Panssarikenraali Patton. Mies joka eli taistelulle, eikä osannut elää ilman sitä. Patton oli jenkkien ehkä paras kenraali Toisen maailman sodan aikana, mutta koska Pattonin luonne oli räiskyvä ja hän sanoi mitä ajatteli (”Kertokaa kenraalille, etten välitä juoda hänen enkä kenenkään muunkaan ryssänp*******en kanssa.”), ei juuri kukaan pitänyt hänestä.
Tuosta tempperamenttisesta sotilasnerosta kertoo elokuva Panssarikenraali Patton. Tämä leffa on nannaa sota ja historiaelokuvien ystäville. Myös draamafaneille suosittelen tätä leffaa.
Mm. Papillonin ohjannut Franklin J. Schaffner ohjaa nytkin hyvin, ja näyttelijät ovat loistavia. Tai no, leffassa on kaksi tärkeää roolia. Patton ja tämän toveri Bradley. Pattonia näyttelevä George C. Scott tekee erinomaisen roolisuorituksen, ja Karl Malden ihan hyvän ihan hyvän roolin Bradleynä. Tuolloin vielä tuntematon Francisc Ford Coppola on tehnyt erittäin hyvän kässärin leffaa varten, ja Jerry Goldsmithin musiikki toimii myös.
Vaikka DVD:n takakannella lukee sotaelokuva, niin ei kannata antaa sen johtaa harhaan. Siis onhan Patton sotaelokuva, siitä ei epäilystäkään, mutta se ei ole perinteinen ”juostaan ja ammutaan” sotaelokuva. Varsinaista sotaa siinä on suunnilleen yhtä vähän kuin Kunnian poluissa… Patton kertoo ovelan, äijämäisen, kärttyisen mutta loistavan sotilaan tarinan. Ja tämä tarina on tosi.
Suosittelen kaikille jotka eivät ole tätä nähneet. Erittäin hyvä, dramaattinen ja hitaasti etenevä henkilökuvaus on kyseessä.
No okei, onhan siellä tietenkin sitä sotaakin mukana… tyylikästä sellaista.
”Sotaa eivät ikinä voita ne tyhmät äpärät jotka kuolevat isänmaan puolesta. Sen voittavat ne, jotka antavat vastapuolen tyhmien äpäröiden kuolla isänmaan puolesta.”
