Take this Waltz on kanadalainen romanttinen ja komediallinenkin draama vuodelta 2011. Suomeen elokuva kuitenkin on rantautunut vasta tänä syksynä. Elokuvan on ohjannut ja käsikirjoittanut Sarah Polley. Polley on luonut uransa elokuva-alalla näyttelijänä, ja viimeisen vuosikymmenen aikana laajentanut sarkaansa myös ohjaus- ja käsikirjoitustyön pariin. Take this Waltzissa Polley onkin saanut aikaan hyvän lähtökohdan parisuhteen psykologiselle tarkkailulle.
Elokuvan juonen perustana on tyypillinen ”Ruoho on vihreämpää aidan toisella puolella”-kuvio. Take this Waltzin päähenkilö Margot (Michelle Williams) on ammatiltaan freelance-kirjoittaja ja hänen puolisonsa Lou (Seth Rogen) taas on lupaava keittokirjailija. Parin avioliitto on kestänyt viitisen vuotta – rakkaus ja välittäminen ovat läsnä heidän suhteessaan, mutta liiton rakenteet ovat rutinoituneet ja intohimo kaikonnut vuosien kuluessa.
Kuin tilauksesta Margot tutustuu työmatkalla lentokoneessa boheemiin ja impulsiiviseen harrastelijamaalariin ja riksakuskiin Danieliin (Luke Kirby). Sopivasti Daniel myös asuu tien toisella puolella, käytännössä Margot’n naapurissa. Margot’n ja Danielin välinen jännite tulee ilmi alusta asti, ja heidän välilleen kehittyy pikkuhiljaa jotain ihastukseksi kutsuttavaa. Tässä tilassa junnataan elokuvassa kauan, mikä on varsin maukas tyylikeino: Margot’n epävarma eipäs-juupas-eipäs-tilanne ja pohdinta siitä mikä on oikeaa ja mikä ei, tuo elokuvaan elämänmakuista epävarmuutta.
Kolmiodraama jatkuu pitkään platonisena eikä Margot’n ja Danielin välinen jännite etene edes kädestäpitelyn tasolle. Dramaturgista jännitettä pidetään yllä pitkään. Mutta syrjähyppyä ei fyysisellä tasolla tapahdu, vaikka kolmiodraaman väkevä lataus leijuu ilmassa. Tämä platoninen kolmiodraama purkautuu vasta, kun Margot vihdoin eroaa Lousta ja heittäytyy uuden rakastajan kainaloon. Tähän tapahtumaan liittyy myös varsin kummallinen piirre: ensimmäinen asia uudessa suhteessa on hallitsematon seksuaalinen räjähdys ja vapautuminen.
Tämä tuodaan ilmi sinänsä hienossa kuvassa, jossa kamera kiertää ympyrässä tuoreen pariskunnan uudessa asunnossa. Kattohuoneiston keskellä olevassa vuoteessa tapahtuu yhtä ja toista ja siellä myös vierailee nuorenparin lisäksi yksi jos toinenkin. Juuri tämän kohtauksen myötä elokuvasta jääkin varsin hämmentävä ajatus: onko seksi ainoa asia jota Margot etsii? Ja onko tässä ratkaisu edellisen parisuhteen ongelmaan? Mitä Margot edes pakeni, ja mitä hän etsi? Ja kaikista tärkeimpänä – löysikö Margot nyt sitten onnen?
Elokuva ei vastaa näihin kysymyksiin. Tavallaan tämä on hyväkin asia. Jo aiemmin mainitsemani elämänmakuinen ja inhimillinen epävarmuus tuo elokuvaan omaa luonnetta ja jopa eksistentialistista särmää. Psykologisesti elokuva onkin perusteiltaan osuva. Hyvää yritystä kuitenkin raunioitetaan kummallisella ja tyhjänpäiväiselläkin dialogilla ja muutamalla ylivedetyllä ratkaisulla juonenkuljetuksessa.
Teknisesti elokuva on moitteeton. Kuvaus, leikkaus ja äänet ovat Take this Waltzissa toteutettu erinomaisesti. Kameratyöskentelyssä on jopa erityisesti kehuttavaa tyylittelyä: elokuvaan on hitailla tarkennuksilla ja kuvan pitämisellä epäselvänä tuotu tyyliin sopivaa pittoreskiutta. Tämä tehostaa elokuvan mukavan seesteistä tunnelmaa läpi koko kaksituntisen kestonsa.
Summa summarum: Take this Waltz on pätevästi kasattu ja jouhevasti kulkeva elokuva mutta mikään suuri kokemus ei tällä kertaa ole kyseessä. Elokuvassa on loistokkaat lähtökohdat väljähtyneiden parisuhteiden ja kolmiodraamojen psykologiselle tarkkailulle, mutta potentiaali jätetään rutistamatta tyhjiin: dialogi on harmillisen usein vain sanahelinää ja osa juonenkäänteistä ylilyöntejä. Tästä huolimatta elokuvassa on oikeaa elämän käryä, joka tekee siitä ajatukset herättävän kokemuksen.
