Pulp Fiction. Tarantinon toinen kokopitkä elokuva Reservoir Dogsin jälkeen. Ohjaajan, joka on mielestäni suuresti yliarvostettu paitsi näiden kahden elokuvan kohdalla. En väitä etteikö Tarantinolta olisi tullut hyvää filmiä näiden jälkeen, vaan sitä että Pulp Fiction on niin loistava elokuva että kaikki sen jälkeiset elokuvat kalpenee violetinsinisiin kasvoihin tämän rinnalla. Myös jokainen Pulp Fictionin jälkeinen elokuva muistuttaa siitä, joko samantapaisilla hahmoilla, omaperäisellä juonellaan ja tarinankerronnalla. Django Unchained on jotain uutta Tarantinon repertuaarista ja onkin hyvä kolmonen RD:n ja PF:n jälkeen. Inglorious Basterds ja Django onkin tuonut Tarantinon uralle ja tavaramerkeille jotain uutta päivitetyillä hahmoilla ja hyvillä tarinoilla. Myös hänen leffojen koko ilme on muuttunut hienon värimaailman takia uudelle aikakaudelle ja ne näyttääkin uutta suuntaa mihin leffat on menossa. Se siitä aiheesta.
Ensimmäinen Quentin Tarantinon leffa jonka näin oli myös hänen ensimmäinen teoksensa, eli Reservoir Dogs. RD kokosi yhteen hienosti kasan fläshbäckejä, jotka omaperäisen tarinankerronnan takia tatuoi nimensä pysyvästi tämän leffafanin mieleen. Joten odotukset Pulp Fictioniin lähdettäessä oli korkealla. Ja leffahan ylitti kaikki odotukseni kuin Suomi vuoden 2011 jääkiekon MM-kisoissa!
Pulp Fiction kertoo neljästä erillisestä minitarinasta jotka lopussa nitoutuu sulavasti yhteen. Ensimmäinen tarina kertoo John Travoltan ja Samuel L. Jacksonin hahmoista ketkä menevät hakemaan erästä salkkua Pomollensa neljän bisneskumppanin luota. Toisessa tarinassa Bruce Willis metsästää kadottamaansa kelloa samalla kun mafiapomo jahtaa häntä. Kolmannessa tarinassa Travoltan ja Jacksonin hahmot yrittävät päästä eroon eräästä ruumista. Ja neljännessä samat tyypit kouluttaa muutamia ryöstäjiä yhdessä ravintolassa. Joillekkin saattaa tulla mieleen, että mitä järkeä tällaisessa elokuvassa on?! Mutta nimenomaan tuo on elokuvan valttikortti ja siten se eroaa tavallisista massamättö leffoista. Pelkästään omaperäisellä tarinankerronnalla ja epämääräisellä juonella leffa erottu selkeästi joukosta ja pysyykin aina yhtenä elokuvahistorian helmenä ja suunnannäyttäjänä. Vaikka elokuvan juoni onkin hieman epämääräinen niin leffan jälkeen jää paljon pohdintaa ja mukavaa mietiskelemistä, ei sen takia että elokuva olisi täynnä juoniaukkoja tai selittämättömiä asioita vaan elokuvan viihdyttävästä annista ja suuresta mysteeristä. No mysteerihän tässä leffassa on sen salkun sisältö. Ja kuinka nerokkaasti se on tehtykään. Leffa antaa pieniä vihjeitä yksityiskohdillansa ja kuvakulmilla siitä mikä salkun sisältö on. Se ei anna liian vähän vihjeitä jotta koko mysteeristä tulisi turha tai ei huomioitava asia, eikä myöskään liikaa vihjeitä jolloin mysteeri olisi ilmiselvä ja kukaan ei tulisi välittämään siitä. Salkun salaisuuteen on annettu huolellisia vihjeitä jotta spekuloimiselle jäisi hyvää aikaa.
