Kanava väitti elokuvaa palturiksi, sai närkästynyttä palautetta

Viime vuonna parhaan ulkomaisen elokuvan Oscarilla palkittu puolalainen Ida esitettiin yli viikko sitten myös kotimaansa televisiokanavalla. Elokuva kertoo maan natsimiehityksen vuoksi sen päähenkilöä kohdanneesta tragediasta. Esitys oli kuitenkin jokseenkin erikoinen, sillä Puolan kansallinen televisioyhtiö eli Telewizja Polska (TVP) lähetti elokuvan yhteydessä myös ohjelman, jossa leffan väitettiin puhuvan palturia historiasta.

Idan päähenkilö on orpona elänyt nunna, joka saa yllätyksekseen kuulla juutalaisista juuristaan ja alkaa selvittää perheensä kohtaloa. Elokuvaa edelsi peräti 12-minuuttinen lisuke, joka oli liitetty lähetykseen niin, että osa katsojista saattoi kuvitella sen kuuluvan osaksi varsinaista elokuvaa. Sillä tavoin se saattoi elokuvantekijät myös outoon valoon, koska kyseisessä lisukkeessa todettiin Idan voittaneen Oscarin vain juutalaismyönteisyytensä takia. TVP:n toiminta on saanut sekä Puolan oman ohjaajien killan että Euroopan elokuva-akatemian eli EFA:n älähtämään närkästyksestä.

EFA on julkaissut aiheesta protestin, jossa se tuomitsee TVP:n tavan käsitellä elokuvaa. Akatemia katsoo, että elokuvista on hyvä olla monta mielipidettä, mutta se ei voi hyväksyä tällaista keskustelun manipulointia yksipuolisella tuomitsemisella. Puolan ohjaajien kilta puolestaan on todennut TVP:lle osoittamassaan kirjeessä, että tämä oli ensimmäinen kerta 25 vuoteen, kun ilmainen julkinen media Puolassa on antanut ideologisen tulkinnan elokuvasta. Vastakkaisiakin kommentteja TVP:n toiminnasta tosin on esitetty: esim. poliitikko Jacek Sasin on julkisesti ihmetellyt koko protestia, sillä hänen mielestään TVP hoiti vain tehtäviään.


Lähteet: Screen Daily, EFA, The Guardian, WP Wiadomości

Kuva: Kansallinen audiovisuaalinen instituutti/ Ida (2013)

R. Isoviita 07.03.2016 klo 14:03

Uusimmat uutiset

Ghostbusters 3: Lisää tuttuja kasvoja mukaan

Alkuperäisten Haamujengi-leffojen starat remmiin.

R. Isoviita

Amityvillen kauhutalosta uusi elokuva

Donnie Darko -tuottaja ohjaa.

R. Isoviita

Justin Bieber haastoi Tom Cruisen vapaaottelukehään

Lopputulos ei suuresti yllätä.

R. Isoviita

Bradley Cooper ja Guillermo del Toro yhteistyöhön?

Leonardo DiCaprion nimi liitettiin aiemmin samaan leffaan.

R. Isoviita

Ridley Scottin Gladiator 2 - tämä leffasta tiedetään nyt

Käsikirjoittaminen on käynnissä.

R. Isoviita

Näytä lisää uutisia...