The Rock eli Alcatraz, tuo San Franciscon edustalla kelluva vankilasaari, toimii tämän pläjäyksen päänäyttämönä. Nimittäin maailmalle kalavelkoja maksava katkeroitunut veteraanikapiainen (Ed Harris) on palkka-armeijoineen kaapannut valtavan turistiryhmän panttivangeikseen ja lisäksi uhkaa Amerikan hallitusta parin kemiallisen taistelukärjen räjäyttämisellä -tietysti sievoista lunnasvaatimusta vastaan. taistelukärjet sisältävät uutta kemiallista myrkkyä, jotka killuvat kauniisssa vihreiden kuulien ketjuissa. Äkkiähän on pelastusoperaatioon pestattu ex-vanki, joka on hallituksen kätköistä kaivettu, ainut saarelta paennut, elinkautista kärsivä ukkeli (Connery) ja kemiaexpertti (Cage) omine erikoisine piirteineen.
The Rock on rakennettu juuri genrelleen oikealla kaavalla: rehellisen vähällä järjellä, mutta suurella sydämellä. Ja varmasti sitäkin paksummalla lompakolla. Bruckheimer tuo toimintapläjäysten megamoguli häärää taas tontillaan. Se tosiasiahan voidaan todistaa, että istui nyt ohjaajan pallilla kuka tahansa, niin näissä elokuvissa tuottajan rooli näkyy ja sillä selvä. No, tässä tapauksessa on ohjaajan puikoissa Mr Bay. Herrojen yhteistyöhän on poikinut myös sellaisia ”aivot narikkaan” pläjäyksiä kuin: Pearl Harbor, Armageddon, Bad Boys. Kysehän on rehellisestä toimintaelokuvien tuotteistamisesta, eihän siinä välttämättä mitään pahaa ole.
The Rock on suoraan kliseinen: ylimitoitetut toimintakohtaukset (jos nyt kaahataan San Fransiscon kaduilla, niin kaahataan sitten kunnolla), ylinäytteleminen -etenkin Cage, typerät letkautukset jne.. Juonessakin on aukkoja jos oikeiein aletaan viilata. So f**king What!! Jos kuitenkin katsellaan siltä kantilta miltä tällaista tapausta kuuluukin, niin puhutaan yllättävänkin viihdyttävästä perusäksönistä. Mielestäni tämä on Bruckheimerin megatoimintaelokuvien parhainta antia. Vielä kuitenkin maltetaan pysyä tarpeeksi kuosissa eikä aivan käsittämättömiin ylilyönteihin sorruta, kuten pilluralliin kuun pinnalla, kuten Armageddonissa tehtiin.
Patrioottinen asenne on kuitenkin mukana. Tällä kertaa kuitenkin pällistellään ennemminkin sieltä ”Rambo-vinkkelistä” ja pohditaan niitä sorrettuja sotasankareita. Kättä kyllä vedetään alkumetreillä lippaan naama näkkileivällä, mutta ei anneta sen hämätä -aivot vaan kiltisti sinne narikkaan.
