Yhdysvalloista on tullut monia elokuvia, jotka ovat käsitelleet vammaisten rakkautta, varsinkin TV-elokuvat ovat tykänneet tuosta aiheesta. Niissä meininki menee usein yli-imeläksi saarnaukseksi, ranskalainen Rakkauden kynnys puolestaan on jotain aivan muuta. Se on elämänmakuinen kertomus vammaisten hoitokodin asukeista, jotka haluaisivat harrastaa seksiä. Jopa huumoriakin on mukana piristystarkoituksissa, mutta sitä ei kuitenkaan ole revitty irti vammaisuudesta. Vammaiset ovat tässä ihmisiä, ei mitään aivottomia älykääpiöitä tai pyhimyksiä, joita kohdellaan, kuin lapsia. Elokuva käsittelee aihetta tarpeellisella vakavuudella, missään masennuksessa ei kuitenkaan ryvetä, vaan huumoria on kivasti ujutettu mukaan.
Päähenkilönä on katolisen kirkon toimintaa suosivan hoitokodin kiimainen asukas, pyörätuolissa istuskeleva René (Olivier Gourmet), joka haluaisi harrastaa seksiä neljän vuoden tauon jälkeen. Äkäinen asukki herättää hoitokodin henkilökunnassa monia tunteita, yleisesti vihaa. Pyynnön jälkeen Renélle järjestetään aika alan ammattilaisen kanssa.
Olivier Gourmet on todella hyvä tässä roolissaan, samoin muutkin elokuvassa esiintyvät kasvot, kaikki ovat todella luontevia. Ohjaaja Jean-Pierre Sinapi taitaa ohjaamisen hyvin, monet tunteet on hyvin saatu valkokankaalle. Elokuvan hahmot ovat hyvin realistisia, perustuuhan elokuva tositapahtumiin tai ainakin sellaisen käsityksen leffasta sain.
Rakkauden kynnys oli yllättävän hyvä. Odotin jotain liian taiteellista tai liian synkkää elokuvatuokiota, mutta sainkin elämänläheisen ja pirteän elokuvaelämyksen. Elokuva on kuvattu digivideotekniikalla, mikä tekee pläjäyksestä hieman TV-elokuvamaisen, mutta se ei paljon haittaa. Leffa on aidosti koskettava, hauska ja humanistinen. Ranskalaisiin elokuviin suhtaudun jostain syystä aina hieman epäilyttävästi, mutta kyllä hekin osaavat leffoja tehdä. Tästä tuli vielä hyvälle mielelle ja aivot saivat pohdiskelevaa. Positiivinen yllättäjä.
