Vääntöä Elton John -elämäkertaelokuvan ikärajasta


Toukokuun lopulla myös Suomessa ensi-iltaan tulevan Elton John -elämäkertaelokuvan leikkaaminen puhuttaa. Artistin kuulun kappaleen mukaanRocketmaniksi nimetty leffa käsittää ennakkotietojen mukaan sellaista materiaalia, ettei elokuva sovellu sellaisenaan kaikenikäisille.

Elokuvayhtiö Paramountilla on kertoman mukaan käyty kovaa vääntöä Rocketmanin alastonkohtauksista. Paramountilla on säikähdetty erityisesti 40 sekunnin mittaista kohtausta, jossa Taron Egertonin tulkitseman Elton Johnin nähdään halailemassa alasti toista miestä. Keskustelut tällaisen kohtauksen sisällyttämisestä elokuvaan ovat käyneet kiihkeinä oletettavasti mm. sen vuoksi, että viime vuotisen muusikkoelämäkerta Bohemian Rhapsodyn sisältöä siistittiin paljon aina siitä lähtien, kun Sacha Baron Cohen jätti projektin taakseen.

Nyt THR raportoi, että studio olisi kallistumassa jättämään kyseisen kohtauksen elokuvaan. Se tarkoittaa, että Rocketmanin ikäraja esim. Yhdysvalloissa nousee 17 ikävuoteen. Mitä elokuvan tyyliin muuten tulee, Taron Egerton on kommentoinut jo aiemmin Elton Johnin olleen elokuvantekijöitä kohtaan avoin ja luottavainen.

Rocketman ei siis ilmeisesti tule peittelemään esim. muusikon huumehöyryisimpiä hetkiä.

- Elton aivan erityisesti lupasi, että saan antaa palaa ja näyttää hänet välillä rumana, Taron Egerton kertoi taannoin BBC:n haastattelussa.


Lähteet: CinemaBlend, THR, BBC

Kuva: Paramount/Rocketman, 2019

R. Isoviita 23.03.2019 klo 23:08

Uusimmat uutiset

Leonardo DiCaprio kiinnostui Painajaiskujasta

Guillermo del Toron uutuuden roolitus käynnissä.

R. Isoviita

Mihin katosi Charlie Sheenin veli, Emilio Estevez?

Näyttelijä muistetaan mm. 1990-luvun Mestarit-lätkäkomedioista.

R. Isoviita

Hetkinen: Onko Palpatine sittenkään mukana The Rise of Skywalkerissa?

Näyttelijä kommentoi Star Wars -teaseria.

R. Isoviita

Roman Polanski haastaa Oscar-akatemian oikeuteen

Akatemian jäsenyyden menettänyt ohjaaja ei ole tyytyväinen lopputulokseen.

R. Isoviita

Dave Bautista ei lähdekään Suicide Squadin matkaan

Muutoksia näyttelijälistalla.

R. Isoviita

Näytä lisää uutisia...