Taru Sormusten Herrasta -elokuvatrilogialla maineeseen nousseen uusiseelantilaissyntyisen elokuvaohjaaja Peter Jacksonin pitkäaikainen haave filmata lapsuutensa suosikkitarina, King Kong, mahdollistui suuren suosion takaamien resurssien myötä. Onkin selvää, että tämä uusintaversio (2005, Uusi-Seelanti/USA) on ennen kaikkea Jacksonin itsensä näköinen ja itseään varten tekemä elokuva.
Siinä missä John Guillerminin ohjaama vuoden 1976 uusintaversio 1930-luvun klassikosta muokkaili tarinaa ja henkilöhahmoja, on Jacksonin King Kong juonensa puolesta varsin uskollinen alkuperäiselle. Eletään vuotta 1933, ja visiolleen omistautuneen elokuvaohjaaja Carl Denhamin (Jack Black) kuvausryhmä matkaa laivalla salaperäiselle Pääkallosaarelle tarkoituksenaan kuvata elokuva ennen näkemättömässä ympäristössä. Pian kuitenkin törmätään saaren alkuasukkaisiin, jotka sieppaavat toisen pääosanesittäjistä, Ann Darrow’n (Naomi Watts), ja uhraavat tämän valtaisalle gorillalle, Kongille, joka mieltyykin tähän. Eristäytyneellä saarella asuu muutenkin ainutlaatuinen eläinpopulaatio, johon Darrow’n rakastettu, puolitunnettu kirjoittelija Jack Driscoll (Adrien Brody) sekä kapteeni Englehornin (Thomas Kretschmann) aluksen miehistö pääsevät tutustumaan lähietäisyydeltä.
Sarjakuvaelokuvien buumin (Batman Begins, Fantastic Four, Sin City, Superman Returns…) ohella vanhojen klassikoiden filmaaminen nykyteknologialla on muotia, tämän osoittivat jo mm. Spielbergin Maailmojen sota ja Jacksonin aikaisempi trilogia. Koska King Konginkin tapauksessa kyse on tarinasta, joka on filmattu jo kahdesti ja kuuluu yleissivistykseen, eivät tapahtumat sinänsä pääse missään vaiheessa yllättämään. Tämä ei ole ongelma, jos siitä ei itselleen sellaista tee, samoinhan asia oli jo mainitussa Sormus-trilogiassa. Toisaalta olisi mielenkiintoista nähdä, minkälaisia yllätyksiä Jackson kykenisi kerronnallaan luomaan, jos hän ohjaisi megabudjetin elokuvaa ennalta tuntemattoman käsikirjoituksen pohjalta.
Näyttelijöiden suorituksissa ei ole moitittavaa. Varsinkin Jack Black ansaitsee kunniamaininnan. Naomi Watts näyttelee hyvin ottaen huomioon sen, että tässä rakkauselokuvassa hänen vastanäyttelijänsä on tietokoneanimoitu, ylikasvanut gorilla. Pääkolmikosta Adrien Brodyn hahmo on vaisuin, mutta ei huono sekään. Jostain syystä Jackson on ottanut päälleliimatun oloisesti syvempään käsittelyyn myös Evan Parken esittämän kiintiö-afroamerikkalaisen merimiehen ja hänen nuoren suojattinsa (Jamie Bell). He, kuten muutkin sivuosanesittäjät, suoriutuvat kuitenkin osistaan hyvin.
King Kongin varsinainen pääosanesittäjä on kuitenkin Kong. CGI-teknologia mahdollistaa nykyään hyvin realistisen oloiset digitaalihahmot, ja King Kong edustaa kehityksen huippua. En ollut ollenkaan vakuuttunut yleisesti kehutuista Klonkun liikkeistä Sormusten Herroissa, mutta niin ikään Andy Serkisin liikkeiden perusteella mallinnettu Kong edustaa selkeästi edistyneempää teknologiaa. Jonkinlaisia ongelmia tosin aiheutuu siitä, ettei suuren hahmon massaa pystytä vielä täysin uskottavasti välittämään katsomoon asti. Kongin kasvonilmeet ovat kuitenkin mainioita ja liikkeet huonoimmillaankin siedettäviä. Lopputulos on joka tapauksessa valovuosia edellä nukketekniikkaa.
