Kuuluisalta Marvel-sarjakuvakustantamolta on tullut monenlaista supersankaria. Löytyy Hämähäkkimiehet, X-Menit, Ihmeneloset, Punisherit sun muut pahaa vastaan taistelevat sankarit. Ja vielä löytyy tietenkin itse Iron Man – kyllä, Rautamies. Äkkiseltään mietittynä nimi Rautamies voisi kuulostaa pikkuisen hölmöltä ja mieleen voisi hyvinkin juolahtaa jokin Steven Seagalin kaltainen hahmo survottuna parin peltilevyn sisälle niin, että poninhäntää kiristää. Yhtä hirvittävä ja painajaisia aiheuttava ei Iron Man hahmona onneksi ole. Pikemminkin moderni robotti, jolta löytyy monenmoista pyssyä ja rakettia. Iron Man on alunperin kolmen sarjakuvataiteilijan (Stan Lee, Don Heck ja Jack Kirby) luoma hahmo, jonka sarjakuvat menestyivät mainiosti. Rautamiehestä alkoi muodostua kulttihahmo ja tunnettu supersankari. Ja luonnollisesti jokaisesti kuuluisuuden hiuksen hienon rajan ylittäneestä sankarista tehdään elokuva. Itse Iron Man pääsi heilumaan valkokankaalle sopivasti suvivirren jälkisointujen aikaan.
Tony Stark (Robert Downey Jr.) on upporikas keksijä ja julkisuuden kipeä playboy, joka kehittelee Yhdysvaltain armeijalle monenlaisia pyssyjä sun muita huipputeknisiä laitteita. Kesken uuden aseen esittelykeikan Afganistanissa, terroristijärjestö kidnappaa Starkin ja vaatii häntä rakentamaan uuden aseensa uudelleen, jotta ilkeät terroristit pääsevät pommittamaan viattomia ja aiheuttamaan laajaa tuhoa. Vangittu ja pahasti loukkaantunut Stark kehittää ensin laitteen, mikä pitää hänet hengissä ja tulee samalla luoneeksi ulospääsykeinonsa vankeudesta. Aseita täynnä olevan rautahaarniskan, jonka avulla Stark onnistuu karkaamaan terroristeiltä. Pikainen paluu Amerikan mantereelle ja kuinka ollakkaan, Stark herää todellisuteen ja ihka oikeasti katuu jopa aiempia tekojaan. Tämän seurauksena Stark rakentaa huippumodernin, teknologian äärirajoille menevän haarniskan, joka pystyy jopa lentämään ja jolla soditaan pahaa vastaan. Kyllä vain, Iron Man on syntynyt.
Huolimatta suuresta hypetyksestään, Iron Man ei ole kuin tasapaksu supersankaripätkä, jonka kuoret näyttävät massiivisen megalomaanisilta ja sulavan tyylikkäiltä. Kuorten sisällä huokuu kuitenkin suuri tyhjyys ja sisällön puute. Mitään syvällistä on turha mennä etsimään simppelistä ja yhden tukipilarin varassa kannattelevasta tarinasta. Vauhdikasta toimintaa löytyy ja viihdyttävyys on huipussa, mutta missä on kaivattu pienen pieni syvällisyyden säie? Mitään keskeisiä mietteitä tai jaloja ajatuksia Iron Man ei synnytä. Pieneksi puolustuksesi voidaan kuitenkin sanoa, että eipä sitä yleensä tämänkaltaisissa pätkissä tarvitakkaan vauhdin ja vilskeen viedessä kaiken huomion. Mitä luultavammin ohjaaja Jon Favreau on pyyhkinyt syvällisyydellä perseensä viimeistenkin rippeiden valuessa viemäriin. Harmi sinänsä, sillä pienellä vaivannäöllä Iron Man olisi voinut olla paljon enemmän. Se olisi voinut herättää samanlaisia tunteita kuten sarjakuva, ollen kuitenkin adrenaalinen toimintapätkä. Jälkimmäiseen päästiin, mutta sarjakuvan luomaa mahtipontista fiilistä ei kuitenkaan tavoiteta.
Aiemmin mainitsin Iron Manin tanssahtelevan yhden tukipilarin päällä. Tämä tukipilari on pääosaroolia vetävä Robert Downey Jr. Huumesekoilustaan huonon maineen hankkinut jenkkinäyttelijä on todellakin paksu ja vahva tukipilari, niin vertauskuvallisesti kuin kirjaimellisestikin. RD Jr. on tosiaankin Iron Man, sillä miehen ote Tony Starkin ja rautamiehen rooliin on todellakin.. rautainen. Varsinkin muuntautumiskykyään RD Jr. vilauttelee esittäessään omahyväistä ja suuren egon taakse piiloutuvaa gaalateini Tony Starkia, mietteliästä ja vähäsanaista keksijänero Tony Starkia, omatunnon omaavaa ja pientä romanttisuuden kipinää virittelevää Tony Starkia ja tietenkin myös hyvänpuolesta taistelevaa supersankari Tony Starkia a.k.a Iron Mania. RD Jr:n varastaessa show’n valokeilat itselleen, myös muut sivunäyttelijät onnistuvat rooleissaan mallikelpoisesti vaikka joutuvat pyssyttelemään itse päätähden varjoissa. Ainakin syötävän suloinen Gwyneth Paltrow on ihastuttavan hempeä Starkin sihteerin, Pepper Pottsin roolissa.
Vanhat rock-klassikot soivat kiitettävään malliin taustalla, erikoistehosteita löytyy jopa kyllästymiseen asti ja jopa toiminta on näyttävää, mutta silti ohjaaja Favreaun ote elokuvaansa ei ole niin rautainen kuin se voisi olla. Syyksi voidaan laittaa paremmin näyttelijänä tutuksi tulleen ohjaajaparan kokemattomuus sun muut tekosyyt aivokasvaimesta ”Bruckheimer-Bay”-syndroomaan asti. Itse fakta on sen sijaan se, että Iron Man olisi voinut olla parempi ja vielä mahtipontisempi tekele jonkin muun ohjaajan käsissä. Surullisenkuuluisia jälkijossitteluja voi jatkaa loputtomiin asti omalla kotisohvallaan muutaman snapsipaukun kanssa, mutta allekirjoittanut tyytyy toteamaan Iron Manin olevan kelvollista kertakatseluviihdettä pimeneviin perjantai-iltoihin.
