Nykyään sarjakuviin perustuvat elokuvat ovat kovaa valuuttaa elokuvissa ja ennen kaikkea lippuluukuilla. Aiemmin tilanne oli toinen ja nyt arvostelen elokuvan Superman (1978), joka aloitti sarjakuvaelokuvien aikakauden näyttävästi. Suomen kielessä hahmoa kutsutaan Teräsmieheksi ja on todennäköisesti edelleen kaikkien aikojen tunnetuin supersankari. Joe Shusterin ja Jerry Siegelin luoma hahmo esiteltiin Action Comics-sarjakuvissa ensimmäisen kerran vuonna 1938. Tämän ylivahvan, lentävän ja punaviittaisen sankarin 40-vuotisjuhlan kunniaksi haluttiin tehdä spektaakkelimainen elokuva aiheesta ja vielä aikansa suurimmalla budjetilla. Ohjaajaksi valikoitui kauhuklassikko Ennustuksella (1976) vakuuttanut Richard Donner, joka suhtautui ja ymmärsi materiaalia erittäin hyvin. Olihan hän perehtynyt sarjakuviinkin. Yhtenä käsikirjoittajana toimi Kummisedän kirjoittanut kirjailija Mario Puzo.
Tutussa tarinassa Krypton-planeettaa uhkaa tuho ja sen johtaviin tiedemiehiin lukeutuva Jor-El (Marlon Brando) lähettää vastasyntyneen lapsensa Maahan turvaan, jossa poika kasvaa Kentin pariskunnan hoivassa, saaden nimen Clark. Hänelle alkaa kehittyä melkoisia voimia ja kykyjä. Clark (Christopher Reeve) muuttaa Metropolis-suurkaupunkiin ja saa töitä reportterina Daily Planet-lehdestä. Hän tapaa siellä Lois Lanen (Margot Kidder), josta tulee hänen rakkauden kohde. Kömpelönä esiintyvä Clark kuitenkin alkaa toimimaan myös Teräsmies-nimisenä sankarina auttaen ja pelastaen ihmisiä hädästä. Hän saa vastaansa huippuälykkään mestaririkollisen Lex Luthorin (Gene Hackman), joka suunnittelee tuhoavansa Kalifornian osavaltion.
Tämä elokuva lukeutuu lapsuuteni suosikkeihin, joten tällä on nostalgia-arvoa paljon. Erikoistehosteet saattavat joistain kohdista vaikuttaa ikääntyneiltä, mutta toimivat silti edelleen hyvin. Toimintakohtauksissa on yhä mukavasti vauhtia ja monet lentokohtaukset näyttävät edelleen ihan hyviltä. Elokuvan ensimmäiset osiot saattavat vaikuttaa joistakin katsojista hidastempoisemmilta ja tylsiltä, koska niissä Teräsmiehen annetaan ensin kehittyä kunnolla, ennen kuin hän pääsee näyttävästi toimintaan sankarillisena nimihahmona. Elokuvassa keskitytään eniten hahmoihin ja tarinaan. Myös John Williamsin hieno musiikki antaa elokuvaan oikeaa tunnelmaa.
Mukana on paljon tunnettuja näyttelijöitä ja monet heistä sopivat rooleihinsa varsin hyvin. Brando vakuuttaa elokuvan alussa lyhyessä roolissaan, Hackman piruilee oivallisesti roiston roolissa, tuoden mukaan huumoriakin hahmoonsa sekä Kidder tuntuu olevan Lois Lane. Ylitse muiden on kuitenkin Christopher Reeve, joka on loistava Teräsmiehenä ja alter egona Clark Kentinä. Reeve tekee ylivoimaisesta hahmostaan myös inhimillisen ja sympaattisen.
Tämä on edelleen varsin toimiva elokuva aiheesta ja on ollut esikuvana sekä suunnannäyttäjänä monille myöhemmille sarjakuvaelokuville. Tämä osoitti aikoinaan, että sarjakuvaelokuviinkin voi suhtautua vakavasti, kunhan vain aihetta ja hahmoja kunnioitetaan.
