Willam Lustig oli vasta 25-vuotias ohjatessaan Maniacin. Tämä Joe Spinellin tähdittämä elokuva kiri hetkessä kulttimaineen ja Lustigin oli helppo alkaa suunnitella seuraavaa projektiaan. Toisin kuin Maniac, Vigilante ei ole kauhuelokuva, vaan kylmäpäinen kostoraina.
Los Angeles ei ole enää turvallinen paikka. Kaupungin ovat vallanneet anarkistit, huumehörhöt ja vandaalit. Rikollisille ei lueta tuomioita, koska heitä pelätään suunnattomasti. Korruptoitunut virkavalta, tuomarit ja poliitikot nauttivat tilanteesta vähintään yhtä paljon kuin kurittomat vandaalit. Tässä paskamaisessa tilanteessa Eddie Marinon (Forster) lapsi tapetaan ja vaimo pahoinpidellään sairaalakuntoon. Marino tuomitaan vankeuteen oikeussaliloukkauksesta, kun oikeat rikolliset selviät rikesakoilla. Vankilassa Marino suunnittelee kostoaan ja ulos päästyään liittyy Nickin (Williamson) antianarkisti ryhmään, Vigilanteen.
Leffa alkaa tyylikkäällä puheella, jossa Fred Williamsonin esittämä Nick latelee totuudet nykyisestä rikollisuudentilasta ja kertoo samalla, miten se saataisiin kitkettyä pois. Vastaus on selkeä raakaa vandalismia vastaan täytyy käyttää raakaa voimaa. Maailma kuvataankin hyvin nihilistisenä paikkana, jossa ainoa oikeus on oman kädenoikeus.
Vaikka elokuva käsittelee suuria kysymyksiä, on se silti julmetun viihdyttävää katsottavaa. Toimintakohtaukset ovat huolella toteutettuja ja takaavat mukavan puolitoista tuntisen. Varsinkin loppuhuipennus on järisyttävän mukaansatempaava. Mitään ultraväkivaltaista viihdettä ei ole tarjolla, vaikka alussa nähtävä lapsentappo onkin harvinaista tylytystä elokuvateollisuudessa.
Näyttelijäpuolelle on valittu todelliset äijät. Fred ”Boss Nigga” Williamson on täydellinen valinta Vigilante -rähinäjoukon johtohahmoksi. Williamson suorastaan tihkuu asennetta, jolla korruptio ja vandalismi tulisi kitkeä. Tarantinon Jackie Brownista parhaiten monille mieleen jäänyt Robert Forster tekee laadukasta työtä kostonhimoisena miehenä. Elämänsä tärkeimmät asiat menettäneen miehen viha ja kosto ovat täydellisyyteen hiottuja.
Vigilantessa kosto tuntuu oikeutetummalta kuin koskaan. Juuri näistä aineksista monet muut ovat ottaneet mallia omissa elokuvissaan. Varsinkin Tarantino on katsonut varmasti Vigilanten monta kertaa suunnitellessaan Kill Bill -saagaansa. Elokuvat ovat joiltain osin erilaiset, mutta ne molemmat käsittelevät kostoa samasta näkökulmasta. Kostaminen tuntuu oikeutetuimmalta juuri silloin, kun on menettänyt kaiken eikä näin ollen jäljellä ole mitään hävittävää. Tämä on se punainen lanka, joka Vigilantea ja Kill Billiä yhdistää.
Räheästä äijämenostaan huolimatta Vigilante saattaa sopia myös joillekin naisille, joihin miesten alkukantainen väkivallan purkaminen toimii. Muuten kohderyhmä on selvästi miespuolinen. Pimeät rikollisuutta uhkuvat kadut, miehiset miehet katkaistujen haulikoiden kanssa sekä toiminnantäytteiset kohtaukset ovat sen luokan äijämateriaalia, ettei elokuvaa voi suositella huulipunaa päivittäin käyttäville.
