Yksi viimevuosituhannen jenkkisekoiluista oli Vietnamin -sota ja siihen liittyneet poliittiset kannanotot. Maa oli repeytymässä hippiliikkeiden ja rotuvihan myötä pahasti säröille. Eipä tuossa hulluuden kehdossa kovin montaa kertaa tarvinnut päähän potkia ennen kuin kansalaisella rupesi heittämään päässä oikein kunnolla. Richard Nixon oli ainakin joidenkin mielestä syypää moniin huonoihin valintoihin ja kuten Amerikan historiassa ennenkin on tapahtunut; salamurhia suunniteltiin kotioloista lähtien, yleensä vasemmalla kädellä, niin kuin tässäkin surullisessa tosielämään pohjautuvassa draamassa.
Samuel J. Bicke (Sean Penn) on yksi käenpesän yli lentäneistä reppanoista, ketkä eivät pysty olemaan normaalisti. Bicke on käytännössä menettänyt perheensä jo aikapäiviä sitten, mutta mies jumittaa vanhaa elämäänsä käymälle vaimonsa työpaikalle päivisin ja iltaisin katsomassa lapsia. Vaimo (Naomi Watts) haluaisi jo pikku hiljaa päästä ukosta eroon, mutta lapsiensa vuoksi tätä ei kuitenkaan ole vielä toistaiseksi tehnyt. Kaikista normaaleista vastoinkäymisistä huolimatta Bicke yrittää roikkua sinnikkäästi työelämässä, jossa hän on juuri vaihtanut maisemaa veljen rengasliikkeestä kyseenalaiseen toimistotarvikeliikkeeseen. Bicke huomaa, että hänen pomonsa on samanlainen kusettaja kuin moni muukin esimies, mukaan lukien hänen oma veljensä. Ei siis tarvitse tälle hermorikkoiselle miehenlopulle kovin montaa väärää sanaa sanoa, ennen kuin rupeaa suu käymään. Hän on menettämässä perheensä lisäksi myös järkensä.
Mies ottaa lopputilin nahkajakkaran myyjänä ja rupeaa puuhailemaan omaa liikkuvaa rengasyritystä tummaihoisen ystävänsä, Bonnyn (Don Cheadle) kanssa. Lapsellinen yritysidea ei kuitenkaan saa valtiolta tukea ja alamäki on alkanut. Bickellä on tietenkin suora vastaus siihen, miksi hän ei saanut tukea yritysideaansa – valtion miehet olivat rasisteja. Se että Bicke menettää viimeisimmätkin normaalit päivärutiininsa on oikeastaan lopun alkua ja hän saa lisää aikaa miettiä maan epäkohtia ja tämä tietenkin lisää volyymiä päässä piileville murha-aikeille.
Varsin kolahtava draama lyö naamaan hellästi ja ravistelee hereille paatuneemmankin ihmisen. Elokuvassa on paljon hyvää ja vähän pahaakin. Hyvä perustuu pelkästään ihmisen luonnolliseen rehellisyyteen jota Bicke alusta alkaen edustaa. Kun taas se vastakohta rymisee eteiseen ikään kuin henkisenä viikatemiehenä, joka on valmis korjaamaan satonsa, kunhan saadaan se viimeinenkin naula arkkuun. Ihmiset varmasti kokevat sympatiaa Bicken elämän kolhuja vastaan ja jossain määrin kaikkeen on helppo samaistua. Toki välillä sitä kokee sympatiaa enemmän niitä kohtaan, ketkä joutuivat Bicken hulluuden alun todistajiksi, voimatta auttaa miestä tajuamaan maailman raakuutta ja todellisuutta.
Ohjaustyöstä vastannut, melko kokematon, Niels Mueller voi olla ylpeä, sillä tämä elokuva koskettaa useita ihmisiä. Kyse ei ole missään välissä Amerikan palvonnasta tai sen satoja kertoja jauhetusta historiasta, vaan hyvästä ja täysin realistisesta henkilökuvauksesta, sillä perustuuhan elokuvan yksityiskohtaiset tiedot alkuperäisiin ääninäytteisiin joita Bicke nauhoitteli suunnitellessaan kuukausien päivät presidentin murhaa. Toki henkilökohtaisesti olisin toivonut pientä taustatietoa siitä, miksi Bicken perhe-elämä päättyi ja kääntyi lähes vainoamiseksi. Näitä asioita voi sitten itse mietiskellä ja pureskella elokuvan jälkeen. Harmi että Sean Penn meni hakemaan oscarin Eastwoodin samana vuonna ohjaamasta Mystic Riveristä, sillä tämä olisi ollut se oikea elokuva!
