Elokuvantekijä Yorgos Lanthimos ja tuottaja Emma Stone tuovat valkokankaalle mielikuvituksellisen tarinan Bella Baxterin (Stone) uskomattomasta evoluutiosta. Bella on nuori nainen, jonka nerokas mutta omintakeinen tiedemies tri Godwin Baxter (Willem Dafoe) herättää henkiin. Aluksi Bella on innokas opettelemaan elämää Baxterin siipien suojassa. Elämänjanossaan hän kuitenkin karkaa sliipatun ja paheellisen lakimiehen Duncan Wedderburnin (Mark Ruffalo) mukana myrskyisälle matkalle halki mantereiden. Sen myötä aikansa ennakkoluulot karistaneesta Bellasta kasvaa vankkumaton vapauden ja tasa-arvon puolustaja.
En ollut ihan varma pitäisinkö tästä kun näin trailerin. Se oli kiinnostava, mutta minulla oli epäilyksiä sillä en ollut pitänyt ohjaaja Yorgos Lanthimoksen aiemmista leffoista niin paljoa. Lobster oli siihen mennessä ollut eniten mieleeni. Nyt suosikki vaihtui tähän. Ei tämäkään täydellinen ole, mutta nyt ollaan todella lähellä!
Poor Things on vinksahtanut satu, niin vinksahtanut ja seksin häpeästä vapautunut, että se ei sovi kaikille. Avoimemmin seksiin suhtautuville tämä taas on villi, synkkä ja hauska tarina naisen kahleista vapautumisesta. Ilman huumoria tämä olisi voinut olla todella synkkä tarina. Julma tämä silti on, vaikkakin sen julmuutta on pehmennetty eri konstein. Bella Baxterin seikkailut tapahtuvat kuin tämä olisi satumainen kasvutarina, vaikka ulkoisesti Bella pysyykin samanlaisena. Godwin, Bellan ”isä” on tarinan alkuhirviö, eikä hänen tekojaan voi puolustella, mutta samaan aikaan hänkin on uhri. Godwinin (Willem Dafoe) taustatarina on myös äärimmäisen synkeä ja siitä tuli mieleeni Peeping Tom -leffan yhtälailla kamala vanhempi-lapsi-suhde.
Bella kokee maailman riemut kuin lapsi. Olisin kaivannut enemmän erilaisia haasteita hahmolle, nyt hän vain mennä viipeltää peniksestä toiseen, surua ja uhmaikää ei juuri näy. Elokuva on vahvimmimmillaan ensimmäisen tunnin ajan, sen jälkeen sen tarina hieman kesyyntyy eikä kiinnosta ihan niin paljoa. Jostain kohtaa olisi voinut leikata pois hieman, tarinan siitä silti kärsimättä. En myöskään usko että tämä on kauhean uskottava, mutta se ei taida ollakaan tämän leffan pointti. Tämän vahvuutena on sen loistavat näyttelijät (Emma Stone eritoten, mutta minusta myös Mark Ruffalo oli erinomainen), upea puvustus ja lavastus sekä sen uskomaton tarina.
Tästä tulee mieleen Kadonneiden lasten kaupunki, sekä tietenkin Frankenstein. Visuaalisesti pidin tästä muuten, mutta Lissabon häiritsi jostain syystä omaa silmääni. Joitain häiritsi kalansilmän runsas käyttö, itse rakastin sitä.
5