Disneyn scifielokuva Tomorrowland herätti alunperin mielenkiinnon erikoisella castingillaan: Hugh Laurie ja George Clooney samassa elokuvassa? Korostetaan vielä: Disney-elokuvassa? Sekava mitään paljastamaton traileri vain lisäsi kysymyksiä.
Ja kysymyksiä jäi vielä leffan jälkeenkin.
Tomorrowland on äärimmilleen viety Disney-ideologiaa pursuava parituntinen, joka ei tiedä onko se suunnattu lapsille vai aikuisille. Tarina alkaa Frankin (Clooney) ja Caseyn (Robertson) kilpailevalla selostuksella, joka voisi olla hauska muttei ole. Päädymme seuraamaan Caseyn elämää – tai emme oikeastaan, sillä piakkoin hän tempautuu mukaan johonkin häntä suurempaan, ja hänen roolihahmonsa jää ärsyttäväksi, muka-älykkääksi, keskeytteleväksi ja valittavaksi tytöksi, jolla on jokin pakkomielle päästä lentämään avaruuteen. Lopulta tutustumme kaikkiin muihinkin alussa esiteltyihin henkilöihin, tosin yhtä häthätää kuin Caseyhin.
Juonesta on vaikea sanoa muuta kuin se, että tuntuu ettei elokuva millään pääse asiaan. Se odotuttaa itseään, vaikka vauhtia (ja kestoa) kyllä piisaa. Kaikki hahmot ovat pinnallisia ja jossain määrin epätietoisia omasta tarkoituksestaan – ainakin katsoja on – ja toistavat itseään. Näyttelijät on ahdettu sellaisiin karikatyyreihin, että katsominen on lähes kiusallista. Clooneyta nähdään yllättävän paljon, mutta valitettavasti hän esiintyy vain kyynisenä kiukuttelijana – ei sellaisena hurmurina, jona olemme tottuneet hänet näkemään.
Erityisesti animaatioiden (mm. Rottatouille, Ihmeperhe) parissa ansioitunut ohjaaja-käsikirjoittaja Brad Bird osoittaa tahattomasti, miten erilaisia ihmishahmot ovat käytökseltään reaalielämässä verrattuna tietokoneella tuotettuihin verrokkeihinsa. Tomorrowlandin pystyy tosiaan kivuttomasti kuvittelemaan täysin animoituna, vaikka ei se elokuvasta sen parempaa tee. Hahmoista se tosin tekisi siedettävämpiä.
Juoneen on koottu kivoja palasia sieltä täältä, mutta siinä on aukkoja kuin siivilässä. Huumori – jota ei paljon ollut, osa siitäkin tahatonta – ei pelasta surkeaa käsikirjoitusta. Elokuvassa ei synkistellä, mutta siinä on käytetty kuitenkin mahdollisimman näyttävää väkivaltaa ja taistelukohtauksia. Kaikki. Mahdolliset. Asiat. On. Alleviivattu. (Ottaen huomioon, että hahmojen tulisi olla erityisen älykkäitä heille ei tunnu menevän mikään perille kerralla.)
Ainoat varsinaiset syyt katsoa elokuva ovat täydellisyyttä hipova grafiikka ja yllättäen lapsinäyttelijä Raffey Cassidy. Kavereiden kanssa tälle älyttömyydelle on myös ihan kiva naureskella.
Vannoutuneet Clooney- ja Laurie-fanit: skipatkaa suosiolla. Teitä on varoitettu.
