Ninjat, nuo ikivanhan ja armottoman japanilaisen salamurhaajaperinteen huppupäiset vaalijat, valtasivat Hollywoodin takahuoneet ja kälyiset sivukujat 1980-luvulla niinsanotusti yhdessä yössä. 50-luvulla judoelokuvia, 60-luvulla karatepätkiä ja 70-luvulla kung fu-filmejä yytsineet amerikkalaiset kaipasivat uudelle vuosikymmenelleen jälleen uutta taistelulajitrendiä, ja ajan tasalla oli kukas muukaan kuin Cannon Groups -firman legendaarinen Menahem Golan. Israelilainen tuottaja-ohjaaja oli aluksi vastahakoinen duunaamaan martial arts-leffaa, mutta kun mustan vyön karateka ja stuntmies Mike Stone lähestyi Golania rustaamansa käsikirjoituksen kanssa, haistoi halpistoiminnan grand old man markkinaraon ja loppu on elokuvahistoriaa.
Todennäköisesti suurin syy, miksi ninjabuumin aloittajana pidetään yleisesti tätä filmiä eikä hetkeä aiemmin ilmestynyttä Chuck Norris -pläjäystä The Octagon, on Shô Kosugi. Ensimmäisessä puheroolissaan esiintynyt, Japanissa mm. ninjitsussa kunnostautunut taistelulajiekspertti toi elokuvantekijöiden käyttöön koko valtavan teknisen ja historiallisen tietotaitonsa, minkä seurauksena leffassa on, n. 90% muista kasarininjailuista poiketen, paikoittain jopa aika autenttinen fiilis. Toki camphuumori on vahvasti läsnä, kässäri on reikäinen kuin kalaverkko ja dialogi täysin hillitöntä, mutta ninjat esimerkiksi esiintyvät pätkässä moneen kertaan koko taistelu-gearissaan, oikein pukeutuneina ja oikealla asearsenaalilla varustettuna. Kosugi ei varsinaisesti ole näyttelijä Jumalan armosta, mutta mitä sitten? Jalka lentää, voltit hoituu ja miekkailutaito on kovaa luokkaa. Äijää on ehdottomasti pakko arvostaa, ja nimi dvd:n takakannessa kertoo yleensä laadusta. Tai no, ainakin laadusta taistelupuolella…
Filmi käynnistyy täydellisesti tunnelmaan virittävällä alkutekstiosiolla, jonka jälkeen siirrytään vartin mittaiseen prologijaksoon. Tästä ensimmäinen kymmenen minuuttia mennään täysin dialogittomana, kun alkuperäisen Djangon Franco Neron tulkitsema mursuviiksinen ninjakokelas Cole säntäilee pitkin peltoja ja metsiä mukavasti maastoon sulautuvassa liljanvalkeassa asussaan. Huikea soundtrack rytmittää Neron yksinäistä hyökkäystä vähintään satojen vihollisten vartioimaan ninjatemppeliin, hämäyssavupommit otetaan heti käyttöön ja parikymmenmetrinen vesiputouskin on lähinnä hidaste, ei suinkaan este! Tämän klassisen avauksen jälkeen sankarimme päätyy Manilaan, jossa Colen hengen Afrikassa jossain unohdetussa palkkasotureiden sodassa pelastanut entinen inttikaveri on ongelmissa häikäilemättömän amerikkalaisen liikemiehen kanssa.
Klassisen 50’s-länkkärin Etäisten laaksojen mies (Shane) -latuja kulkeva juoni ei liiemmin ylläreitä tarjoa, mutta en toisaalta niitä odottanutkaan. Leffa suhtautuu aihepiiriinsä innokkaasti ja esittelee aimo arsenaalin erilaisia ninjavälineitä, tiputtelee sinne tänne repliikkeihin satunnaisia knoppitietoja ninjoista ja tarjoaa täyslaidallisen kunnon toimintaa. Se vakavaotsaisuus, millä ninjoihin kasarilla näissä jenkkileffoissa suhtauduttiin, tuo tänä päivänä hommaan aivan vastustamattoman absurdin tunnelman, joka tekee katsomisesta hemmetin hauskaa. Nostettakoon esiin loppupuolen kohtaus, jossa Shô Kosugin näyttelemä Paha Ninja menee täysin sekaisin, polttaa pienen filippiiniläiskylän heiluen soihtujen kanssa, potkii ohijuoksevia, itkeviä ihmisiä täysin randomisti ja nauraa maanisesti kohti yötaivasta. Mukana hyörii pornokuvia ja rukousnauhoja takkinsa sisältä myyvä vanha juoppo Dollars ja metallikoukkukädellään ihmisiä silpova, hikinen ja lihava saksalainen sadisti Hook. Välillä pelataan hevospooloa. Jossain välissä päähenkilöt, kaksi keski-ikäistä äijää, pieksevät parikymmentä rosvoa henkihieveriin ja seuraavassa kohtauksessa samat jätkät istuvat baarissa ryyppäämässä, keskustelemassa vajavaisista isäsuhteistaan ja erektio-ongelmista.
