Silvia Bloom (Nicole Kidman) työskentelee korkean profiilin tulkkina New Yorkissa sijaitsevassa YK:n päämajassa. Tavalliselta vaikuttava työpäivä saa kohtalokkaan päätöksen, kun Bloom sattuu vahingossa kuulemaan afrikkalaisen diktaattorin salamurhayrityksen päämajan tulkkauskopissa. Sarah tekee kuulemastaan ilmoituksen, ja Yhdysvaltain salainen palvelu pestaa vaimonsa hiljattain menettäneen agentti Toby Kellerin (Sean Penn) selvittämään juttua ja suojellakseen tulkkia. Salamurha pitäisi estää ennen diktaattorin puhetta YK-neuvoston edessä, ja tilannetta vaikeuttavat (fiktiivisen) afrikkalaisvaltio Matobon sisällissota, agentti Kellerin henkiset ongelmat, sekä Silvia Bloomin salaperäinen tausta, joka tekee hänestäkin tappokohteen.
Oscarilla palkittu Sydney Pollack (Tootsie – lyömätön lyyli) osoittaa yhä olevansa ammattitaitoinen elokuvaohjaaja, mutta on väistämättä myönnettävä, että 70-vuotiaalta veteraanilta on puhti loppunut. Tulkkia on vaikea luonnehtia yhtenäiseksi trilleriksi, koska siitä uupuu se punainen lanka, joka nappaisi kunnolla katsojan huomion ja liimaisi tämän penkilleen. Tilanteet vaihtelevat ihmissuhderuodintojen, poliittisen moralisoinnin ja hidastempoisen toiminnan välillä; tuntuu siltä, että elokuvaan on yritetty kunnianhimoisesti rakentaa hieman liikaa elementtejä. Mielenkiintoisin näistä oli idea siitä, kuinka kehitysmaiden kaaos ja kärsimys onnistuisi lopulta tunkeutumaan länsimaalaiseen yhteiskuntaan.
Tulkin alkupuolisko on säväyttävää aloituskohtausta lukuunottamatta laahaava; henkilöiden esittely tuntuu vievän turhankin paljon aikaa, kun toisaalta juonen katalysaattorina toimiva salamurhakonsepti käsitellään jokseenkin toisarvoisesti. Elokuva paranee onneksi ajan myötä ja, esimerkiksi hiostavan ilmapiirin säväyttämä bussikohtaus elokuvan keskivaiheilla on dramaattisen nautinnollinen pätkä. Valitettavasti juuri kun leffasta tuntui todella pääsevän jyvälle, tämä nousujohde katkaistaan kamalan pateettisella ja varman päälle pelaavalla loppuratkaisulla, joka ei jättänyt ollenkaan pelivaraa yllätyksille tai omaperäisyydelle. Lieneekö YK:n asioita pyörittävillä johtajilla ollut sormensa pelissä, koska itse en tainnut bongata yhtään sanaakaan joka olisi millään tavalla kritisoinut järjestön oikeamielisiä arvoja. Paha saa palkkansa, ja hyvät jatkavat humaanisen tasa-arvon puolestapuhumista. Ei tällä ajatuksella sinänsä mitään pahaa ole, mutta elokuvassa tämä vaikutti jotenkin s!iirappimaiselta kaunistelulta.
Elokuvan nimekäs näyttelijäpari Penn ja Kidman ovat tarpeeksi herättämään kenen tahansa elokuvaystävän huomion. Harmi vain, että molemmat laatunäyttelijät vetävät harvinaisen väsyneet ja ponnettomat roolityöt. Kidman tuntuu latelevan mekaanisesti ihmisoikeusaatteita, eikä hänen hahmonsa ”todellisen minän” avautuminen ole loppujen lopuksi kovinkaan merkittävää. Oli myös jotenkin huvittavaa kuvitella Kidmania afrikkalaisena heimolaisena, eikä vain ulkonäön suhteen. Sean Penn vetää elettömän ja rutiininomaisen suorituksen reppanakyttänä, eikä hän missään vaiheessa tunnu olevan oikein kotonaan. Kokonaisuutena Tulkki oli harmillinen pettymys, joka jätti allekirjoittaneen muutamaa hyvää kohtausta lukuunottamatta varsin kylmäksi. Kummalista sinänsä, koska olihan kyseessä kuitenkin humanitaarisia ja poliittisia käsitteitä puiva filmi.
nimimerkki: SpaceCadet1
