Richard Pryor ja Gene Wilder pyörittävät tätä show´ta suppean käsikirjoituksen piristeeksi.

17.2.2012 12:49

Arvioitu elokuva

Ohjaajat:
Alkuperäinen nimi:See No Evil, Hear No Evil
Valmistusvuosi:1989
Pituus:103 min

Wally (Pryor) on sokea ja sanavalmis tallaaja, jonka taipumuksena on tehdä asioista vaikeampia kuin ne ovat. Mies onnistuu kuitenkin saamaan työtä kioskissa puolestaan kuulorajoitteiselta Davidilta (Wilder). Työpäivä ei ala kuitenkaan heppoisissa merkeissä, sillä kioskin lattialta löytyy kuollut mies, joka osoittautuu uhkapelejä harrastavan Wallyn vedonvälittäjäksi. Todistajien puuttuessa miehistä saadaan oivat syntipukit. Miehillä on kuitenkin aavistus syyllisestä, joten he ottavat oikeuden omiin käsiinsä ja karkaavat etsimään epäiltyjä. Konflikteilta ei voida välttyä, kun etsintäkuulutetut sokea ja kuuro seikkailevat isossa kaupungissa, joka tulvii poliiseja ja gangstereita.

Elokuvan huumori on hillityn rotusidonnaista. Yleensä mustavalkoiset vitsit ovat tällaisten elokuvien suosituin huumorinlähde. Tällä kertaa keskitytään kuitenkin enimmäkseen ironiseen kommunikointiin aistivammojen välillä. Perimmäisin syy elokuvan katsomiseen ovat kuitenkin muualla kuin tarinassa. Nimittäin elokuvan tähdet Richard Pryor ja Gene Wilder pyörittävät tätä show´ta suppean käsikirjoituksen piristeeksi.

Pryorin ilmeet ja eleet yhdistettynä suoraan puheeseen, saavat huumorista viimeisenkin pisaran irti. Aisaparina kun on vielä Gene Wilderin tapainen legenda, kemiat täsmäävät paremmin kuin hyvin. Tilannekomiikka on herrojen laji, ja sen kyllä huomaa. Muut hahmot ovat jotenkin pahvisia ja kliseisesti kirjoitettuja näiden miesten keskellä. Nuoren Kevin Spaceynkin esiintyminen melko karmeaa katseltavaa.

Toteutus on hupaisan nostalgista, äänitehosteineen ja toiminnallisemman kuvaston puolesta. Arthur Hillerin ohjaus on tv-sarjamaista taustalla pyörivien hahmojen vähäeleisyyden, ja tietyn kaavamaisuuden ansiosta. Juuri tämä kaavamaisuus jakaa elokuvan hahmogallerian rosvoiksi, poliiseiksi ja hyviksisksi.

Tilannekomiikka on vaativa laji, mutta Pryorin ansiosta esim. Dave Chapelle ja Eddie Murphy saivat oman tähtensä loistamaan. Vanhanajan komedioita kaipaaville teos on varma valinta. Vaikka elokuva ei ylläkään erityisemmin komedian merkkipaaluksi, tätä tapausta ei kannata jättää väliin. Ryan Reynolds/ Seth Rogen- leffojen aikakaudella tämä teos on helmi.

Arvosteltu: 17.02.2012

Lisää luettavaa