kohtia jotka eivät sovi kokonaiskuvan kanssa yhteen ja jäljelle jää harmillisesti epämääräinen viritelmä. Hyvät näyttelijät tekevät hienoja kohtauksia, mutta punainen lanka ei kovinkaan hyvin leffaa kannattele.
