Yhdysvaltojen 37. Presidentti Richard Milhous Nixon (Frank Langella) rupesi ex-presidentti Nixoniksi. Hän myös kirjoitti muistelmiaan ja pari vuotta huilattuaan päätti raottaa mysteerin verhoa TV-haastattelujen muodossa. Vastapeluri on brittiläisen taustan David Frost (Michael Sheen) ja ”Swifty” Lazar (Toby Jones) arveli että hauskana [I]talk show[/I]-isäntänä tunnettu Frost on helppo vastustaja ex-presidentille. Niin ei ole.
Ron Howard ohjastelee Peter Morganin kirjoittaman näytelmän elokuvaversiota, luonnollisesti kirjailija itse vastaa sovituksesta ja näyttämön pääroolit siirtyvät elokuvakankaalle. Leffassa on siis valmistautumista ja varsinainen yhteenotto nykymedian armottoman tarkkailun alla. Koska teatteriesitys siirtyy valkokankaalle on visuaalinen ilme selkeästi suljettu ja vakaa. Aistien ylijyräystä ei siis ole luvassa audiovisuaalisella rintamalla ja se on odotettavaa.
Michael Sheen on brittiläinen ja pohjimmiltaan hauskaksi luultu ja kuuntelemaan kykenevä mies joka suurella itseluottamuksella valmistautuu kirjaimellisesti historialliseen tapaamiseen. Hänen vastapuolensa on ex-presidentti, politiikan ryvettynyt mörkö josta kerrotaan kauhujuttuja uusille presidenteille ja kyseisen mörön roolissa loistaa Frank Langella [I]Tony[/I]-palkinnon arvoisesti ja elokuvallisen [I]Oscar[/I]-ehdokkuuden verran. Varsin yksitasoisen, mutta järkähtämättömän David Frostin vastapuoli on ovela ja voimakas ex-presidentti jonka kiistaton äly haluaa haasteita ja intensiivisen taistelun ulkopuolella ”Tricky Dick” osoittautuu ystävälliseksi, diplomaattiseksi ja tietyssä mielessä viisaaksi valtiomieheksi jonka henkilökohtaisien kiinnostusten (piano, jenkkifutis, elokuvataide) kohdalla hän on aitoa ainesta jonka avioliitto Patin (Patty McCormack) on kestänyt (ja kesti loppuun asti) vuosikymmeniä. Muitakin rooleja on tukipilareina, mutta he ovat pelkkiä tukipilareita joihin on roolitettu päteviä persoonia.
TV-haastattelu antaa peilikuvan ex-presidentille mistä Peter Morgan maalaa kuvan vanhana ja viekkaana kettuna joka toisessa ajassa olisi ollut suuri valtiomies, mutta hänen inhimilliset heikkoutensa johtivat perikatoon ja jäljelle jäi vain ”Tricky Dick” – irvokas parodia monitasoisesta ja varauksella ihailtavasta ex-presidentistä joka tiesi itsekin olevansa virheellinen ja nämä virheet voittivat hänen viisautensa. Poliittisen draaman ja ihmiskuvauksen laatusaavutus, mutta kynnyksen ylittäminen on raskasta.
