Electronic Voice Phenomena -ilmiön ympärille rakentunut White Noise -kauhutrilleri upposi sen verran hyvin (10 miljoonan dollarin panostus tuotti moninkertaisen summan) kansaan, että kohinan on jatkuttava. Keatonitta ja uusin, itsenäisin ideoin, mutta jotenkuten tuonpuoleisten äänten ihmemaassa.
Oikeastaan ideat eivät ole täysin uusia, vaan kokemansa tragedian ja sitä seuranneen itsemurhayrityksen myötä eräänlaiseksi EVP-vastaanottimeksi muuttuneen miekkosen elämänauranäyt tuovan voimakkaasti mieleen mm. Stephen Kingin kuulun Insomnian teeman. Ja muutenkin suuri osa tarinoinnista liikkuu jo tutun mytologisen kauhuympäristön piirissä. Oli miten oli, niin leffan perusajatus kertoa miehestä, joka saa kyvyn nähdä kuolemasta etukäteen, on piristävä aivonnollaaja.
Valkoisen kohinan kakkososa kohisee, surisee ja jopa mylvii hektisimmissä kohdissaan – aivan kuten trillerin kuuluukin. Leikkaukset edustavat perinteistä nopeaa shokkivälähtelyä valkoisen valon voimin. Aivan täysin Dracula 2000 -leffasarjasta vastanneen ohjaaja Lussierin ideat eivät pure, sillä halvan trillerin tuntu roikkuu jännärin yllä. Pahimmillaan ongelmat ovat haparoivassa alussa, jossa Nathan Fillion ei anna vielä kovin jämerää kuvaa itsestään. Traagiseksi aiottu tapahtumasarja on liian kylmä ja tunteeton – pitkälti Firefly-tähden flegmaattisuuden takia. Onneksi jotenkin Suomen Unelmien Po(i)kamiestä muistuttavasta jäppisestä kasvaa loppua kohden ok hahmo.
White Noise: The Light kuulostaa pahaenteisesti, joskaan en kyllä tiedä miksi, Ennustuksen jalanjäljissä liikkuvalta halpikselta, ja irtonaisessa lopussaan se kyllä sortuu ikävästi pelättyihin uskonnollisiin latteuksiin. Etenkin umpikujaan ja laskuerheeseen päätyvä 666-numerologia on iso erhe, varsinkin kun Perhosvaikutus-elokuvasta tuttua kohtalon vääjäämättömyyden taakkaa on jo kanniskeltu onnistuneesti. Joka tapauksessa kuoleman kipeää yllättävyyttä kauhistellaan ja mietitään oikeutusta poismenon kokoiselle asialle. Siinä on ehkä hieman liikaakin tavoitetta pikkutrillerille. Aiheessa sen sijaan on sen verran laajasti pelialuetta, että eiköhän vielä kolmas äijäpahanen saada kuulemaan ääniä tuonpuoleisesta. Tai mitäpä jos tasa-arvon nimissä seuraavaksi sankarina olisi nainen?
