[I]Pako viidakkoon[/I] ([I]The Rundown[/I]) on mainio esimerkki 2000-lukulaisesta actionleffasta, jossa teennäinen huumori, sekava toiminta ja kliseet sekoittuvat yhdeksi keitokseksi. Elokuvaa voi myös pitää ”raaka-aineiden” väärinkäyttönä, sillä esimerkiksi loistavia pahisrooleja näytellyt Christopher Walken on jollain ihmeen keinolla saatu projektiin mukaan. Mutta kuten Hollywoodissa usein on, suurilla rahasummilla voi hommata melkein kenet vain mukaan elokuvaan. Harmi vain, sillä [I]Pako viidakkoon[/I] on tuskin tehnyt hyvää Walkenin uralle. Onhan leffassa mukana muitakin actionstaroja, kuten Dwayne Johnson alias The Rock – mutta hänenkaltainen toimintanäyttelijä ei allekirjoittaneen mielestä edes ansaitsisi parempaa.
Palkkionmetsästäjä Beck (Johnson) lähtee etsimään pomonsa Walkerin (Lucking) poikaa Amazonin viidakoista, jotta voisi lopettaa työnsä ja perustaa ravintolan. Asiat eivät kuitenkaan suju aivan niin yksinkertaisesti, kun Walkerin muksu Travis (Scott) onkin odotettua vaikeampi tapaus. Myös kaivospomo Hatcher (walken) osoittautuu hankalaksi…
Elokuvan tavanomaisuus ei välttämättä haittaisi kokonaisuutta niin hirveästi, jos [I]Pako viidakkoon[/I] olisi muuten viihdyttävää seurattavaa, mutta kun se ei tahdo olla oikein sitäkään. Jokainen hiemankin viihdyttävä kohtaus on menty pilaamaan ärsyttävien tehosteiden ja leikkausten keinoin – mikä tarkoittaa pelkkää huonoa tämänkaltaista leffaa arvioidessa. Actionelokuvat on tarkoitettu silkaksi viihteeksi, jota katsoo mielellään tylsinä ajankohtina, mutta nyt katselukokemus on pikemminkin aivohermoja raastava ja tympivä.
Leffan tekijät ovat tehneet erään suuren virheen jo silloin, kun koko pläjäystä on aloitettu suunnitella. Ja tällä tarkoitan tietysti Arnold Schwarzennegerin osuutta elokuvassa. Iso-Arskalle on menty antamaan pelkkä vaivainen cameo-rooli, vaikka hänenhän pitäisi nimenomaan olla pääroolissa – johon sitten lopulta palkattiin ala-arvoinen Johnson. Voihan se tietysti johtua myös Schwarzeneggerista itsestään, joka tuona aikana rupesi Kalifornian kuvernööriksi, mutta miehen olemus suuremmassa roolissa tässä elokuvassa olisi vain merkannut niin paljon.
Juonessa on aukkoja, mutta suurimmat ongelmat kohdistuvat elokuvan hupipuoleen. Tähän ei ole saatu keksittyä kunnon huulenheittoa sun muuta kohellusta, jota löytyy esimerkiksi ns. kasariäksöneistä hyvin paljon. Jos parhaat naurut saa, kun keksii omia typeriä vitsejä leffan aikana, niin elokuvan huvituspuolelle voi kuin antaa välttävän arvosanan.
