Ihmistä ovat aina kiehtoneet kaiken maailman kummallisuudet ja luonnonoikut, joten miksei myös näkymättömyyden tavoitteleminen. Paul ”Starship Troopers” Verhoevenin Hollow Man – mies ilman varjoa tavoittelee Kevin Baconin ja Elisabeth Shuen johdolla sekä efektien voimalla moista ihmettä. Pääjehuna hääräävä tiedemies tietenkin onnistuu fysiikan lakien murtamisessa ja mahdottomalta tuntuvassa tehtävässä, mutta itse elokuva ei onnistu millään osa-alueella.
Ylläripylläri, leffa alkaa siitä, kun hullun tiedemies Sebastian Cainen (Bacon) johtama vain kauniista ja fiksuista tutkijoista koottu tiimi tuskailee projektinsa parissa. Näkymättömyystestit eläimillä onnistuvat melko hyvin, mutta palauttavaa rohtoa ei löydy. Pentagonin komitean puristuksessa Sebastian päättää asettua itse koekaniiniksi. Rahoittajien tietämättä Sebastian muuttuu näkymättömäksi, vaikkei palautumiskeinoa vielä olekaan olemassa. Aluksi ominaisuus vaikuttaa ylevältä, mutta raskaaksi näkymättömuuden taakka näyttää käyvän.
Näkymättömyyden saatuaan Sebastian (ja koko elokuva) tuntuu keskittyvän naisten lääppimiseen. Joo joo, olisihan se varmaan huisin hauskaa näkymättömänä tirkistellä ja kopeloida Elisabeth Shueta ja Kim Dickensia, mutta ei moisen varaan kannattaisi olettaa hyvän elokuvan rakentuvan. Pitemmän päälle näkymättömyyden musertava tuskakin jopa näkyy ruudulla, mutta kurja loppukliimaksi näkymättömän sekoboltsin ja urhean ryhmän kanssa on kauheaa katsottavaa. Hommasta on yritetty tehdä muka niin tieteisjännäriä, mutta itse tieteiselokuvan ote puuttuu, ja yliluonnollisen uhka romuttuu tirkistelijäproffaan ja onttoon kässäriin. Itseäni lopun räjähtelyviritelmät lähinnä väsyttivät.
Näyttelijätyö leffassa nyt on mitä on, ja kaikki roikkuu efektien varassa. Naiset toimivat pelkkinä kopelointikohteina ja Hollywoodin pikkutähdet vain tahraavat mainettaan. Kevin Baconin ilmeilystä en koskaan ole juuri vakuuttunut, eikä tämä ainakaan hänen osakkeitaan nosta. Ohjaaja Verhoeven ajelehtii ulapalla kuin puoliksi täyttynyt tonnikalapurkki, joka odottaa uppoamistaan. Tyhjänpäiväistäkin tyhjänpäiväisempää ja onttoa 2000-luvun tieteisseikkailua, sitä tämä on.