Mm. Chuck Norriksen megalomaanisen verioopperan, The Delta Forcen ja Sly Stallonen perheitä yhdistävän kädenvääntötrillerin Over The Top ohjannut sekä miljardi muuta huippufilmiä tuottanut Golan on rytmittänyt filkan erinomaisesti ja osaa juuri oikeat zoomaukset, hidastukset ja alleviivaavan mässäilevät kuvat luodakseen ensiluokkaista roskatoimintaa pienellä rahalla ja suurella sydämellä. Rooleihin on hankittu äärettömän kova B-leffakaarti. Nykyään kulttimaineeseen nousseen Franco Neron ja ninjamestari Kosugin lisäksi pääpahiksena möykkää ja sekoilee pitkän uran tehnyt Christopher George, jonka tämän alan leffojen ystävät muistavat todennäköisesti parhaiten sleaze-klassikko Exterminatorin poliisina. Naispääosassa näemme B -ja genre-elokuvien regulaarin, englantilaisen Susan Georgen (ei sukua edelliselle), joka veti vahvan roolin Peckinpahin Olkikoirissa ja muistetaan myös mm. Peter Fondan parina kaahailuleffasta Dirty Mary, Crazy Larry, Tarantinoa vahvasti inspiroineesta orjatappelufilmistä Mandingo ja pahamaineisesta meksikolaisesta tappajahaikopiosta Tintorero.
Eihän tässä mitään. Enter The Ninja on halpa, roskainen ja varsin naurettava toimintaelokuva. Sillä on kuitenkin kiistatta muitakin ansioita kuin pelkkä camp-huumori. Se on fiiliksellä, ennakkoluulottomasti ja käsityönä tehty tyylikäs martial arts-leffa, joka pätevän ohjaajansa ja osaavan näyttelijäkaartinsa ansiosta yltää paikoittain jopa varsin teräviin suorituksiin muutenkin kuin leipätyönsä saralla. Erityisesti tutkielmana Colen kaltaisen, henkisesti eksyneen elämäntapasotilaan sielunmaisemasta ja eheytymisestä itämaisten oppien avulla Enter The Ninja kunnostautuu yllättävänkin hyvin. Aiheita ei varsinaisesti avata enempää, mutta muutama avainkohtaus onnistuu puhuttelemaan katsojaa ja tarjoamaan miettimisen aiheitakin. Satoja, ehkä tuhansia sota -ja taisteluelokuvia nähneenä voin sanoa, ettei Colen takaumakohtaus siitä, miten sota Afrikassa päättyi häviä ollenkaan ns. vakaville elokuville, jotka ovat samantyylisiä teemoja pyöritelleet.
– ”I’m gonna find me a good woman and live to be a hundred! How about you, Cole?”
-”I don’t know. Find another war I guess.”
Toki filmin varsinaiset ansiot ovat silti ninjahommissa. Jos siis diggailet hiippailusta, heittotähdistä, puhallusputkista, taistelulajeista ja sellaisesta sopivan päättömästä kasarimeiningistä, etkä ole vielä nähnyt tätä leffaa, niin mars mars lättykaupan kautta kotiin ja pläjäys pyörimään. Loppuun vielä muutamia aivan jäätävän hauskoja lentäviä lauseita tästä huikeasta, huikeasta elokuvasta:
”They call him The Hook. When he had two hands, he was a real son of a bitch. Now he is even worse.”
”Pity he wasn’t japanese. He might have enjoyed his hara-kiri then!”
”You have won with honor… Now let me die with honor… Cut off my head.”
”Heeee is NO NINJA!”
”Surrender or die!”