Elokuva on täynnä näyttäviä suorituksia näyttelijöiltä. Jacksonin ja Travoltan hahmot pelaavat loistavasti yhteen ja heidän keskustelujaan on mielenkiintoista seurata. Pulp Fiction toimikin Travoltan uran elvyttäjänä ja Jacksonin nimen pääsevän Hollywoodin isoimpiin piirieihin. Tietenkin iso kiitos Tarantinolle heidän dialogistaan, joka on leffan kantava voima ja suurin viihdyke. Se ajaa tarinaa jouhevasti eteenpäin humoristisella tyylillä ja huolellisella hahmojen kehittymisellä. Kaikki hahmot ja näyttelijät saavat jotain tekemistä, eivätkä ne jää turhiksi vaan pikemminkin värittää elokuvan tunnelmaa ja siten antaa katsojille enemmän samaistuttavaa. Uma Thurman tekee loistavan roolin Mia Wallacen roolissa ja hän kaikessa pelossa isäntäänsä Marcellus Wallacea kohtaan on pelottavan samaistuttava hahmo niille keillä on huono avioliitto, ja huono elämäntapa. Bruce Willis on loistava Butchina joka köyhänä ihmisenä ja ”pakolaisena” on hyvä samaistuttava hahmo köyhille ja takaa-ajetuille. Ving Rhames, Eric Stoltz, Amanda Plummer, Tim Roth ja ohjaaja Quentin Tarantino vetävät kaikki 10/10 roolit pienissä osissaan. Mutta eniten mieleeni jäi Harvey Keitelin esittämä Wolf joka humoristisella otteellaan tuo suuren valonpilkahduksen viimeiseen tarinaan.
Musiikki on tässä erittäin hyvää ja se kuvaa jokaista elokuvan tapahtumaa hienoilla biiseillään. Soundtrack on yksi kaikkien aikojen parhaista ja on erittäin kekseliäs ja Tarantino-mainen.
Quentin Tarantino on kerrassaan mestari tämän leffan parissa. Hän on päättänyt kaikesta. Musiikista, ohjaamisesta, hahmoista, käsikirjotuksesta, dialogista ja tarinasta. Hän jopa näyttelee elokuvassa ja senkin hän tekee täydellisesti. Ja ne kaikki pelautuu yhteen niin sulavasti ja virheettömästi että sitä on hieno katsella. Tarantino on pitänyt koko leffan otteessaan rautaisen kovan nyrkkinsä sisällä. Hän suorastaan nauraa muille ohjaajille jotka yksinkertaisuudessaan yrittää saada hyvän elokuvan aikaan. Tarantino ei mielestäni saa sitä arvostusta mitä hän ansaitsisi. Tämä on ehkä vaikuttavin ohjaus elokuvaan mitä olen koskaan päässyt todistamaan.
Kun tässä leffassa on ne neljä tarinaa niin kaippa niistä oma suosikki pitää tuoda esille. Lempparini on leffan kolmas stoori jossa Travoltan Vincent Vega ampuu vahingossa takapenkillä olevan ”panttivangin”. Jacksonin näyttelemä Jules ajaa nopeasti kaverinsa Jimin (Quentin Tarantino) luo, jolloin he kutsuvat asioita ratkaisevan Wolfin luoksensa. Wolfin neuvoilla he yrittävät päästä ruumista eroon ennen kuin Jimin vaimo ehtii takaisin kotiin. Tämä tarina on suorastaan nerokas ja tässä Tarantinon dialogi pääsee parhaiten esiin. Wolfilla, Julesilla, Jimillä ja Vincentillä on kaikkilla niin hyvä kemia että heidän suorituksiaan yhdessä on ilo katsella.
Pulp Fiction on yksi kaikkien aikojen parhaimmista elokuvista joka erottuu joukosta omaperäisellä tarinalla, kuvaustyylillä, dialogilla, hahmoilla ja musiikillansa. Eli siis kaikin tavoin. Suosittelen jokaisen katsovan tämän kerran eläessään ja lupaan ettet tule pettymään.
