Joskus kauan sitten elokuvan ensimmäisinä vuosikymmeninä elokuvien keskimääräinen pituus oli teknisistä ja taloudellisista syistä noin kymmenisen minuuttia. Vuonna 1915 ensi-iltansa saanut D.W. Griffithin kolmetuntinen Kansakunnan synty kuitenkin muutti kaiken, ollen ilmestyessään paitsi ennennäkemätön taiteellinen saavutus, myös huikea kaupallinen menestystarina, jonka vanavedessä päätettiin julkaista ikään kuin vastavetona myös toinen poikkeuksellisen pitkä, ensimmäiseksi kokopitkäksi jenkkikomediaksi kutsuttu, aikansa komedialyhäreiden tähtien voimin suositun näytelmän pohjalta kasattu Suuri Romanssi.
Tarina on seuraavanlainen: Chaplin näyttelee tällä kertaa kaupunkilaishuijaria, joka viettelee varakkaan maalaisnaisen (Dressler), ja ryöstää tämän varat naisystävänsä (Norman) kanssa. Myöhemmin maalaisnainen perii setänsä miljoonaomaisuuden, jota huijari luonnollisesti palaa tavoittelemaan itselleen, tarpeen tullen vaikka naimalla aiemmin ryöstämänsä naisen. Elokuvan juoni ei ole kaksinen, mutta mikä nokkelassa huumorissa menetetään, saadaan takaisin tyhjänpäiväisenä ja vaivaannuttavana törmäilynä, kaatuiluna ja läpsyttelynä.
Henkilökohtaisesti pidän aiemmin mainitsemaani Kansakunnan syntyä puisevana ja vanhanaikaisena elokuvana, jonka pikkuviat kuitenkin osaa antaa anteeksi ja jonka katsoo mielellään vaikka sitten yleissivistyksen vuoksi. Samoihin aikoihin ilmestynyt ja samanlaista pioneeristatusta muassaan kantava Suuri Romanssi onkin sitten vain puiseva ja vanhanaikainen. Kaikenlainen nokkela sanailu, hauska huumori ja luova hulluus loistavat poissaolollaan, näyttelijät vetävät roolinsa ajalleen tyypillisesti reilusti yli ja nuori Chaplinkin tuntuu kovin kesyltä myöhempään verrattuna. Mikä pahinta, aiemmin niin armelias lyhyt kesto ei tällä kertaa ole pelastamassa katsojaa vääjäämättömältä hermoromahdukselta. Ei hauskaa.
Suuren romanssin vähäisiksi ansioiksi on kuitenkin luettava jotenkuten mukiinmenevä perustoteutus sekä tosiasia, ettei se sisällä piereskeleviä kenguruita (mm. Kangaroo Jack) eikä se vaivaannuta ja herätä myötähäpeää yhtä paljon kuin esim. Adam Sandlerin elokuvat. Kyllä tämän nyt jotenkin katsoo, kukin omalla vastuullaan tosin.
