Jesse(Mark Patton) on uusi poika kaupungissa. Hänen perheensä on muuttanut juuri siihen punaoviseen taloon, jossa oli ennen kalterit ikkunoissa. Jesse ei kerkeäkään kuin raahata rojunsa yläkertaan, kun hän jo heräilee hiestä märkänä painajaisista, joissa tämä sama pelottava, likainen ja ruma mies jahtaa häntä. Heebo mainitsee tästä tyttökaverilleen(Kim Myers) ja kaverilleen(Robert Rusler), jotka eivät tahdo uskoa tätä(yllätys, yllätys). Pienen tutkimustyön jälkeen saadaan tietoa tästä miekkosesta ja tämän suunnitelmista. Jessellä on aivan erikoinen tässä suunnitelmassa…
Jep, jep, jep! Nightmare on Elm Street oli suuri menestys ja palautti kirkuvat teinit takaisin muotiin pienen nytkähdyksen jälkeen. Ovi oli jäänyt tavallaan auki ykkösessä joten mikä estää? Wes Cravenia ainakin esti käsikirjoitus, joten heppu jäi tästä osasta pois. Täytyy sanoa, että tarina on kyllä aika tyhmä ja hahmot paperin ohuita. Jos minulla olisi ollut mahdollisuus ohjata tämä elokuva niin olisin tehnyt kässäriin megaluokan remontin. Tässä on kyllä kyseessä sellainen mätämuna ettei siitä saa mitään tolkkua.
Elokuvan pahin virhe on se miten heikkoja hahmot ovat. Renny Harlin sanoi, että hyvät elokuvat tarvitsevat hyvät hahmot. Elokuva ei jätä hetkeäkään hahmojen syventämiselle vaan keskittyy olemaan mahdollisimman sekava ja homoeroottinen. Niin juuri, homoeroottinen. Jos on hieman mielikuvitusta niin suuri osa Jessen reploista on aika kaksipiippuisia. Lisäksi mukana on S/M henkinen liikunnanopettaja. Sellainen nyt ei vain sovellu Elm Street-leffoihin. Top Gun on eri asia.
Toinen paha virhe on itse tarina. Koko tämä ”ruumiin sieppaus”… Se nyt ei vain toimi. Mihin Freddy on tarvinnut ihmisen kehoa ilkitöihinsä seuraavissa osissa? Heppu raatelee kyllä ihmisiä urakalla ja yrittää saada osan heistä valtaansa, siirtyä heidän kauttaan paikasta toiseen, mutta ei ole ikinä tarvinnut ihmisiä tekemään likaista työtä. Raina on myös uskomattoman sekava. Elm Street-leffojen ideahan on toki siinä, että ei tiedetä onko tämä unta vai onko tämä totta, mutta kerronta on aivan liian nopeaa. Leikkaus heittelehtii nopeasti päivästä toiseen ja tämäkin aika olisi voitu uhrata hahmojen syventämiseen.
Ohjaus ei ole surkeimmasta päästä, mutta ei ole läheskään samanlaista kuin Cravenin. Kohtaus, jossa liikutaan Freddy-perspektiivissä on aika sukkela veto, mutta muuten ohjaus on kieltämättä aika tylsää. Loppuhuipennus, jossa Freddy rysäyttää allasbileissä viimeisen 15 minuutin ajan olisi kyllä saatu reilusti paremmaksikin. Se oli oikeastaan ainut osa leffasta, joka ei haissut niin paljon. Potentiaalia leffan tekemiseen olisi ollut paljon ja niin hyvin se heitettiin menemään.
Se suurin koukku leffassahan on tietenkin Freddy Krueger. Robert Englund näyttelee niin luonnollisesti ja tuntee hahmonsa niin omakseen, että ei voi kuin nojata taaksepäin ja ihailla. Freddy on kiistämättä coolein heppu mitä on kauhuelokuvissa nähty! Vielä ei kumminkaan päästä sellaisen ilkikurisen ja mustan huumorin makuun mitä viljellään parissa myöhemmässä osassa, mutta muutamia todella mehukkaita reploja hän pääsee jo nakkaamaan.
”You’ve got the body, and I’ve got the brains.”
Nightmare on Elm Street 2 on leffa, joka olisi pitänyt tehdä aivan erilaisella tavalla. Kunnollinen käsikirjoitus kunnon hahmoilla olisi tehnyt ihmeitä eikä olisi jättänyt niin inhottavaa jälkifiilistä. Raina tehtiin ilmeisesti aika nopeasti sillä se ilmestyi tasan vuosi ensimmäisen osan jälkeen. Se tuntuu hirveältä rahastukselta. Juuri tämä osa antaa huonon nimen koko sarjalle. Alemmashan se ei enää vajonnut vaan koki iloisen nousun. Sitten tuli taas lasku… Ja sitten nousu. Sarja on kuin vuoristorata.
