Olipa kerran hollantilainen ohjaaja nimeltä Paul Verhoeven. Eräänä päivänä hänelle tarjottiin mahdollisuus ohjata uransa ensimmäinen Hollywood-elokuva, kun käteen lyötiin hamaan tulevaisuuteen sijoittuvan toimintaleffan, Robocopin käsikirjoitus. Verhoeven luki sen ja totesi jotain tällaista: ”Naurettavaa roskaa. Robocop? Jo pelkkä nimi kuulostaa b-leffalta”. Kun hänen vaimonsa luki sen ja kehui sitä, Verhoeven päätti antaa käsikselle toisen mahdollisuuden. Tällä kertaa onnisti, ja Verhoeven suostui työhön.
En tunne ko. ohjaajan vaimoa, mutta hän saa minulta ikuisen kiitollisuuteni sen johdosta, että sai miehensä ohjaamaan uskomattoman hienon toimintaelokuvan, uskomattoman hienon yhteiskuntakriittisen satiirin, sekä uskomattoman, käsittämättömän hienon elokuvan. Yhdellä kertaa. Vaikka tällainen tuhattaiturointi on harvinaista herkkua, uskaltaisinpa sanoa, että etenkin toimintaelokuvissa, niin voin vakuuttaa, että kaikki tämä on samassa paketissa, vieläpä hyvin toimivassa.
Siltikään ei voi syyttää ketään siitä, että he pitävät elokuvaa roskana, juonihan on perusrakenteeltaan aika yksinkertainen. Se tapahtuu lähitulevaisuuden Detroitissa, rikollisuuden repimässä kaupungissa. Suuryhtiö OCP suunnittelee rakennuttavansa uuden Detroitin aiemman tilalle, mutta ensin olisi saatava juuri tämä rikollisuus kitkettyä. Poliisit ovat ylityöllistettyjä ja jatkuvan paineen sekä kuolemanpelon alaisina, joten tarvittaisiin raskaamman tason apuvälinettä lain oikealle puolelle. Tähän keksitäänkin ratkaisu: robotin ja ihmisen yhdistelmä, joka ei koskaan väsy tai lakkoile. Kaikki muu on valmiina, mutta tarvitaan vielä kuollut poliisi…
Idea robottipoliisista, joka kostaa tappajilleen ei ollut aluksi Verhoevenin mielestä kummoinen, eikä se ole sitä monen muunkaan mielestä. Se ei olekaan pääasia. Pääasiat löytyvät jostain aivan muualta.
Aiemmin mainittu satiiri hyppää silmille jo ensimmäisillä minuuteilla, kun käynnistyy uutislähetys, joka raportoi samalla kertaa neutronipommeista ja hauskoista kömmähdyksistä avaruussukkulalla. Välissä esitetään hyperimeliä mainoksia. Tämä on vain alkusoitto elokuvan hieman liioitellulle, mutta silti melko osuvalle kuvaukselle yhteiskunnasta, jossa kaupallisuus hallitsee eikä ihmishengestä välitetä. Itse asiassa voisi sanoa, ettei elokuvassa tämän vuoksi ole hyviä hahmoja. Jopa Robocopille, joka on elokuvan ns. ”hyvä” hahmo, on täysin luontevaa käyttää tarpeetonta väkivaltaa rikollisten pysäyttämiseksi. Hänhän on vain aikakautensa tuote.
Tätä raakaa yhteiskuntaa korostetaan taitavasti liioitellulla väkivallan käytöllä. Murphyn murha elokuvan alussa on todella ikävää katseltavaa, varsinkin leikkaamattomassa ohjaajan versiossa. Muulloinkin verta lentää hieman enemmän kuin tavallista, tai tarpeellista. Jopa yhtiökumppaneiden taistelu on niin rajua, että ollaan valmiita tappamaan menestyksestä. Huumorikin on Robocopissa niin mustaa, että elokuvan tulkitsisi helposti b-leffaksi, ellei se olisi niin nerokas.
Pelkkä yhteiskuntakritiikki ja musta huumori eivät ole kuitenkaan ainoita Robocopin teemoja. Keskeistä on myös Robocopin taistelu ihmisyydestä. Katsoja voi lähes sääliä tätä alussa henkisesti onttoa ja väkivaltaista robottia, kun hän kokoaa kasaan kadotettua menneisyyttään ihmisenä.
Vaikka elokuva sisältää mielestäni paljonkin syvällisyyttä, myös ns. ”ulkoiset” asiat ovat kunnossa. Erikoistehosteet ovat ehkä osittain vanhahtavat, mutta jotenkin se sopii elokuvan 80-lukulaiseen ilmeeseen (vaikka tulevaisuudessa ollaankin). Etenkin rikollisuuden kitkemiseen tarkoitetun robotin ensimmäisen version, ”pahan” ED-209:n stop-motion animointi sopii täydellisesti koneelle, joka ei todellakaan toimi kovin hyvin. Myös näyttelijät hoitavat hommansa moitteettomasti. Peter Weller esittää hyvin Robocopia sopivalla tavalla nopeine liikkeineen, mutta kenties vielä paremmin suoriutuu rikollispomo Clarence Boddickerin roolissa nähtävä Kurtwood Smith. Hän näyttelee sen verran raivoisasti, että voi melkein unohtaa hänen nykyään tunnetumman roolinsa 70s Show-sarjan kärttyisänä Red Formanina. Melkein.
Tähän kun vielä lätkäistään Paul Verhoevenin vauhdikas ohjaus ja Basil Poledourisin painostava sävellys, syntyy soppa, joka maittaa varmasti kenelle tahansa, joka pystyy näkemään ”halvan” yleisilmeen läpi. Robocop onkin niitä kuuluisia ”leffoja, joita voi katsoa miten haluaa”. Siksi tämä aukeaa sekä aivotonta viihdettä etsivälle että hieman syvempää elokuvaa kaipaavalle. Itseäni kiehtovat lähes kaikki tämän elokuvan ulottuvuudet, satiiri, Robocopin hahmo ja ylilyövä väkivalta/raju toiminta, mikä tekeekin tästä pläjäyksestä minulle kaikkien aikojen parhaan leffan. Ehdottomasti.
nimimerkki: Aleksanteri
