Tapahtuipa niin, että vuonna 1984 julkaistiin elokuva, nimeltä Karate Kid. Elokuvasta tuli melko suuri menestys ja se nostatti kansainvälisen karatebuumin. Tämän menestyksen innoittamana, elokuvan ohjaaja John G. Avildsen innostui tekemään siitä jatko-osan, joka valmistui paria vuotta myöhemmin. Tämä kakkososakin oli elokuvana vielä aika hyvä, vaikkakin alitti ykkösosan sille asettaman riman. Sitten tästä vielä kolme vuotta myöhemmin Avildsen teki vielä kolmannen osan, eli vuonna 1989. Tämän osan laadukkuus oli suuri kysymysmerkki. Kaikkihan tietävät, että yleensä jatko-osien taso tippuu aina hieman alaspäin edellisestä. Kolmosen kohdalla kävi myös näin.
Miyagi (Morita) ja Daniel (Macchio) palaavat Japanista kotoiseen Amerikkaan. Daniel saa kuulla, että hänen äitinsä on lähtenyt hoitamaan erittäin sairasta setäänsä. Näin Daniel jää asumaan yksin senseinsä ja hyvän ystävänsä, Miyagin luokse. Sitten yhtäkkiä Daniel saa päähänpiston perustaa Bonsai-liike, Miyagin pikkuisille Bonsaipuille. Miyagi suostuu, vaikka ei pidäkkään, että Daniel tuhlaa opiskelurahansa ja aikansa Miyagin unelmille. Mutta silti he perustavat liikkeen. Samaan aikaan Cobra Kai:n johtaja, Terry Silver (Griffith) miettii seuran tulevaisuutta. Tärkeä sensei on luopumassa toivosta ja lähteekin lomailemaan toiselle puolelle maapalloa. Silti Silver kertoo hänelle viimeisestä päähänpistostaan, ennen kuin hän lähtee. Daniel LaRusson mestaruus on saatava ja tähän hommaan on palkattu juuri oikea henkilökin, Karaten paha poika, Mike Barnes. Barnes, parine kaverineen tuleva kerta toisensa jälkeen painostamaan Danielia liittymään turnaukseen ja lopulta saavat hänen nimensä paperiin. Miyagi ei ole tästä mielissään, eikä suostu opettamaan Danielia. Niimpä hänen pitää yksin valmistautua koitokseen. Lopulta kuitenkin juonitteleva Terry Silver suostuu auttamaan Danielia ja valmentamaan häntä turnaukseen. Ja Daniel-rukka on tyystin pihalla koko tapahtumaketjusta, ja uskoo sinisilmäisesti Silverin arvokkaaseen apuun.
Karate Kidin kolmososa on selvästi heikompi elokuva, kuin kaksi edellistä. Siinä vaan ei ole enää mukana sitä samaa fiilistä, mitä oli ykkösessä ja kakkosessakin vielä vähäsen. Tuntuu, että kolmososa on väännetty väkisin, koska oli pakko saada yksi jatko-osa lisää, että sarjaa voisi kutsua trilogiaksi. Näyttelytyö on ihan keskivertoa, Macchio ja Morita pelastavat siitä paljon. Avidsenin ohjaus on ihan kelpoa, mutta täytyy sanoa, että samaa loistoa ei ole enää jäljellä. Kolmososa alittaa aikaisempien osien sille asettaman riman selvästi, mutta jatko-osana se on vielä ihan tyydyttävä. Ei tämä siis mikään turha elokuva ole, ei todellakaan. Kyllä tämän nyt kerran katsoo läpi ihan mielenkiinnostakin.
Siis jos kaksi aikaisempaa osaa kolahtivat, katso tämäkin, mutta muussa tapauksessa voit kyllä jättää väliinkin.
nimimerkki: Tolppanen
