Sysimusta huumori lievittää ambulanssimiesten näkemää kärsimystä Ison Omenan kaduilla.

16.4.2005 01:58

Arvioitu elokuva

Ohjaajat:
Käsikirjoittajat: ,
Alkuperäinen nimi:Bringing Out the Dead
Valmistusvuosi:1999
Pituus:121 min

Muistattehan ne Taksikuskin kadut, joille suurkaupungin valot loivat valonkajoa ja synkkää fiilistä? Jos ette muista, niin eipä mitään, sillä ohjaajalegenda Martin Scorsese liikkuu myös uudemman matskunsa kanssa samoilla Ison Omenan kaduilla. Ja yllätyksellisen hyvin Bringing out the deadin ambulanssi öisillä kaduilla vaeltelee.

Bringing out the dead ei ole kerännyt Scorseselle tyypillistä mainetta ja mammonaa, mutta sepä ei haittaa, kun Taksikuskinkin käsikirjoittanut herra Schrader on taas vireessä. Tosin tällä kertaa vauhtia stooriin on haettu Joe Connellyn kirjasta.

Monessa kurjassa roolissa itseään ryvettänyt Oscar-voittaja Nicolas Cage on vaihteeksi ok ambulanssikuski Frank Piercenä. Paksun parransängen ja punertavien silmien takana Frankilla tuntuu viiraavan pahemman kerran, mutta se ei estä häntä pelastamasta ihmisiä päivittäin. Jokaista pelastusta kohti ambulanssipartio joutuu näkemään samaa kärsimystä ja kuolemaa yhtä uudelleen ja uudelleen. Siinä elokuva saavuttaa parhaimman osansa. Sysimusta huumori lievittää ambulanssimiesten näkemää kärsimystä ja vie tarinankerronnan aivan uuteen ulottuvuuteen.

Piercen parit vaihtuvat tuhkatiheään, ja aikamoisia velikultia kollegat ovatkin. John Goodman ja Pulp Fictionin oma Ving Rhames ovat vauhdissa ladellessaan insidevitsejä ruumiista tai ambulanssin vakioasiakkaista. Nestor Serranon esitttämä tohtori Hamar on aluksi todella ärsyttävä, mutta aika nerokasta parodiaa sisältäviä dialoginpätkiä äijän suuhun on kirjoitettu. Leffan kaunistuksena toimii Cagen tuolloinen siippa Patricia Arquette ja surullisimpina hahmona on Tom Riis Farrellin esittämä vanhus, joka käytännössä kuolee päivittäin.

Bringing out the dead esittää yhden miehen kantaman kärsimyksen taakan kierolla ja häikäisevän hauskallakin tavalla. Välityöksi usein tituleerattu teos onkin yllättäen Scorsesen parhaimmistoa! Leffa toimii kuin adrenaaliruiske, ja pitää katsojan ruudun ääressä tihrustamassa katujen kärsimyksiä. Kuvaus ja leikkaus ansaitsevat ylimääräisen pojon, vaikka Taksikuskissa nähtyjä maisemia ne osittain pyörittelevätkin edestakaisin. Mutta mitäpä siitä, jos homma toimii.

Arvosteltu: 16.04.2005

Lisää luettavaa