Myönnän heti alkuun että Allekirjoittaneelle Jim Jarmuschin tuotannon punainen lanka on jäänyt jokseenkin hämäräksi, mutta niissä hölötetään tyhjää, kärytetään körssiä ja ollaan rumina. Nyt käsittelyssä oleva [I]Kahvia ja tupakkaa[/I] lisää reseptiinsä annoksen myrkynvahvaa, eltaantunutta ja kylmää kahvia. Eikä mitään muuta ja sen henkilöhahmot ovatkin juuri sellaisia jotka nauttivat vain sätkiä ja vahvaa kahvia. Lyhyitä elokuvanovelleja sitoo yhteinen teema ja jotkut hetket ovat erittäin kauniita ja jotkut pelkästään tylsiä. Joissakin hetkissä kukkii huumori ja joissakin perhe-elämän helvetillisyys. Jotkut ovat pelkästään outoja.
Useat nimekkäät näyttelijät ja muusikot hankkivat keuhko- ja vatsasyöpiä ja siinä sivussa replikoivat jos jonkinlaisista asioista jotka tulevat mieleen sellaisien rentoutumishetkien aikana. Steve Buscemi ei ole hiljaa, Iggy Pop ja Tom Waits ovat rumia muusikoita ja Cate Blanchett tekee töitä kahtena kappaleena. Tästä henkilögalleriasta on vaikea sanoa parasta tai huonointa suoritusta, sillä kohtaukset ovat staattisten hahmojen kohtaamisia kahvin ja tupakin äärellä jotka saattavat olla jopa dokumenttia.
Vuosien aikana kasautuneet episodit ovat kaikki synkeän mustavalkoisia ylistyshetkiä tupakkayskälle ja mahanpuruille ja mitään muuta niiltä ei pidä odottaa. Niissä on kauneutta, karheutta ja merkityksettömyyttä ja niiden muodostama kokonaisuus on harmillisesti epätasainen.
Tämä on yksi niistä harvoista elokuvista joiden nimi kertoo täsmälleen sen mitä elokuva sisältää: kahvia ja tupakkaa. Ne taas ovat niitä nautintoaineita joilla karu persoona kulkee eteenpäin.
