Kamelianainen perustuu tarinaan, joka yleismaailmallisten teemojensa ansiosta on säilyttänyt merkityksensä sukupolvelta toiselle. Kyseessä on myös yksi ilmestymisaikansa ikimuistoisimmista valkokankaan rakkaustragedioista. Useimmille elokuvaharrastajille filmi lienee jäänyt parhaiten mieleen naisellista vetovoimaa säteilevän Greta Garbon loistavasta roolisuorituksesta, mutta yhtä lailla tärkeitä nimiä ovat ohjaaja George Cukor ja kuvauksen suunnitellut Muumio -kauhufilmin ohjannut Karl Freund.
Mitä todellinen rakkaus on, mitä uhrauksia se vaatii, miten se asianomaisiaan kohtelee ja kuinka se saadaan esiin, ovat kysymyksiä, joihin Kamelianainen hakee vastauksia. Arvokkaasti ajan saatossa kulkenut tarina, joka on alunperin kirjailija Alexander Dumasin käsialaa, huomioitiin aikoinaan myös Oscar -gaalassa, ajalla, jolloin kyseisillä pysteillä oli vielä jotain merkitystä.
Elokuva ei suistu missään vaiheessa romantiikan hämärille harhapoluille vaan säilyttää johdonmukaisuutensa alusta loppuun. Ohjaaja ei ole muuttanut tarinan tärkeimpiä ominaisuuksia ja siten saakin alkuperäisen teoksen sanoman puhtaana esille, erityisesti Garbon ilmiömäisen eläytymisen avulla. Garbo näyttelee pariisilaista kurtisaania Marguerite Gautieria, joka muiden kaltaistensa naisten tavoin nauttii estottomasti tuhlailevasta ja yltäkylläisestä elämästään rahaa ympäriinsä kylvävien vauraiden miesten keskellä. Robert Taylorin näyttelemä nuori mies Armand Duval rakastuu Margueriteen, mutta kohtalokasta naista tavoittelee myös tunnekylmä paroni, joka haluaa omia naisen itselleen.
Kamelianaisessa tutkitaan vavahduttavalla voimalla rakkauden monipuolista ja haasteellista luonnetta, kuten myös pinnallisen ja ulkokultaisen elämäntavan moraalittomuutta ja vaarallisuutta henkisesti heikoille yksilöille. Mitkään rahasummat, ei vaikuttavat vaunut, ei prameat kartanot, ei kiiltävät jalokivet eivätkä muutkaan yltäkylläisyydet pysty lopulta peittämään tasapainottoman ihmisen todellista olemusta, vaan aina, tavalla tai toisella se jotain kautta pyrkii esiin. Luonnollisin ja tervein purkautumistie olisi tietysti aito romanttinen rakkaus, mutta pystyykö suurimman osan elämästään valheellisissa kulisseissa elänyt ihminen sitä enää tunnistamaan, tai ainakaan riittävän ajoissa?
