Bond, James Bond. Vuonna 2003 kun meikäläinen liittyi Tykin remmiin, minulla oli ajatus, etten koskaan tykittäisi yhtään bond-leffaa niiden toistuvan kaavan ja tasaisen hyvyyden vuoksi. Jo samana vuonna rikoin päätöksen ensimmäisen kerran arvostelemalla ensimmäisen Bond-filmin Dr. No, ja muutamaa vuotta myöhemmin tein saman tempun uudestaan Casino Royale-elokuvan ensi-illan yhteydessä. Nyt uusi ajatus on kuplinut mielessäni jo hetken aikaa, ja kun Anttila avusti hommassa laittamalla kaikki 22 virallista Bondia sisältävän boksin suorastaan naurettavan halpaan tarjoukseen, päätin vihdoin toteuttaa massiivisuudessaan ja suuruudenhulluudessaan suorastaan spectremäisen suunnitelmani ja arvostella jokaisen virallisen Bond-elokuvan. Tavoite olisi saada homma valmiiksi ennen Skyfall-elokuvan ilmestymistä, mutta katsotaan kuinka äijän käy, kun jossain välissä pitää kai tehdä töitäkin. Johtuen yllämainituista sekoista, tykitysten runko tulee olemaan hieman erilainen kuin ns. normileffoja arvosteltaessa. Koska tililläni on esikois-Bondin arvostelu vuodelta 03, aloitan urakan canonissa seuraavasta leffasta. Olkaa hyvät.
STOORI:
Vuosi on 1963 ja kylmä sota kuumimmillaan. Terrorismiin, kostoon ja muihin pahennusta herättäviin kataluuksiin keskittynyt konnajärjestö, SPECTRE, suunnittelee epäonnistuneen Dr. No-operaation jälkeen huipputason koodinpurkulaitteen kaappaamista venäläisiltä, ja pian on kasassa äärimmäisen kelju suunnitelma, jossa sekä itää että länttä aiotaan viilata okulääriin, rosvota vehje ja mikä parasta, kostaa brittien väkivallan virkamiehistä parhaalle, double-oh-seven James Bondille.
PUNTTI ITSE:
Connery edestä, Connery takaa, Connery ampuu, Connery makaa. Seanin show alusta loppuun ja hyvä niin. Skotti juoksee tupee putkella pitkin Turkinmaata ja nauttii vielä tässä vaiheessa roolistaan selkeästi täysin palkein. Entisessä Mr. Universumissa kohtaavat hienolla tavalla yläluokkainen, koulutettu ja itsevarma peribrittiläinen charmi, sekä uskottavan rosoinen, fyysisyyttä ja väkivaltaa uhkuva katujätkämäisyys. Samanlaista kombinaatiota saatiin Bond-sarjassa odottaa monista hienoista suorituksista huolimatta näiden Conneryn parhaiden pätkien jälkeen vielä pitkään.
POLITIIKKA & PAHIKSET:
Yllättävän vähän latautunut leffa tällä saralla, joskin niin Bondit ilmeisesti alkuvaiheessa olivat. Pahuuden taustavoimista vastaa edelleen SPECTRE, joka höynäyttää sekä venäläisiä että länsivaltoja samaan aikaan, Bond-tyttönä toimii venäläinen agentti jonka James tietysti charmillaan käännyttää pois kommunismin ikeen alta ja fyysisesti kankaalla pahistelee Robert Shawn esittämä brittisalamurhaaja Grant, joka on harvinaisen ilkeä kaveri lädiydestään huolimatta. Ok, toki Grantissa on havaittavissa selkeää arjalaisviittailua, mutta tämä jääköön tahattoman, sotavuosia seuranneen mielikuvakikkailun piikkiin.
ÄKSÖNKOHTAUKSET & ÄLYTTÖMYYDET:
Parasta mitä on tarjolla. Ampumapainien ja turpasaunojen volyymia on kohotettu ensimmäisen osan jälkeen parilla napsulla ja tulos on hyvä. Ikimuistoisinta bondia on se kolonialismin haikailussaan ja b-luokkaisessa suoraviivaisuudessaan häikäisevä kohtaus, jossa Bond ja leffan kieltämättä oikein hauska koominen sidekick, turkkilaisagentti Kerim Bey vierailevat mustalaisleirissä, juovat viinaa ja seuraavat puolialastomien tyttöjen mutapainiottelua joka kesken kaiken repeää armottoman sekasortoiseksi ampumavälikohtaukseksi ja silmittömäksi teurastukseksi. Niin väärin, mutta samalla niin oikein, ja tiedät että pidät siitä. Kohtauksessa on hieman samanlaista rappioitunutta tyylikkyyttä kuin 1800-luvun brittiarmeijan upseerissa, joka vetää komppanialle sulkeisia jossain siirtomaapahasessa Afrikan polttavan auringon alla univormu millilleen oikein päällä ja prässättynä, selkä suorana ja virheettömin komennoin, mutta nenä punaisena aivan järkyttävässä räkäkännissä.
BOND-TYTTÖ
Daniela Bianchista ei sen kummempaa sanottavaa, blondi vetää perusvarman suorituksen venäläisagenttina jonka tehtävä on vietellä ja pettää Bond. No, tiedetäänhän se, miten siinä käy. Röhöhöhö, höhö, höö.
OMIA HUOMIOITA:
Dr. No oli hyvä, tämä on vielä parempi. Paletti alkaa olla kokonaan kasassa, eli odotukset seuraavaa osaa kohtaan ovat meikäläisellä korkealla. Leffan legendaarinen juliste, se jossa Connery pitelee ilmapistoolia on (tietysti koko sarjan tavoin) muodostunut osaksi pop-kulttuuria ja 60-luvun ajankuvaa, ollen ehkä ikonisin yksittäinen Bond-juttu, ainakin meikäläiselle, eikä oikeastaan vähiten kummallisen asevalintansa takia. Tarina kertoo, että Walther jäi vahingossa studiolle ja promokuvaajalla oli lutku autossaan. Loppu on historiaa.
