Monet arvostavat vanhoja kauhuelokuvia niiden nostalgia-arvonsa vuoksi. Minä en. Totta kai otan leffaa katsoessani huomioon valmistusvuoden, enkä niitä suoranaisesti iän takia hylkääkään, mutta se nyt vaan tuppaa olemaan niin, että nuo usein visuaalisuuden varaan nojaavat rainat eivät yksinkertaisesti vakuuta vanhoilla tehosteillaan. Tässä pääsyy, miksi en pidä mm. alkuperäisestä Kärpäsestä tippaakaan. Alkuideahan on aivan kelpo tavaraa, mutta se ulkoasu… Siinä leffa, joka suorastaan kerjäsi remakea.
Onneksi alan konkari David Cronenberg (Scanners, Videodrome) tarttui tilaisuuteen, sillä vasta tämä 1986 vuoden uudelleenlämmittely tekee alkuperäisvisiolle oikeutta. Mikä parasta, se ei vain tyydy päivittämään alkuperäisen ”tehosteita” lähes 30 vuotta nuoremmiksi, vaan myös käsikirjoitus on kokenut muokkausta – ja vain parempaan suuntaan. Nyt elokuva on juonellisestikin rikkaampi ja täyttää näin ollen puolitoistatuntisen kestonsa huomattavasti alkuperäistä paremmin.
Juonen saa kässäripäivityksestä huolimatta edelleen tiivistettyä yhteen virkkeeseen: Tiedemies keksii teleporttilaitteen ja testaa sitä itse kärpänen salamatkustajana, mikä aiheuttaa pelkän siirtymisen sijaan fuusion tämän kanssa. Alkuperäisestä Kärpäsestä poiketen, tulokset eivät tässä versiossa näykään välittömästi, vaan kestävät oman aikansa, eivätkä ole vain kosmeettisia. Tarkemmin ajateltuna muutoksien hiljalleen tiputteleminen ei käy ehkä teleportti-idean kanssa aivan yksi yhteen, mutta näin toteutettuna se saa katsojan mielenkiinnon paljon tehokkaammin.
Näyttely on sekin omiaan pitämään mielenkiintoa yllä, sillä se on, jos ei nyt ihan mestarillista, kuitenkin todella mainiota. Jeff Goldblumin roolisuoritus tiedemiehenä, joka käy läpi koko kirjon eri tuntemuksia aina alkuhämmennyksestä lopun aitoon pelokkuuteen, on juuri sellainen kuin sen pitääkin ja mies siirtyy myös elokuvan edetessä joustavasti varsinaisen mutaation tuoman (luonteen)muutoksen vaatimiin suorituksiin – vaikka Oscarin arvoiset maskit tekevätkin miehestä vaikeasti tunnistettavan. Elokuvan pakollista naisroolia vetävä Geena Davis on niinikään hyvä surullisena sivustakatsojana Veronican kengissä. Kolmas oleellinen henkilö, Veronican ex-miestä näyttelevä John Getz kärsii enemmän hahmosta kuin huonosta näyttelystä, joskaan ei sekään nyt ruusuja kerää. Noh, pääasia ettei mies pääse ärsyttämäänkään. Sivuhahmoja ei ole kuin nimeksi, eli läpi mennään melkeinpä puhtaasti tällä kolmen koplalla.
Kärpäsen ongelma alkaa keskivaiheen jälkeen, Sethin jo käytyä läpi jos monenmoista muutosta: päämäärättömyys. Nyt on käyty koneessa, huomattu uusia kykyjä, saatu iljettävä ulkokuori ja tiedetään mikä kaiken aiheutti, mutta mitä tämän jälkeen? Vain lisää muutosta. Supersankarileffoissa tässä vaiheessa mukaan heitetään pääpahis, tähän se ei käy. Ongelma, jota ei alkuperäisestä edes olisi voinut korjata.
Vaikka elokuvan kohdalla käsite ”b-luokka” on kylläkin oikeutettu, se on samalla rangaistus. On totta, että tämä tekele ei kaikessa tarkoituksenmukaisessa ällötyksessään edes yritäkään vedota Tuulen viemää -fanikerholaisiin, mutta termi myös helposti antaa ymmärtää leffan olevan kaikelta osa-alueeltaan ”b-luokkaa”, mikä karkottaa varmasti sen potentiaalisia ystäviä. Se, jos mikä olisi väärin, sillä kyseessä on kuitenkin varsin kelpo raina.
nimimerkki: tatska
