Coriolanus on William Shakespearen samannimiseen murhenäytelmään perustuva elokuva. Alkuperäinen Coriolanus pohjautui Caius Martius Coriolanuksen elämään, ja samaa tarinaa käsitellään myös Ralph Fiennesin esiohjauksessa. Ralph Fiennes ei tyytynyt pelkästään elokuvan ohjaajaksi, vaan mies hoitaa samalla myös pääroolin Caius Martiuksena. Mukaan on saatu myös Gerard Butler, joten näyttelijäosastolta löytyy kaksi todella karismaattista näyttelijää.
Ralph Fiennes on tuonut Shakespearen 1600-luvulla kirjoittaman tarinan nykyaikaan. Roomaan sijoittuva elokuva kuvaa Rooman nykytilaa ja ankaran Caius Martiuksen elämää. Rooma on jatkuvassa sodassa Volscin kaupungin kanssa. Tämä on johtanut siihen, että kansalaisoikeuksia on supistettu ja viljavarastot ovat valtion hallinnassa. Kaupunkilaiset pitävät tätä pitkälti Caius Martiuksen syynä ja kansalaisten kapinahenki kasvaa koko ajan.
Caius Martius johtaa Rooman joukkojen hyökkäystä Volscien Coriolesiin. Taistelujen jälkeen Martius valtaa Coriolesin ja saa tämän ansiosta lisänimen ”Coriolanus”. Martiuksen puolella olevat isot tahot näkevät tämän oivana tilaisuutena ja rohkaisevat Coriolanusta pyrkimään Rooman senaattiin konsuliksi. Alun vastahakoisuuden jälkeen Coriolanus suostuu, mutta ei tajua joutuvansa politiikan pelinappulaksi. Rooman senaatti on sulaa vahaa Coriolanuksen saavutusten edessä, mutta kaksi senaatin jäsentä; Brutus (Paul Jesson) ja Sicinius (James Nesbitt) ovat kuitenkin eri mieltä. Näin alkaa poliittinen peli, jonka keskipisteeksi joutuva Coriolanus taistelee ideologiansa ja henkensä välillä.
Caius Martius Coriolanus on hahmona todella mielenkiintoinen. Mies on ankara ja kuolemaa pelkäämätön sotilas, joka taistelee Rooman kunnian vuoksi. Hän on myös loistava johtaja, joka pystyy rohkaisemaan ja motivoimaan sotilaansa taisteluun, kuten raivoisa ”Make you a sword of me!” -huudahduskin osoittaa. Toisaalta Coriolanus on vaatimaton sotilas. Hän ei halua kuulla ”mitättömistä” saavutuksistaan, eikä kalastella kansalaisten ääniä Rooman puolesta saatujen arpien avulla. Coriolanus on myös ylimielinen ja röyhkeä; tavallinen kansa on hänen mielestään ala-arvoista pohjasakkaa – koiria. Taistelutilanteissa mies on psykopaattinen tappokone, jota loukkaantumiset ja veri lähinnä kiihdyttävät. Coriolanus on todella ristiriitainen hahmo, jonka temperamenttinen luonne ja viha syöksevät miehen kohti tuhoa.
Ralph Fiennesin roolisuoritus Coriolanuksena on todella loistava. Kaljupäinen Fiennes näyttää kauhuelokuvan psykopaatilta ollessaan kasvot kuivuneen veren peitossa. Hän antaa Coriolanuksen hahmolle karismaa ja saa luotua hahmon eleisiin Coriolanuksesta huokuvaa vihaa. Fiennesin roolisuoritus on täydellinen, hän saa hahmon näyttämään oikeasti raivopäiseltä tappajalta, mutta myös nöyrältä sotilaalta. Paul Jesson ja James Nesbitt ovat tukevissa rooleissa, eikä heille jää kovin paljoa tilaa mihinkään ihmeisiin. Molempien roolisuoritukset ovat perushyviä, ja sopivat elokuvan linjaan. Mittavan uran tehnyt Vanessa Redgrave nähdään Volumniana, Coriolanuksen äitinä. Shakespeare tykkäsi käsitellä äiti-poika-suhdetta, ja tässäkin tapauksessa äidin ja pojan suhde on vähintään hämärän ongelmallinen. Redgrave tekee kuitenkin hyvän roolisuorituksen tiukkana äitihahmona. Brian Cox nähdään Coriolanusta tukevana poliitikkona, ja Jessica Chastain (The Tree of Life) Coriolanuksen vaimona.
Elokuvan näyttelijäsuoritukset ovat kauttaaltaan varsin hyviä, vaikkakin yksi iso pettymyskin joukkoon mahtuu. Pettymys on tällä kertaa Gerard Butler -niminen tapaus. Butler näyttelee elokuvassa Tullus Aufidiusta – Volscien armeijan johtajaa ja Coriolanuksen verivihollista. Kaksikko on ottanut yhteen jo useamman kerran ja molemmat ovat vannoneet kostavansa toisilleen. Aufidiuksen hahmossa olisi ollut potentiaalia vaikka mihin, mutta nyt se jää hieman kaukaiseksi ja vajaaksi. Butler näyttää suurimman osan elokuvasta väsyneeltä ja kyllästyneeltä, ja ne pienet pilkahdukset raivosta ovat niin pieniä, että ne eivät tarjoa kovinkaan paljoa. Butler olisi ollut parhaimmillaan, jos olisi saanut huutaa ja raivota, kuten Fiennes Coriolanuksen roolissa. Ei Butler mitään isoja virheitä tee, mutta Aufidius jää hahmona aivan liian pieneen rooliin, jolloin itse rooli ei sovi kauhean hyvin Butlerille. Aufidiuksen osaan olisi voinut aivan hyvin valita jonkun pienemmän tähden, sillä nyt katsoja odottaa Butlerilta koko ajan jotain maagista.
Elokuvan suurin mielenkiinnon kohde on kuitenkin Shakespearen dialogi. Katsojan täytyy välillä muistuttaa itselleen, että elokuva tosiaan sijoittuu nykyaikaan, sillä niin vahvat ”vanhanajan” fiilikset dialogi herättää. Dialogi on sujuvaa ja mielenkiintoisen kuuloista, eikä se missään tapauksessa ole häiritsevää. Fiennes kumartaa syvään Shakespeare kohti – ja onnistuu siinä varsin hyvin. Coriolanus on hieno kunnianosoitus vanhoja perinteitä ja Shakespearea kohtaan.
Coriolanus on myös toisaalta todella hyvä elokuva. Se on realistisen ja karun tuntuinen kuvaus siitä, mihin konfliktit voivat johtaa. Se tuo esille myös poliittiset puolet, ja poliittisen pelin raadollisen puolen. Sinänsä hauskaa, että Shakespeare toi samat asiat esille jo 1600-luvulla. Coriolanus on elokuva, jota voi suositella kaikille ihan vain sen mielenkiintoisuuden vuoksi. Näyttämöksi Serbian karut maisemat ovat omalla tavallaan hienot. Elokuvan yleinen tunnelma on synkkä ja karu, joten sitä ei kaikista herkimmille katsojille voi suositella. Coriolanus on vuoden mielenkiintoisimmista elokuvista, joten se kannattaa ehdottomasti katsoa, jos siihen tarjoutuu tilaisuus. Coriolanus myös osoittaa sen, että Shakespearen teokset ovat ajattomia klassikoita.
