Wolverinen ensimmäinen sooloelokuva ei ota tulta siipiensä alle samalla lailla kuin aikaisemmat X-Men-elokuvat. Eikä se johdu siitä, etteikö Jackmanilla tai Wolverinella olisi karismaa tai kapasiteettiä johtaa omaa leffaansa hyvin, vaan elokuvan muilla tekijöillä on ollut pallo hukassa.
Käsikirjoitus on sekava. Se esittelee katsojille uusia hahmoja kovalla tahdilla, eikä se syvenny moniinkaan niistä kovin paljoa. Sarjakuvia lukeneille tästä ei varmaan kummempaa haittaa ole, mutta meille sarjakuviin perehtymättömille X-Men-elokuvien faneille tämä tuntuu jopa epäkunnioittavalta. Kukaan sivuhahmoista ei kasva elokuvan aikana läheskään yhtä isoksi persoonaksi kuin Wolverine. Vaikka sooloelokuvasta on kyse, niin aiemmissa X-Meneissä oli Ahman lisäksi ainakin 10 mielenkiintoista hahmoa ja Jackman veti silti top-billingia.
Wolverinelta puuttuu myös selkeä naisvastahahmo. Lynn Collinsin esittämä Kayla tekee esiintymisen leffan alussa ja lopussa, mutta kunnon kemiaa ja tarinaa hahmot eivät saa luotua keskenään. Loppujen lopuksi Kaylan kohtalo ei kiinnosta hevon helvettiä. Aiemmissa elokuvissa Jackmanin vastapainona olivat Anna Paquin (ykkösosa) ja Famke Janssen (2 & 3). Heidän kanssaan Jackmanin kemiat kohtasivat loistavasti. Ensinmainitun kanssa isällisessä suhteessa ja jälkimmäisen kanssa seksuaalisviritteisessä.
X-Men Origins: Wolverinen näyttelijäosasto ei myöskään saa kunnolla happea heikon hahmokehityksen takia. Muutamia selkeitä vikojakin sieltä löytyy. Danny Huston Strykerina ei ole edes kymmentä prosenttia siitä, mihin Brian Cox pystyi kakkososassa. Huston on vastuuta pakoileva, velmu limanuljaska siinä missä Cox oli jämäkkä, asiansa osaava ja vakuuttava pahis. Näistä kahdesta on turha myöskään mennä kertomaan kumpi sopii olemukseltaan paremmin armeijan kenraaliksi. Ajatella, että Cox oli vielä itseään tarjonnut tuottajille tähänkin elokuvaan. will.i.am alinäyttelee sivuroolinsa, kokemusta alalta puuttuu, mutta niin tuntuu myös puuttuvan järkeä casting-tiimiltä. Myöskään en pitänyt Dominic Monaghanin pienestä roolista leffan alussa. En osaa sanoa, onko hän oikeasti huono, vai onko hänen naamassaan vain jotain mikä ärsyttää minua. Nuoren Wolverinen näyttelijä Troye Sivan taas näyttää enemmän yökastelijalta kuin Wolverinelta lapsena. Sivukaartin valopilkut ovat Julia Blake ja Max Cullen vanhana pariskuntana, joiden taloon Wolverine hetkeksi majoittuu.
Wolverinen ensimmäinen sooloelokuva kärsii kokonaisuutena uskomattomasta tyhmyydestä ja katsojan aliarvioimisesta. Silloin kun elokuva keventää otetta, se suorastaan perseilee kuvastonsa kanssa (ks. nyrkkeilyottelu). Silloin kun se haluaa luoda vakavan kohtauksen ja koskettaa katsojaa, ruutu täyttyy eeppisestä musiikista ja typeristä sekä epäjohdonmukaisista repliikeistä. Kontrasti ei todellakaan toimi. Parhaimmillaan leffa kuitenkin tuo katsojalle hyvin tehtyjä toimintakohtauksia ja mikä tärkeintä, se vihdoin antaa Wolverine-hahmolle sen ison tilan, mitä kolmen aiemman X-Men-elokuvan verran odotettiin. Wolverine on Jackmanin elämänsä rooli ja hän uusii sen tässä elokuvassa samanlaisella voimalla mitä edellisissäkin osissa.