Audiovisuaalisesti King Kong on muutenkin lähes täydellinen. Näkymät ovat kauniita ja tyylikkäitä ja tehosteet uskottavia, CGI-otuksetkin kaikilla mittapuilla hyviä. Pääosin Howard Shoren käsialaa edustava musiikki on jälleen kerran laadukasta. Kongin äänet ovat uskottavia murahduksia, ja koko paketti on synkronoitu hienosti yhteen. Valitettavasti elokuvalta vaaditaan muutakin kuin kauniita melodioita ja hienoja tehosteita.
Elokuvalla on pituutta peräti reilut kolme tuntia – tässäkin suhteessa yhtäläisyyksiä Jacksonin aikaisempaa tuotantoon löytyy. Ongelmat löytyvät myös samalta suunnalta kuin Tarussa Sormusten Herrasta – kokonaispituus ei niinkään haittaa, vaan kohtausten venyttäminen ja pitkittäminen. Tämä johtaa toisten kohtausten vähempään syvällisyyteen tai yleisemmin tylsistymiseen. Keskivaiheiden juoksu dinosaurusten kanssa on hyvä esimerkki; kohtaus olisi ollut onnistunut, jos se olisi kestänyt parikymmentä sekuntia. Sen sijaan Jackson esittää minuuttikaupalla, kuinka parikymmentä miestä juoksee kapeassa kanjonissa kymmenien valtavien dinosaurusten jaloissa. Välillä sankarit potkivat pienempiä saalistajasauruksia päähän, samalla juosten ja loikkien erehtymättömästi eteenpäin hurjalla vauhdilla. Suspension of disbelief pettää pahemman kerran ja naurua on vaikea pidätellä. Sen lisäksi, että sinänsä hienojen efektien katseluun ehtii kyllästyä, logiikka ontuu keinotekoisen venyttämisen johdosta. Tämä ei haittaisi, jos ongelmakohtauksia olisi vain yksi tai muutama, kuten TSH-trilogiassa, mutta King Kongista näitä kohtauksia löytyy kymmenittäin.
Yksi Kongin ongelmista on edellä mainittu kohtausten pitkittäminen, toinen ovat jatkuvat ja oleelliset logiikkavirheet. Jos löydetään saari, jolla on isoja apinoita ja dinosauruksia, miksi hirmuliskoista ei välitä kukaan? Eikö kyseessä olisi melkoinen tieteellinen sensaatio? Miksi Denham haluaa vangita Kongin eikä elävän dinosauruksen? Miksi ison koiran kokoiset hyönteiset eivät saa yhtä ihmistä hengiltä edes valtavassa ryhmässä? Kuinka monta kertaa tyrannosauruksen pitää puraista ennen kuin se saa aikaan muutakin kuin pintahaavan? Kuinka paljon viskomista ja putoilemista ihmiset kestävät?
Elokuva lähtee käyntiin hitaasti mutta tyylikkäästi. Ensimmäinen tunti enteilee jotain suurempaa ja toimii ihan hyvin, mutta ei oikeastaan tarjoile vielä mitään hienouksia. Ongelmat tulevat parhaiten esiin toisen tunnin aikana. Monet sinänsä hyvät kohtaukset pilataan liioittelulla, ylilyönneillä ja venyttämisellä. Kolmas tunti, varsinkin kohtaukset New Yorkissa ovat loistavia ja tunnelmaltaan täydellisiä.
Peter Jackson on taidokas elokuvaohjaaja eikä hän ole taitojaan mihinkään kadottanut, sitä ei käy kiistäminen. King Kongin suurin ero on verrattuna Taru Sormusten Herrasta -trilogiaan on juuri epätasaisuudessa. Yksi toimiva tunti, yksi ylivedetty ja pilattu tunti sekä yksi loistava tunti eivät vastaa samaa kuin kolme loistavaa tuntia pienillä tyylivirheillä. Tämä näkyy myös King Kongin saamassa palautteessa: yksi osa katsoo elokuvan toimivaksi, toinen pitkäveteiseksi ja kolmas hienoksi elokuvaksi.
King Kong on epätasainen, mutta se ei ole huono elokuva. Kyllä Jacksonin versio ainakin Guillerminin Kongin pesee.
nimimerkki: Tardé
