Tuhansia elokuvia katsoneena sitä välillä tuudittautuu siihen, että kaikki on jo nähty ja mikään ei enää pysty varsinaisesti tiputtamaan tuolilta. Tämä on tietenkin harhaluulo, koska aina silloin kun elokuvalta ei odota mitään, niin se tuottaa kaikkein suurinta mielihyvää. Itselleni täysin tuntematon ohjaaja Matthew Bright osoittaa Rankka pakomatka -elokuvallaan, että elokuvaa ei kannata ikinä ylenkatsoa ennen kuin sen on itse nähnyt.
Rankka pakomatka on viistosti tehty sovitus vanhasta kunnon Punahilkka-sadusta. Jopa elokuvan alkutekstit on toteutettu hauskasti Punahilkka-satua mukailevana, hienona, animaationa. Tästä tulee heti plussaa!
Elokuva kertoo noin 15-vuotiaasta Vanessa Lutzista (Reese Witherspoon), jonka perhe-elämä on yhtä helvettiä. Vanessan isäpuoli (Michael T. Weiss) käyttää tyttöä hyväkseen ja äitiä (Amanda Plummer) ei kyseinen epäkohta voisi vähempää kiinnostaa. Tietynlainen onni onnettomuudessa lieneekin se, että isäpuoli vangitaan huumeiden hallussapidosta ja saman tien äiti viedään pois prostituution takia. Vanessalle jää kaksi vaihtoehtoa. Joko hän tarttuu yhteiskunnan auttavaan käteen ja menee kasvatuskotiin, tai tekee itse oman tiensä ja lähtee sinne minne mieli tekee. Kokemukset kasvattivanhemmista ovat huonoja, joten Vanessa päättää pärjätä omillaan.
Sitten alkaa tarinan Punahilkka-osio. Vanessa saa idean matkustaa mummon luo asumaan, koska hänestä on hyviä muistikuvia. Matkan alku näyttää hyvältä, mutta sitten Vanessan auto tekee tenän moottoritielle. No ei muuta kuin peukku pystyyn ja tietenkin lifti varmistuu juuri siihen vaarallisimpaan kyytiin, jonka kuljettajana on tarinan susi eli Bob Wolverton (Kiefer Sutherland), joka tunnetaan tiedotusvälineiden kautta nimellä I-5-tappaja.
Bob Wolverton on ensiolemukseltaan miellyttävän sympaattinen, kuten psykopaatit yleensä tapaavat olla. Häntä odottaa kotona maailman herttaisin vaimo (Brooke Shields), jolla ei ole aavistustakaan miehensä ylimääräisistä liikkeistä. Ei siis ihme, että Bob ansaitsee nopeasti Vanessan luottamuksen. Hän saa Bobilta myös sellaista ymmärtämystä, jota ei ole vielä kertaakaan elämässään saanut. Vanessa avautuu Bobille jopa arkaluontoisista asioistaan, kuten isäpuolensa käytöksestä. Tämä keskustelu aiheuttaakin elokuvaan hetkeksi lämminhenkisen vireen, joka sitten yht’äkkiä muuttuu häiriintyneeksi taisteluksi hyvän ja pahan välillä.
Konfliktin synnyttyä tarina etenee hengästyttävällä rytmillä kohti maaliaan, eikä anna katsojalle juuri aikaa miettiä, mistä tässä on kysymys. Elokuvan loputtua onkin pakko miettiä oliko tämä komediaa, jännitystä vai väkivallalla mässäilevää pervoilua? Kieliposkella se oli ainakin tehty, joten erityisen sairasta se ei siinä mielessä ollut ˆ kai?
Kaiken kaikkiaan jäi vähän samanlaiset WOW-fiilikset kuin Shaun of the Deadin tai Pulp Fictionin jälkeen. Käteen jäi siis paljon positiivisia asioita. Kiero ja tilanteisiin täysin sopimaton huumori teki ehkä kaikkein lähtemättömimmän vaikutuksen.
Näyttelijätyöskentely on myös mahtavaa. Reese on todellinen kyky ja sopii hyvin näihin omaperäisiin tekeleisiin. Sääli, että Blondin koston ja varsinkin Walk the Linen myötä hän ilmeisesti siirtyi pysyvästi sinne megabudjettileffojen pariin. Kiefer Sutherland on ihan hervoton mielipuoli ja rooli vain paranee, kun Kiefer saa sen typerän ilmeen kannettavakseen. Elokuvan katsoneet tietävät, mitä tällä ilmeellä tarkoitan. Varsinaisen yllätyksen aiheuttaa Brooke Shields. Eihän tältä entiseltä tenavatähdeltä, Agassin heilalta ja Suddenly Susanilta voinut ennakkoon odottaa yhtään mitään, mutta mimmi pamauttaakin sitten todella onnistuneen roolisuorituksen, joka neuroottisuudellaan ja groteskilla läsnäolollaan sai ainakin minut vaikuttumaa! Olen kerta kaikkiaan mykistynyt. Long live Brooke Shields!
Rankka pakomatka on rikkonainen elokuva, mutta se on rikottu tyylikkäästi. Vanessa on oikeastaan koko tarinan ainoa ehjä elementti. Vanessan hahmo pyrkii sinnikkäästi uimaan vastavirtaan, vaikka valtavirta kulkee vääjäämättä kohti saastunutta päämääräänsä ja lopullista rappiota. Brightin ohjausta sävyttää jonkinlainen kiinnostus sarjamurhaajia kohtaan. Yhdessä kohtauksessa Vanessa vilauttaa Wolvertonille valokuvaa oikeasta isästään, joka esittää oikeasti Richard Speckiä, joka tunnetaan yhtenä Amerikan sadistisimmista sarjamurhaajista. Mitä tulee sitten tähän Sutherlandin esittämään moottoritiemurhaajan, niin se perustuu löyhästi Randy Woodfieldin elämään. Woodfield oli toisenlainen sarjamurhaajatyyppi, jonka käytökseen ei voitu hakea syitä huonosta lapsuudesta. Tietäen, että Bright ohjasi myöhemmin oman versionsa Ted Bundyn vaiheista, niin ei voi kuin todeta, että mies on totaalisen lumoutunut sarjamurhaajiin liittyvistä legendoista. Rankka pakomatka sopii siis myös ”alan” harrastajille.
nimimerkki: mauge
