[I]Iivana Julma II[/I] jatkaa tsaari Iivanan vaiherikasta tarinaa siitä mihin ensimmäinen osa jäi. Nyt keskiössä on Iivanan kamppailu hänen vihollisia ja vastaan kapinoijiaan vastaan. Kaikista vastoinkäymisistään huolimatta häijy tsaari jaksaa selviytyä tilanteesta kuin tilanteesta.
[I]Iivana Julma II[/I] ei sykähdytä tietenkään aivan samalla tavalla kuin edeltäjänsä, koska elokuvan tyyli, mahtavuus, ja tunnelma ovat jo tuttuja ensimmäisestä osasta, mutta ei tämä valovoimainen mestariteos jää edes pienimmän piste-eron päähän edeltäjästään. Eisenstein on osannut säilyttää ensimmäisen osan vahvuudet (mm. musiikki, jännitystä luova miljöö) yhtä voimakkaina ja puhaltaa mukaan uutta mielenkiintoa ammentamalla tarinan valtaannousun sijasta kapinapuoleen. Näin elokuva ei ole todellakaan pelkkää toistoa, vaan tsaarin uusi elämänvaihe on saanut ansaitusti omanlaisensa kertomuksen, vaikka henkilö on tietysti sama. Yllätyksiä riittää lähes loputtomiin eikä useinkaan tiedä, mitä seuraavaksi on luvassa. Mitä ikinä se onkin, niin se on hienoa katseltavaa. Taustalla soiva mahtipontinen musiikki säväyttää yhä.
Nikolai Tserkasov palaa tsaarin rooliin yhtä vakuuttavana ja syvämietteisenä kuin hän oli ensimmäisessä osassa. Hän ei pelkästään näytä tsaarilta, vaan hän on kuin tsaari, jonka mieleen pääsemme elokuvan kautta sukeltamaan. Ensimmäisessä osassa hän lumosi katsojat esittämällä vallanhimoista ihmistä, nyt hän on kuin valloilleen päässyt peto, joka ei pelkää toteuttaa aikeitaan.
Sergei Eisensteinin ohjaa yhtä mestarilliseen tyyliin ja yhtä varmaotteisesti kuin ensimmäisessä osassa pitäen paketin tiukasti kiinni jokaisen tarkasti sommitellun kuvakulman ikuistaessa Neuvostoliiton historiaa hurjalla tavalla, joka asetti elokuvalle sensuurin Stalinin ajaksi aina vuoteen 1958 saakka. Elokuvan poliittinen näkemys on hurja ja selkeästi kantaaottava, mutta silti taitavan puolueettomasti toteutettu. Se ei kuitenkaan tarkoita, ettei elokuvassa olisi mitään sanomaa, päinvastoin. Siinä on niin paljon sanomaa suuntaan jos toiseenkin, ettei siitä helposti löydy selkeitä todisteita, joilla syyttää Eisensteinia kapinahenkisyydestä. Näin ohjaaja on pelastanut oman nahkansa, mutta jättänyt elokuvaansa ns. piiloviestejä. Valitettavasti nuo tärkeät viestit pääsivät sensuurin vuoksi perille vasta paljon myöhemmin. Toisaalta elokuvan pääpaino ei ole Iivanan puuhissa, vaan itse Iivanassa, hänen mielessään ja hänen sielussaan, joita erinäiset tapahtumat uskottavasti heijastavat katsojille. Näin pureudutaan mahdollisimman syvälle hallitsijaan, mutta säilytetään silti historiallinen ja poliittinen näkemys.
[I]Iivana Julma II[/I] on elokuvahistorian parhaimmistoa edustava taide-elokuvan ajaton mestariteos, jonka jokainen osa-alue aina kameratyöskentelystä poliittiseen sanomaan on täydellistä ja omaperäisyytensä vuoksi vieläpä nautittavaa katseltavaa. Elokuvassa ei ole mitään huonoa enkä ymmärrä, mikseivät tällaiset kaikki maailman [I]Avatarit[/I] 6-0 hakkaavat suurteokset enää uppoa ihmisiin, vaikka niistä niin selkeästi erottaa ajattomuuden ja puhtaan täydellisyyden tunteen. Voi olla, että Eisensteinin taiteellinen näkemys ei vakuuta kaikkia, mutta minut se on vakuuttanut erittäin vahvasti. Jos ensimmäinen [I]Iivana Julma[/I] jätti lähtemättömän vaikutuksen, niin pääsee tämä miltei samalle tasolle olemalla sekä itsenäisesti että jatko-osana toimiva kokonaisuus. [I]Iivana Julmat[/I] ovat kuin kaksi tarinaa samasta henkilöstä, jotka voi pitää erillään tai liittää yhteen. [I]Iivana Julma II[/I]:n pikkuheikkoudeksi voisi luokitella sen, miten se tuntuu kolmatta osaa ajatellen tehdyltä välityöltä, mutta koska kertomus loistaa myös itsenäisenä teoksena ja tiedän, että kolmas osa oli tekeillä, niin voin unohtaa moisen mitättömyyden.
[I]Iivana Julma II[/I]:n, erään kaikkien aikojen parhaimman, ellei jopa parhaan jatko-osan loppu on kuvattu värillisenä eikä se syö tehoa yhtään. Se on vain osoitus Eisensteinin taidosta hallita myös värimaailma, ja lieneekin vain esimakua kolmanteen osaan, joka piti kuvata värillisenä, mutta jota ei ohjaajan poismenon vuoksi koskaan saatu valmiiksi. Eisensteinin taiteellinen tyylisuuntaus mahdollistaa elokuvan kokonaisvaltaisen, läpipuskevan voiman ja tekee siitä mestariteoksen samoin kuten [I]Panssarilaiva Potemkinista[/I]. Vähääkään amatöörimäisempi ohjaaja ei saisi kerrottua näin suurista ja synkeistä aiheista yhtä paljon näin lyhyessä ajassa ja tehtyä elokuvasta aidosti kiinnostavaa. Tsaarin sanelemia käskytyksiä alkaa jo odottelemaan vain lisää ja lisää. Ja kun tuntuu, ettei hallitsija tuosta enää nouse, niin kyllä se vain nousee ja taistelee viimeiseen mieheen saakka. Sellainen oli Iivana Julma, jonka Eisenstein ikuisti filmille, mutta jonka kohtaloa hän ei oman kohtalonsa vuoksi saanut vietyä koskaan lopulliseen päätökseen.
