14-vuotias arkansasilaismaatilan kasvatti Mattie Ross (Hailee Steinfeld) ei anna iän olla este, kun veri vetää kostoreissulle. Isäpapan tilalla työskennellyt Tom Chaney (Josh Brolin) murhasi taaton viinaspäissään ja pakeni vuorille. Itsepintainen ja lujatahtoinen jälkikasvu kuitenkin palkkaa avuksi liittovaltion šeriffin Rooster Cogburnin (Jeff Bridges), jonka johdatuksella karautetaan hakemaan Chaneyta tuomarin eteen. Matkantekoa monimutkaistaa Texas Ranger LaBoeuf (Matt Damon), joka etsii samaista miestä texasilaisille käräjille aikaisemmasta veriteosta.
Kova kuin kivi on Coenien veljeksiä helpoimmillaan. Se on varsin perinteinen länkkäri, jossa maaginen ohjaajaduo ei kuitenkaan päästä tavaramerkkikarikatyyrejään menemään. Sen sijaan esim. Fargosta tutut eksentriset, englantia murtaen puhuvat pikkukaupungin asukit ovat enemmän kuin kotonaan perinteisessä western-miljöössä. Myös veljesten musta huumori sopii useisiin tilanteisiin lähes ilkeäsävytteisellä kaiulla. Elokuvan alkupuoli muistuttaa ohimennen erittäin julmasti ja säälimättömästi tiettyjen väestöryhmien alisteisesta asemasta. Nuori Mattie lähtee sotaretkelle miehistä maailmankuvaa vastaan, ja selviytyy maaliin katsojan sydämet varastavana voittajana. Intiaanit saavat sen sijaan marssia hirttolavalle ilman viimeisiä sanoja, eikä Yhdysvaltain sisällissota vielä todellisesti onnistunut vapauttamaan mustia.
Kuvausjälki on niin kaunista, että John Fordkin tirauttaisi pari kyyneltä silmäkulmistaan. Alkaen hartaan rauhallisesta aloituskuvasta ja jatkaen aina haikeisiin jäähyväisiin Kova kuin kivi säilyttää uljaan taltioinnin, josta on vastannut veljesten pitkäaikainen yhteistyökumppani, jo yhdeksännen Oscar-ehdokkuutensa napannut Roger Deakins. Maisemakuvausten ohella myös taistelukohtaukset ovat hienoja ja eläväisiä. Ne täyttyvät tunteesta, kiihkosta ja kuoleman läsnäolosta. Kun Cogburn kaivaa revolverin kotelostaan, on kamera aina oikealla paikalla korostamassa juoppolallin pullistelijan elkeitä ja taitoja.
Kolmen erilaisen henkilön voimien yhdistäminen yhteisen tarkoitusperän puolesta johtaa tietenkin jokaisen kohdalla itsetutkiskeluun ja maailmankuvan muutoksiin. Cogburn on jo uransa ja elämänsä ehtootaivalta ratsastava pyssysankari, jonka suurisuisen tarinankerronnan päihittää vain viinanjano, joka aika ajoin kovettaa miehen jalomielisen oikeudentajun tunnistamattomaksi krapulahöyryksi. LaBoeuf on myöskin pyssysankarina hyvin koreilevaa sorttia, ja on vielä Cogburniin verrattuna pahainen märkäkorva, jonka elkeet varmaotteisena pyssynpyörittäjänä eivät ole juuri päässeet juurtumaan koreilevaa ulkokuorta pidemmälle. Texasin mies ei olekaan ollenkaan kotonaan normaalin elinalueensa ja -seuransa ulkopuolella. Nuoren Rossin lyöttäytyminen etsintäpartion matkaan saakin kaksi ärhäkkää miestä ensin kilvan koreilemaan, kovistelemaan ja pätemään taidoillaan ja kokemuksillaan, mutta myöhemmin tunnustamaan omat heikkoutensa, mikä on ehtona niiden voittamiselle.
Näyttelijöiden työskentely on varmaotteista. Oscarin viime vuoden gaalassa Crazy Heartista pokannut Jeff Bridges on edelleen valovoimainen näyttelijä elämänsä vedossa. Hän on roolissaan elämää suurempi, ja elinvuodet ovat yksi toisensa jälkeen vain vahvistaneet 61-vuotiaan tähden karismaa. Ikäspektrin toisesta päästä löytyy Hailee Steinfeld, joka ei jää nimiseuran jalkoihin vaan tuntuu luonnollisen voimakastahtoiselta ja määrätietoiselta vastukselta vuoroin Bridgesille, Damonille ja Brolinille. Sen sijaan Brolin katoaa vähäisen esiintymisajan saattelemana nopeasti muistista. Onkin hieman yllättävää, että karski Brolin häviää romanttisemmalta tuntuvalle Damonille. Toisaalta Damon sopii hyvin rooliinsa itsevarmaa esittävänä mutta pinnan alta itseään epäilevänä LaBoeufina.
Coenin veljekset palauttavat westernit valkokankaalle komealla ja yllättävän selkeäpiirteisellä genre-työllä, joka on heidän mustan komiikan täyttämässä äkkiväärässä filmografiassaan lähellä helposti lähestyttävää. Jokainen kuva hehkuu rakkautta ja omistautumista, ja yhteydenoton lähestyessä jännitys alkaa nousta, kunnes viimeisessä kohtaamisessa katsoja on valmis hurraamaan sankareiden puolesta. Kova kuin kivi on jännittävä, koskettava ja erinomaisesti näytelty kasvutarina rosvojahdin muodossa – monella tavalla perinteinen, mutta silti vuoden 2010 parasta tuotantoa.
