Sebastian Cainen (Kevin Bacon) johtama tutkimusryhmä keksii keinon muuttaa organismi valoa taittamattomaksi ja heijastamattomaksi. Näkymättömäksi näkyvän valon spektrillä siis. Luonnollisesti Caine on itse koeihmisenä ja se palauttaminen näkyvien joukkoon menee pieleen. Sanomattakin on selvä että tieteilijästä tulee hullu sellainen ja tämä päättää aiheuttaa ”onnettomuuden” entisille työtovereilleen.
Paul Verhoeven on ohjannut moninaisia genrejä ja modernisoitu otos näkymättömästä miehestä ei loista käsikirjoituksensa osalta ollenkaan. Itse asiassa käsikirjoitus on täynnä massiivisia uskottavuusvirheitä jopa tälle genrelle ja tyylille, kaikki tapahtumat enemmän tai vähemmän perustuvat henkilöhahmojen (paitsi pahiksen) typeryyteen ja muutenkin leffa vuotaa pahemmin kuin silppukoneen lävitse vedetty siivilä.
Kevin Bacon on leffan alussa sosiopaattisia taipumuksiaan kurissa pitävä oppikirjaesimerkkinen psykopaatti ja näkymättömyys kuorii tämän kerrokset pois myös kuvaannollisesti. Leffassa on muitakin genren vaatimia tyyppejä joiden vähäinen ÄO ei heitä auta yhtään ja näkymättömyysseerumin toimiessa myös analgeesina ja massiivisena lihasvoiman lisääjänä on peli todellakin epäreilua heille.
Vaikka käsikirjoitus on silkkaa sekametelisoppaa niin Tom Woodruff ja Alec Gillis johtavat efektiryhmää jonka luomat tehosteet ovat vieläkin uskomattoman hienoja. Kirjaimellisesti [movie]Näkymätön mies[/movie] paljastuu aiheuttamiensa vaikutusten avulla ja erityisesti veden kanssa ne ovat huomattavan kauniita ja niitä klassisiakin jekkuja käytetään. Efektit ovat siis upeita ja Verhoeven osaa myös käyttää niitä varsin mekaanisin menetelmin.
Käsikirjoitus löyhkää ja Verhoevenin taito ei riitä pelastamaan leffaa, mutta teknisen toteutuksen sulavuus antaa bonuspisteen ja näin köpöisessä leffassa se on huomattava bonus.
