Sulkisitko silmäsi maailman pahuudelle jos hyötyisit siitä henkilökohtaisella tasolla? Entä silloin jos kaikki muutkin ympärilläsi sulkisivat?
Teoksen ohjaajan, István Szabón, uraa leimaa tietynlainen petturuuden aura, joka on heijastunut oman elämän kautta valkokankaalle. Hän nimittäin ajautui kotimaassaan Unkarissa kommunistien salaiseksi agentiksi, joka raportoi valtion johdolle kollegoidensa tekemisistä. Hän ui kulttuuripiireissä kuin kala vedessä ja osasi käyttäytyä kameleonttimaisesti tilanteesta riippuen. Samalla hän teki muistiinpanoja, tarkkaili ja vasikoi. Aluksi Szabóa ilmeisesti kiristettiin tähän toimeen, mutta ajan saatossa hänelle alkoi ropista runsasmuotoisia ”luontaisetuja” tehtävän takia, joten päätös salaisen toiminnan jatkamiselle oli hyvin perusteltavissa. Szabólla on siis hyvin henkilökohtainen suhde taiteen ja poliittisten ristiriitojen tarkkailuun.
Szabón kansainvälinen läpimurto elokuva Mephisto on hänen kuuluisin tulkintansa taiteilijan henkisestä kiirastulesta radikaalisti vaihtuvissa poliittisissa olosuhteissa. Tapaus Furtwängler jatkaa samalla teemalla ja pohtii yksittäisen ihmisen tekemisiä ja vastuuta maailmanpoliittisten myrskyjen ytimessä. Szabó palaa ajassa Natsi-Saksan kaatumisen jälkeiseen aikaan. Kolmas valtakunta on tuhottu ja tulee aiheelliseksi kysyä, kuka on vastuussa viattomista ihmishengistä? Kenen syy? Mikä oli yksilön vastuu tapahtumissa vai oliko kaikki sittenkin ainoastaan Hitlerin syytä?
Harvey Keitelin esittämä liittoutuneiden majuri Steve Arnold saapuu selvittämään näitä kysymyksiä. Hän kelailee projektorilla filmejä natsien hirmuteoista ja on selvästi päättänyt, että joku saa maksaa hinnan viattomien verestä. Wilhelm Furtwängler on se joku. Hän on kapellimestari, jonka ura on kukoistanut kauneimmin juuri natsien valtakaudella. Herää siis epäilys, että mies on vehkeillyt natsihallituksen kanssa oikein kunnolla, koska pystyi lunastamaan tuollaisen kultaista kädenpuristusta muistuttavan etuoikeutetun aseman.
Tapaus Furtwängler on Harvey Keitelin ja Stellan Skarsgårdin taidonnäyte ja kaksinkamppailu. Keitel on tyyni, sivistynyt upseeri, jossa on hienostunut ripaus kusipäisyyttä. Skarsgårdin värisevän taitelijahahmon kunnian päivät ovat selvästi takana. Jäljellä on säälittävä surkimus, josta löytyy vain puuskittain taistelutahtoa, mutta muuten häneen on jo tarttunut uhrin rooli.
Näiden kahden miehen keskusteluissa sivutaan yleisemminkin menneitä tapahtumia ja Szabó värittää tarinaa omakohtaisilla havainnoillaan ja ajatuksillaan. Yksi keskustelussa toistuva perusprobleema pyörii sen ympärillä voidaanko ketään yksittäistä ihmistä syyttää koko sopasta. Mikä on tuhansien tavallisten saksalaisten vastuu, jotka varmasti tajusivat, mitä oli tekeillä. Mitä syvemmin natsisaksan olemassaoloa ajattelee, sitä järjettömämmältä tuntuu, miten tuo kaikki on loppujen lopuksi päässyt tapahtumaan.
Tapaus Furtwängler on hieno elokuva, mutta ei kuitenkaan paras jälkipyykki aiheestaan. Vieläkin mielenkiintoisemmaksi osoittautui Stanley Kramerin ohjaama, lukuisilla tähtinäyttelijöillä valjastettu, Nurnbergin tuomio, jota suosittelen tämän ohessa asiasta kiinnostuneille katsojille.
