Tietokonehakkeri Thomas A. Anderson (Keanu Reeves) saa tietää, että päivittäinen maailmamme on vain kuvitelmaa ja oikeasti tietokoneet hallitsevat todellisuutta pitämällä ihmisiä orjina imemällä heistä sähköenergiaa. Andersonin, toiselta nimeltään Neon kanssa asiaa tutkivat mm. Trinity (Carrie-Anne Moss) ja omituinen Morpheus (Laurence Fishburne).
Matrix, eittämättä 1990-luvun parhaita ja vaikutusvaltaisimpia tieteiselokuvia on kaiken toiminnan ja erikoistehostevyörytyksen ohella hyvin filosofinen kokemus, joka kyseenalaistaa olemassa olomme ja antaa paljon pohdittavaa. Yhtäkkiä päähenkilö järkyttyy kun koko hänen elämänsä onkin ollut vain harhaa ja todellisuus ei ole sitä miltä näyttää. Todellisuus on rakentanut fiktion saadakseen ihmiset pitämään sitä todellisuutena. Toisaalta sana todellisuus alkaa jo kuulostaa niin hämärältä, että emme voi olla varma juuri enää mistään. Fiktio rakentaa todellisuuttamme ja toisin päin.
Matrixissä Neo on se, joka edustaa tavallista ihmistä. Hän etsii itseään sekä paikkaansa maailmassa. Hän on ”valittu”. Juoni illuusiosta, koneista ja muusta on erittäin kiehtova ja saatu elokuvassa kovin vakavaksi, vaikka moni tieteiskulttuuria vähemmän ymmärtävä pitäisikin sitä välittömästi typerän lapsellisena. Lapsellisuudesta nyt voi olla montaa mieltä, mutta juoni on lähemmin tarkasteltuna todella monitasoinen tarjoten runsaasti kysymyksiä. Matrixin alkupuoli on todella mielenkiintoinen sarja unta ja todellisuutta. Hämmentyneisyyden tunnetta luodaan hienovaraisesti ja katsoja on jo koukussa. Lopussa nähdään joitakin jopa raivostuttavaa toimintaa. Tietysti elokuvalla olisi suuremmatkin mahdollisuudet rakentaa itseään, mutta en vaihtoehtona tuomitse toimintaa sen koreografian ja tyylin vuoksi. Sehän on komeinta ja omaperäisintä mitä on aikoihin nähty. Toimintakohtauksissa on tyylitajua, joka ehkä saa pikkupojat hymyilemään. Mielestäni tarpeeksi erilainen toiminta voi olla kehujen arvoista enkä yhtään vähättele sitä. Matrix on tavallaan filosofisen teemansa lisäksi myös toimintaelokuva. Monipuolinen onkin oikea sana kuvaamaan elokuvaa, vaikka sci-fistä piittaamattomille en tätä suosittele missään nimessä. Elokuvaa on kutsuttu nörteille suunnatuksi, mikä varmasti pitää paikkansa. Mutta tässä on muutakin, jotakin syvempää pohdiskelua. Se tekeekin tästä varsin ainutlaatuisen teoksen.
Morpheus on kuin tyhjästä ilmestynyt opas, viisas kaikki tietävä mies vailla menneisyyttä. Hän on Neon ohella koko spektaakkelin kiinnostavin hahmo, jossa lienee eniten syvyyttä ja sitäkin runsaammin mysteeriä. Trinity on melko turha lisä elokuvaan, mutta tuo mukaan ehkä siinä mielessä välttämätöntä naisellisuutta, ettei koko leffa koostu miehistä. Roolisuoritukset eivät ole kummoisia, mutta näyttelijät istuvat hahmoihinsa täydellisesti. Enää en voisi kuvitella ketään muuta Neon tai Morpheuksen rooliin. Hugo Weaving on mainio pahis ja muokkaa hahmostaan, agentti Smithistä oikein pirullisen vastuksen. Uskoisin, että tulen juuri tästä hänet jatkossakin muistamaan.
Aikoinaan mullistavat erikoistehosteet ovat yhä todella nautinnollista katsottavaa. Vuodet eivät ole saaneet leffasta kökköä, vaan liikkeet ovat sulavia. Matrixia tietysti vaivaa tietynlainen videopelimäisyys. Itseäni se ei häiritse, sijoittuuhan elokuva kuvitteelliseen mielikuvitusmaailmaan, jossa fysiikan lakejakin voi venyttää. Leffan käsikirjoitus on viimeisen päälle hiottu, joka näkyy mm. tasaisessa etenemisessä. Aika ei käy pitkäksi ja toimintafanit palkitaan lopussa.
Syvemmälle katsovat tietävät, että mukaan mahtuu filosofiaa. Matrix kiistää siis olemassa olomme ja kaiken sen mihin me ihmiset uskomme. Se tekee meistä peräti mitättömiä, ellei sitten orjiakin. Mikä on totta, mikä ei? Kysymyksiä riittää varmasti aika liuta. Matrixia voi analysoida vielä mielin määrin tai siitä voi ottaa kaiken irti viihdespektaakkelina. Bullet time-tekniikkaa onkin sittemin parodoitu mielin määrin. Jos Blues Brothersin aurinkolasit olivat siistit, niin Matrix pääsee vähintään samalle tasolle ellei ohinkin. Puvustus pitkiä takkeja myöten on hulppeaa, mutta jotakin niin fantastista. Siinä missä James Cameronin tieteisleffojen virstanpylväs [I]Terminator 2 -tuomion päivä[/I] laukaisi 1990-luvun hienosti käyntiin, päättää Matrix sen miltei yhtä kunniakkaasti.
