Sauna on suomalaisille se kaikista rakkain. Sinne on mukava mennä pesemään työviikon paskat pois ja ottaa samalla muutama olut. Siksi onkin ihme, ettei aiheesta ole aiemmin tehty kauhuelokuvaa. Tämä tosin johtuu siitä, että Suomen elokuvatuotanto on ollut monta vuotta täysin kaavoihin kangistunut. Nyt onneksi rajoja on alettu rikkomaan ja kankaalle pyritään tuomaan muutakin kuin perus ihmissuhdedraamaa.
Saunan tarina sijoittuu vuodelle 1595, jolloin Ruotsin ja Venäjän sota oli loppumassa. Veljekset Knut ja Erik johtavat ryhmää, jonka tarkoitus on vetää raja kahden suuren valtakunnan välille. Matkalla Knut ihastuu 16-vuotiaaseen tyttöön, mutta onnistuu hillitsemään himonsa ja lukitsee tyttöpolon ruokakellariin. Pian tämän jälkeen Knutilla alkaa flipata ja hän näkee valkoisiin pukeutuneen naisen leijumassa suon yllä. Keskeltä suota veljet löytävät kylän, jossa on myös erikoinen betoninen sauna.
Vihdoin suomalainen elokuva kokeilee uutta käyttäen kuitenkin paljon vanhaa. Perinteiset omantunnontuskat ovat hyvin läsnä. Synkkämielisyyttä riittää vaikka muille jakaa. Onneksi yritystä löytyy ja on mukaan eksynyt muutamia nasevia oivalluksia, joita Suomessa ei ole totuttu näkemään. Myös lainaukset japanilaisesta ”tukkakauhusta” ovat selkeitä.
Elokuva ammentaa parhaan antinsa Suomen karusta luonnosta. Suomaisemat ovat synkkiä. Puissa ei ole lehtiä, ilma tuntuu yleisöön asti kylmältä ja värimaailma on muutenkin kolkko. Itse saunominen jää vähemmälle huomiolle, mutta silloin kun saunaan astutaan, ei se ole mikään mukava paikka, missä vietetään aikaa; siellä pestään synnit pois.
Ihailtavaa on myös, miten näyttelijät onnistuvat rooleissaan. Ville Virtanen tekee uransa parasta työtä sekopäisenä Erikinä. Tommi Eronenkin onnistuu roolissaan hyvin, vaikka jääkin pahasti Virtasen väkevän aggression jalkoihin. Dialogissa on muutamia oivallisia lauseita, mutta välillä näyttelijät sanovat ”minä” ja välillä ”mä”. Tuskin 1500-luvulla suomenkieli oli vielä ”mä”-sanaa kehittänyt. Tämä on pieni seikka, joka pistää suomalaisen korvaan. Tuskin se kuitenkaan kansainvälisessä levityksessä haitannee, sinnehän elokuva selvästi on tarkoitettu.
Muutkin näyttelijät onnistuvat rooleissaan, vaikka heille ei anneta yhtä suurta jalansijaa elokuvassa kuin Virtaselle ja Eroselle. Viktor Klimenko on piristävä näky valkokankaalla, samoin Sonja Petäjäjärvi, joka esittää poikamaista tyttöä.
Hetkellisesti Sauna tuntuu pieneltä pettymykseltä. Tarinan kesto on vain 83 minuuttia, joka on hyvin nopeasti ohi. Loppujen lopuksi kaikki käy hyvin äkkiä, jolloin hahmojenkehitys jää pahasti taka-alalle. Suurimman osan mokista antaa anteeksi, kun ajattelee, että tässä on nyt kuitenkin tehty poikkeuksellinen elokuva. Kauhu on genre, jonka elokuvia Suomessa ei tehdä muuta kuin harrastelijapiireissä, joten onhan tässä ainakin yritystä ollut.
Sauna jättää lopulta hyvän mielen ja sen haluaa nähdä myöhemmin uudestaan, että voi tarkemmin perehtyä siihen, mitä tekijätiimi on ideallaan ajanut takaa. Verta ja kauhua on vähän, mutta se on korvattu mystisyydellä ja perinteisellä suomaisella draamalla, joista molemmat toimivat tässä tapauksessa hyvin.
