Komisariot Wallander ja Beck ovat saaneet rinnalleen vielä yhden kovan ruotsalaisen poliisijörmyn nimeltä Van Veeteren. Håkan Nesserin loistaviin dekkareihin perustuvat Van Veeteren -filmatisoinnit vaikuttavat hyvältä tämän Carambole -filmin perusteella. En ole juuri tätä kyseistä Van Veeteren -dekkaria lukenut, mutta muutaman muun lukeneena voisin sanoa, että tämä filmatisointi on tyyliltään kirjalle uskollinen. Sävyt ovat synkkiä ja kerronnallinen ote pitää vahvasti katsojastaan kiinni.
Uudet Van Veeteren -filmatisoinnit aloitetaan hyvin henkilökohtaisella jutulla. Van Veeteren, huippu työssään ja kuulustelijoista poliisilaitoksen parhaimmistoa, on jäänyt nyt eläkkeelle ja nikkaroi yhdessä huumeiden salakuljetuksesta istuneen Erich-poikansa kanssa antikvaariattia. Eräänä aamuna entinen kollega Münster käy tapaamassa Van Veetereniä tuoden suru-uutisia. Erich on nimittäin löytynyt kuolleeksi hakattuna, juuri kun hän oli saanut elämänsä kasaan. Pian selviää, että juttuun liittyy kiristystä, johon Erich joutui vahingossa mukaan. Van Veeteren tunkee itsensä väkisin juttuun mukaan ja hänelle selviääkin uusia tietoja pojastaan.
Van Veeteren -fanina täytyy heti todeta, että nimikkosankaria tulkitseva Sven Wollter on ilmetty Van Veeteren. Hänellä on väsynyt katse ja synkkä ilme kertoo, että hän on kokenut vaikka mitä. Wollterin rautaisa roolisuoritus on hienoa työtä, mutta ei onnistu peittämään alleen Münsterin tai Morenon hahmoja. Thomas Hanzon on juuri sellainen kuin kuvittelin Münsterin olevankin, mutta Eva Rexed ei vastannut mielikuvaani hemaisevasta naispoliisista Morenosta. Silti Rexed hoitaa hommansa hyvin kotiin. Elokuvan pahista tulkitseva Peter Andersson ansaitsee myös kaiken kunnian.
Huonoina puolina mainittakoon, että leffa on välillä aika kliseinen ja lopussa ehkä vähän liian hätäinen, kaikkiin kysymyksiin ei vastata katsojaa tyydyttävästi. Kiristetyn pahiksen hahmossa on myös ripaus epäuskottavuutta, mutta Anderssonin häikäisevä roolityöskentely pelastaa sen.
Pari Beck-leffaakin ohjannut Daniel Lind Lagerlöf on taitava ohjaaja, joka on ladannut leffan täyteen piinaavaa jännitystä ja koskettavia hetkiä. Lopputuloksena on mielenkiintoinen tutkielma ihmisen sortuvasta moraalista, minkä vuoksi muilta elokuvasarjan osilta odottaa paljon. Jo mainitsemani heikot puolet tiputtavat pisteitä muuten asiansa osaavasta ruotsalaisjännäristä. Täytyy todeta taas se vanha viisaus: Kyllä ne ruotsalaiset valitettavasti elokuvan taitaa. Ja jännityskirjallisuuden.
