Roskaromaanien kirjoittaja Holly Martins (Joseph Cotten) saapuu neljän miehitysvallan hallinnoimaan Wieniin. Hän saapui sinne ystävänsä Harry Limen (Orson Welles) kutsusta, mutta Harry on kuollut onnettomuudessa ja brittiläisen majuri Callowayn (Trevor Howard) mukaan oli sotkeutunut erilaisiin rötöksiin. Soppaan liittyy Harryn kaunis naisystävä Anna (Alida Valli) ja ironista kyllä vain perityöläismäinen sotapoliisikersantti Paine (Bernard Lee) on tutustunut Martinsin teoksiin. Kaikki tahot joista yhteen kuuluu karmaiseva Kurtz (Ernst Deutsch) haluavat Martinsista eroon, mutta naiivi kirjailija painaa päälle ja kaikki loppuu kuten alkoikin.
Kolmas mies yhdistää montaa erilaista genreä. Se kuvaa poliisityön sekavuutta tilanteessa missä samassa kaupungissa on neljä poliisivoimaa kaupungin omien poliisien lisäksi ja kielimuuri on iso muuri. Mukana on tylyä trilleriä missä naiivi ja tietämätön päähenkilö onnistuu sotkemaan itsensä vaaralliseen peliin. Pienenä lisämausteena on yhteiskuntakritiikkiä missä rikosten seuraukset näytetään ja äärikylmää ihmistuntemusta. Robert Kraskerin kuvaus hyödyntää varjoja ja vinoja kuvakulmia komeasti, joskin Anton Karasin sitar-musiikki on väärä nuotti kokonaisuuden harmonialle.
Joseph Cotten on toimiva idealistisena ja tietämättömänä sankarina ja naiskauneutta toimittaa Alida Valli, joskin hänen suorituksensa on myös vahva, säälimätön ja hienostunut ja lisäksi hänessä on ylevää ylpeyttä. Trevor Howard on tyypillisen itsevarma britti ja Bernard Lee on karkea, mutta lämminhenkinen aliupseeri joka kaikesta huolimatta arvostaa kulttuuria vaikka ei eliittiä ole. Ernst Deutsch on suorastaan hyytävä Kurtzina ja heti alkuun hänessä on jotain epäillyttävää.
Jos on olemassa täydellinen esimerkki breakaway-hahmosta, niin Orson Wellesin tulkitsema Harry Lime on juurikin sitä. Selvää on että Lime on häikäilemätön roisto, mutta hänestä tuodaan esille myös se toinen puoli. Lyhyt kerronta-aika sallii vain mainita niiden olevan olemassa, mutta Harry Lime ei ole pelkkä roisto. Hän ei ole myöskään satuhirviö vaikka onkin aiheuttanut suunnatonta kärsimystä. Onko hän edes tehnyt rikoksiaan ahneudesta vaan mikä on syynä siihen. Joka tapauksessa kyseessä on valtiovallan epäinhimillisyyden ja dehumanisoinnin huomannut ihminen joka on vain päättänyt nähdä asiat samoin: laajemmissa yhteyksissä mikä antaa pelottavan ja humanistisen sävyn hahmoon.
Kokonaisuus on suoraviivainen juoneltaan, mutta Wellesin lyhyydestä huolimatta loistava rooli, irvokkaan mestarillinen kuvaus ja muutamat maagisen tehokkaat hetket antavat kokonaisuudelle potkua. Sir Carol Reedin ohjaus on laadukasta eikä Graham Greenen käsikirjoitusta voi moittia. Heikkouksia on mukana ja ne eivät ole anteeksiannettavia, mutta plussan puolella pysyy ja vahvasti.
